Kommentti: Onko tuuli kadonnut Ruotsin PVL:n vappukulkueiden purjeista?

NMR:n vappumarssi päätyi fiaskoon Kungälvissä 1.5.2019.

Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen (PVL) ruotsalainen emojärjestö Nordiska motståndsrörelsen (NMR) on vuodesta 2016 saakka järjestänyt vappumarsseja Ruotsissa. Marssien tarkoituksena on ollut sekä toimia voimannäyttönä että provosoida työväenliikettä ja vasemmistoa, joille mielenilmaukset vappupäivänä ovat olleet sosialistinen perinne 1800-luvulta lähtien. NMR on kolmen vuoden ajan yrittänyt luoda vappupäivän yhteyteen omaa natsistista perinnettään marssittamalla näyttämölle omat jäsenensä ja kannattajansa etupäässä Ruotsista, mutta joukkoon on kuulunut myös uusnatseja Suomesta ja muista Pohjoismaista.

Marsseja ei olla järjestetty Ruotsin suurimmissa kaupungeissa vaan pienemmillä paikkakunnilla siitä yksinkertaisesta syystä, että NMR on laskenut heitä vastaan järjestäytyvän antifasistisen toiminnan olevan vähäisempää. Tämä on osoittautunut virherarvioksi, sillä joka kerta natsit ovat saaneet vastaansa paikallisväestön, kansalaisyhteiskunnan ja paikan päälle matkustaneet antifasistit. Lisäksi natsien marssimisen turvaaminen on vaatinut poliisin vahvaa läsnäoloa minkä takia NMR:n mahtipontiset paraatisuunnitelmat ovat käytännössä olleet mellakkapoliisin saattamia kävelyretkiä. Marsseja on järjestetty eri kaupungeissa Taalainmaan maakunnassa Ruotsin keskiosissa koska järjestön toiminta on siellä näkyvää ja lisäksi useat natsien johtohahmot ovat muuttaneet maakunnan alueelle. Kahden viime vuoden aikana NMR on vappupäivänä yrittänyt järjestää marssit kahdella paikkakunnalla samanaikaisesti mikä on jakanut NMR:n aktivistit kahteen eri paikkaan. Esimerkiksi vuonna 2018 PVL lähetti Suomesta pienen delegaation NMR:n marssille sekä Ludvikassa että Bodenissa.

Mielenosoitusten lisäksi NMR:n on näkynyt Ruotsissa eniten vaalien alla. Syyskuussa 2018 NMR osallistui Ruotsissa vaaleihin kolmella eri tasolla, mutta ei saanut yhtäkään ehdokasta läpi. Lisäksi NMR ja muut äärioikeistopuolueet kohtasivat paljon niin spontaania kuin järjestäytyneempää antifasistista vastarintaa vaalien alla. Vaalitulos oli jälleen uusi pettymys natsilahkon parlamentaariselle siivelle. NMR oli toivonut onnistuvansa paremmin kuin Ruotsalaisten puolue, joka neljä vuotta aikaisemmin oli lopettanut toimintansa epäonnistuttuaan vaaleissa totaalisesti saaden pyöreät nolla paikkaa. Ruotsidemokraattien nuorisoliitosta poispotkittujen ja eronneiden jäsenten perustama radikaalioikeistolainen Alternativ för Sverige (AfS) ei onnistunut vaaleissa NMR:ää paljoa paremmin saaden .

NMR:n vappumarssit 2016-2018

Antirasisti Tess Asplund seisoi natsimarssin tiellä. Häntä vastassa on PVL:n johto Pohjoismaista, etualalla Suomen johtaja Antti Niemi (silmälasit).

1. toukokuuta 2016 NMR marssi Borlängen kunnassa Taalainmaalla. 300 natsiaktivistia kohtasi paikan päällä suuren vastamielenosoituksen

1. toukokuuta 2017 NMR oli päättänyt marssia Falunissa Taalainmalla ja sai koottua kokonaista 570 jäsentä tai sympatisoijaa. Tämä oli usean vuoden ajan kasvaneelta ja aggressiivisesti leviämään pyrkineeltä järjestöltä suuri saavutus, jonka taustalla oli muun muuassa vuonna 2014 tapahtunut Ruotsalaisten puolueen hajoaminen, minkä seurauksena osa natseista liittyi NMR:ään, joka on sittemmin saanut käytännössä katuhegemonian Ruotsin äärioikeistolaisesssa ympäristössä. Mutta myös Falunissa oli vastamielenosoitttajien lukumäärä natseja suurempi laajan antifasistisen rintaman muodossa, mikä osoitti kuinka vihattu natsilahko on.

1. toukokuuta 2018 NMR:llä oli suuria suunnitelmia, sillä he yrittivät osoittaa mieltään ensimmäistä kertaa kahdessa kaupungissa yhtä aikaa; Taalainmaalla Ludvikassa ja Pohjois-Ruotsissa Bodenissa. Natsit itse olivat arvioineet saavansa houkuteltua yhteensä noin 800 osallistujaa, mutta mielenosoittajien yhteenlaskettu määrä ei ylittänyt edes 450:ää. Tähän vaikutti luultavasti antifasistien toiminta, jotka järjestivät suuren vastamobilisaation kahdeksan kuukautta aiemmin Göteborgissa lokakuussa 2017. Tuolloin PVL sai paikalle alle 500 osallistujaa natsimarssilleen vastamielenosoituksen ollessa jopa yli 10 000 ihmisen kokoinen. Göteborgin tapahtumat olivat NMR:lle nöyryytys, vaikka natsit väittivät propagandistisen tapansa mukaisesti kyseessä olleen suuri menestys. Vapun 2018 tapahtumat osoittivat jälleen kerran kuinka NMR:n antisemitistiset ja fasistiset puheet eivät houkutelleet juuri ketään natsien omien aktivistien ja  pienen sympatiseeraajien joukon lisäksi. Molemmissa kaupungeissa järjestettiin vastamielenosoitukset ja poliisi pidätti useita henkilöitä. Natsien marssien osallistujamäärä kääntyi laskuun parin vuoden kasvun jälkeen.

Tarranatsien vuoden 2019 vappu Ruotsissa 

Vappu Kungälvissä vuonna 2019. Taustalla Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen natseja taustalla. Etualalla vasemmalla antifasistien vastamielenosoitus.

NMR oli alunoperin suunnitellut marssivansa kolmella paikkakunnalla 1. toukokuuta 2019, mutta päätyi lopulta järjestämään mielenosoitukset edellisvuoden tapaan kahdessa paikassa. Nämä olivat Kungälv ja Ludvika.

Taalainmaa on Ruotsissa NMR:n vahvinta aluetta, sillä monet natsilahkon jäsenistä johtoa myöten ovat muuttaneet tarkoituksella samaan maakuntaan tehdäkseen siitä “valkoisen kylän”.NMR:llä oli vuosina 2014-2018 yksi edustaja Ludvikan kunnanvaltuustossa, kun natsijärjestön tiedottaja Per Öberg onnistui huijaamaan itselleen paikan Ruotsidemokraattien listan kautta. Viime vuoden eduskuntavaaleissa NMR sai kunnasta 200 ääntä.

Antifasistien vastamielenosoitus: Nazifritt Kungälv!

Tänä vuonna reilu 150 natsia kokoontui osoittamaan mieltään Ludvikaan viime vuoden tavoin. Paikalle oli kokoontunut runsaasti paikallisia ja muualta tulleita vastamielenosoittajia huutamaan natseille, jotka poliisi siirsi paikalla näiden onnistuttua olemaan kovaäänisempiä kuin NMR:npuheidenpitäjät. Poliisi pidätti NMR:n mielenosoituksesta kaksi ihmistä, kun nämä polttivat teatraalisesti EU-lipun. Jo ennen vappua kävi selväksi, että Ludvikan asukkaat duunareista paikallisiin yrittäjiin vastustavat yhdessä natsien ilveilyä kotikaupungissaan.

250 NMR:n jäsentä osallistui mielenosoitusmarssille Kungälvissa, vastamielenosoittajia oli 500. Kungälv on pieni taajama Göteborgin lähellä jonka lähimenneisyydestä löytyy puistattava yhteys valkoista ylivaltaa kannattaviin tahoihin: vuonna 1995 John Hron, siirtolaistaustainen viisitoistavuotias teini, joutui nuorten uusnatsien kiduttamaksi ja murhaamaksi. On mahdollista, että vuonna 1997 perustettu NMR, jopa valitsi kyseisen paikkakunnan marssinsa pitopaiksi juuri tästä syystä. Ainakaan paikallisen väestön kannatus ei voinut olla marssipaikan syynä, sillä vuoden 2018 vaaleissa NMR oli saanut Kungälvin kunnassa 0,34 prosenttia annetuista äänistä.

PVL edustaa vuoden 2019 vappumarssillaan Kungvälvissä.

Kungälvin natsimarssi ei sujunut natsien suunnitelmien mukaisesti, mistä piti huolta ylivoimainen vastamielenosoittajajoukko. Yli 500 ihmistä vastusti aktiivisesti natseja, jotka päätyivät lopulta tappelemaan poliisin kanssa. Lopputulos: ainakin 25 natsia pidätettiin ja monien mielenosoitus päättyi verissäpäin, Göteborgin AFA raportoi (raportti englanniksi täällä). Natsit olivat myös Suomessa apinoidulla tavalla yrittäneet vuokrata valehtelemalla tilan mielenosoituksensa jatkoille, mutta omistajan kuultua tästä hän heitti natsit välittömästi pihalle. NMR päätyi tällä kertaa Ica-marketin sijaan pitämään 30-40 jäsenensä jatkot IKEA:n parkkipaikalla.

Vuoden 2019 vappu ei mennyt natseilla suunnitellun mukaisesti, ja onkin aiheellista kysyä onko tuuli kadonnut NMR:n mielenosoitusten purjeista? Tähän tulokseen tuli ainakin vuosikymmeniä Ruotsin äärioikeistoa seurannut Expo, jonka mukaan Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen kasvu Ruotsissa on loppu.

Katso myös: