

Oikeuden päätöksellä keväällä väliaikaisesti kielletty Pohjoismainen Vastarintaliike (PVL) on toiminut viimeisen vuoden ajan yhä enemmän valenimillä “Kohti vapautta”, “Suomalaisapu” ja “Kansan yhtenäisyys”. Toukokuun loppupuolella PVL esiintyi kahdella “lisänimellään” Tampereella. Lauantaina 25. toukokuuta 2019 uusnatseja eri kaupungeista kerääntyi Keskustorille jakamaan Kohti vapautta -nimellä esitettyä propagandaa. Tätä huomionarvoisempaa on kuitenkin se, että samalla viikolla kielletyn natsijärjestön Pirkanmaan ryhmä piti kokouksen pääkirjasto Metsosta vuokraamissaan tiloissa keskiviikkona 22. toukokuuta.



Metsossa julkaistuissa kuvissa on huomionarvoista, että kuvissa vaikuttaisi esiintyvän perussuomalaisista erotettu Terhi Kiemunki. Viime vuosina Kiemunki on toiminut erityisesti Kansallismielisten liittoumassa, jonka puitteissa PVL ja perussuomalaiset ovat järjestäneet yhdessä mielenosoituksia. Suomen Sisun Pirkanmaan piirin varapäällikkönä toimivalle Kiemungille ei ole ilmeisesti riittänyt suomensisulainen salonkifasismi, sillä perussuomalaisista erottamisen jälkeen hän on hakeutunut kansallissosialistipiireihin ja liittynyt PVL:n riveihin.

Kohti vapautta ja Suomalaisapu ovat PVL:n toimintaa, ja tämä huomioitiin jo poliisihallituksen tekemässä kieltokanteessa. Keväällä 2017 jätetyssä haastehakemuksessa PVL:n lakkauttamiseksi lainataan PVL:n kotisivua ja kirjoitetaan, että “Suomalaista järjestöä johtaa valtuusto, johon kuuluu edustaja kunkin kaupungin aktivistiryhmästä sekä neljä erityistä vastuuhenkilöä: rekrytoinnista ja julkaisutoiminnasta vastaavat Antti Lehto ja Paavo Laitinen, aktivismista ja suomalaisavusta vastaa valtuuston puheenjohtaja Antti Niemi sekä kansainvälisistä suhteista vastaa Otto Rutanen.” Poliisi on aloittanut jo uuden tutkinnan Kohti vapautta -nimellä toimimisesta, mutta jostain syystä kielto-oikeuden haastehakemuksessakin mainittua Suomalaisapu-toimintaa ei ole julkisuudessa olevien tietojen mukaan tutkittu.
On hyvin erikoista, että PVL:n uusnatsit ovat pitäneet Suomalaisapunsa vuosikokouksen Tampereen kaupungin tiloissa. Sanomattakin on selvää, että natsististen järjestöjen ei kuulu saada käyttää kirjaston tai mitään muutakaan tiloja. Helmikuussa 2018 Tampereen kaupunki teki erillisen päätöksen, jonka mukaan kaupunki ei vuokraa enää tiloja rasistisille järjestöille. Kenties tilojen vuokrauksesta vastaava taho ei tällä kertaa tunnistanut valenimen takana piileskelleitä natseja. Jatkossa myös Suomalaisavun avoin toiminta tulee muuttumaan mahdottomaksi.
Kielto-oikeudensa alkamisen myötä PVL menetti leijonan osan tuloistaan, sillä järjestön tukituotteita myyvä Kadulle.com -verkkokauppa suljettiin ja rahaliikennettä hoitava Pohjoinen perinne ry jäädytettiin. Kuten olemme aiemmin kirjoittaneet, PVL jatkaa toimintaansa yhä enemmän Suomalaisapu-nimellä ja pyrkii korvaamaan aiemmin verkkokauppansa kautta saamiaan tuloja myymällä natsijärjestön tukituotteita uuden Suomalaispu-verkkosivun kautta.
Katso myös:
- Hovioikeus lakkautti Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen, natsit perustivat uuden Suomalaisapu ry -yhdistyksen
- Kommentti: Surkastuuko kovassa paineessa oleva Pohjoismainen Vastarintaliike?
- Toimintakieltoon kuukausi sitten asetettu Pohjoismainen Vastarintaliike jatkaa natsitoimintaa nimellä Kohti vapautta
- Rasismia ja fasismia Tampereella: Perussuomalaisista erotetun Terhi Kiemungin ura 2015-2017