Natsismiin yhdistetyn Horna-yhtyeen kiertue joutui vastatuuleen Yhdysvalloissa – 11 keikkaa peruttiin

Suomalaisen black metal -yhtye Hornan oli tarkoitus kiertää Yhdysvaltoja 28.3.-10.4., mutta kiertue koki suuria takaiskuja, kun yhtyeen kytkökset suomalaisiin ja eurooppalaisiin uusnatseihin tulivat julki. Tiettävästi ensimmäisenä Hornan taustasta kirjoitti tunnettu metallimusiikkiin keskittyvä uutissivusto Metal Sucks, mutta yhä useammat mediaprojektit alkoivat kiinnostua kiertueesta sen lähestyessä. Esimerkiksi Heresy Lab – omien sanojensa mukaan “antiautoritääristä politiikkaa tutkiva ja fasistien läsnäoloa kulttuurisissa tiloissa monitoroiva mediaprojekti” – seurasi kiertuetta intensiivisesti Twitter-tilillään.

Natsiterroristijärjestö Atomwaffen Divisionin johtaja John Cameron Denton kavereineen Hornan keikalla Houstonissa 3. huhtikuuta. Atomwaffen Division on yhdistetty ainakin viiteen murhaan ja lukuisiin muihin hyökkäyksiin Yhdysvalloissa.

Hornan kiertueen vaiheista, keikkojen peruuntumisista ja yhtyeen kohtaamasta vastarinnasta uutisoitiin Yhdysvalloissa laajasti. Monissa kaupungeissa alkuperäinen keikkapaikka perui yhtyeen esiintymisen, jolloin keikka siirtyi uuteen osoitteeseen. Esimerkiksi New Yorkissa vasta neljäs keikkapaikka päästi Hornan esiintymään. Tässä muutamia linkkejä liittyen Hornan kiertuekohuun: yksi, kaksikolme, neljä, viisi ja kuusi.

Loppujen lopuksi kiertueelta perutiin 11 keikkaa. Left Coast Right Watch -sivuston mukaan ainoastaan 3 keikkaa järjestyi suunnitellussa keikkapaikassa. Viiden keikan osalta oli etsittävä korvaava keikkapaikka samasta kaupungista, 4 keikkaa oli muutettava toiseen kaupunkiin, ja 3 keikkaa joutui etsimään uuden esiintymispaikan useammin kuin kerran. Kahdelle konsertille ei löytynyt korvaavaa keikkatilaa lainkaan.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta kun Hornan natsiyhteydet nousevat julkisuuteen. Tämä ei olekaan ihme, sillä yhtyeellä on yhteyksiä kotimaan natsimusiikkialakulttuuriin, erityisesti NSBM-skeneen, sekä esim. ranskalaiseen NSBM-yhtye Peste Noireen. Horna on soittanut natsikeikoilla ja tehnyt yhteistyötä natsististen ja äärioikeistolaisten toimijoiden kanssa. Lisäksi yhtyeen jäseniä toimii muiden projektiensa kautta natsimusiikkialakulttuurissa esimerkiksi soittamalla natsibändeissä ja julkaisemalla natsilevyjä.

Juliste salaiselta Helsingin natsikeikalta 14.1.2017. Hornan lisäksi soittamassa ranskalainen NSBM-yhtye Sacrificia Mortuorum ja natsiyhteyksiä omaava Morrigan. Natsimusiikkialakulttuuriin keskittyvän Veriyhteys-blogin logo ja kuvauskieltomerkki.

Horna on soittanut useilla Suomessa järjestyillä salaisilla natsikeikoilla. Näitä ovat muun muassa yllä olevan julisteen mainostama kerhotilakeikka Helsingissä 14.1.2017 sekä Apocalypric Rites -festivaali 26.8.2016 yhdessä Grand Belial’s Keyn, Goatmoonin ja Circle of Dawnin kaltaisten NSBM-yhtyeiden kanssa. Lisäksi mainittakoon Lappeenrannassa Kourulan palloiluhallissa 15.10.2016 järjestetty salainen Pimeys yllä pyhän maan -black metal -festivaali. Siellä soittivat Hornan lisäksi NSBM-yhtyeet Leichenzug ja Goatmoon sekä Sielunvihollisen ja White Deathin kaltaiset natseihin kytkeytyneet yhtyeet. Tapahtumassa myyntipöytää piti uusfasisti Sami Haaviston Horror Shop

Horna on varsin suosittu yhtye tyylilajinsa edustajaksi ja niinpä se kiertää ahkerasti ulkomaita aina Etelä-Amerikkaa, Yhdysvaltoja ja Japania myöten. Suomessa yhtye soittaa tavallisten black metal -keikkojen lisäksi usein isoilla rock- ja metallifestivaaleilla eräänlaisena black metal -kiintiöbändinä. Tämä kertoo osaltaan black metalin valtavirtaistumisesta, sekä tietysti kotimaisten keikkajärkkääjien välinpitämättömyydestä ja tietämättömyydestä mitä tulee yhtyeen natsikytköksiin. Sen sijaan muualla Euroopassa – etenkin Saksassa ja Itävallassa – Hornan natsikytkökset on huomioinut antifasistien lisäksi myös valtamedia ja erinäiset vasemmistolaiset tahot, mikä on johtanut yhtyeen vastaiseen kampanjointiin ja toisinaan keikkojen peruuntumisiin.

Horna on esiintymässä tänä vuonna Hyvinkäällä Steelfest black metal -festivaalilla. Kirjoitimme yhtyeen sekä sen jäsenten Ville “Shatraug” Pystysen, Tuomas “Spellgoth” Rytkösen ja Mynni Luukkaisen natsikytköksistä ja -sympatioista tarkemmin Steelfestin yhtyeitä perkaavassa artikkelissamme.

Lue myös: