

Olemme uutisoineet Suomessa järjestettävästä salamyhkäisestä Awakening-äärioikeistokokoontumisesta, jonka tapahtumapaikka on pidetty salassa aina tapahtumapäivään saakka. Antisemitistisiä salaliittoteoreetikkoja ja puolisotilaallisia fasistijärjestöjä yhdistävän konferenssin tapahtumapaikka ei paljastunut vielä tietovuodossa, jossa järjestäjien ja osallistujien välisiä luottamuksellisia keskusteluja vuosi julkisuuteen aiempana viikonloppuna. Sen sijaan vuodetuissa Telegram-chateissa on paljon keskustelua siitä, kuinka toimittajia ja antifasisteja (erityisesti Varis-verkostoa) on pyrittävä hämäämään perättömillä “lipsautuksilla” sosiaalisessa mediassa.

Olemme tämän viikon aikana paikantaneet tapahtumapaikkaa Turun kaupunkiin ja sulkeneet eri vaihtoehtoja ulos myös yllä mainitun tietovuodon perusteella. Tänään aamupäivällä olemme saaneet vahvistuksen, että Awakening II -äärioikeistokonferenssi järjestetään Suomalainen pohja -ravintolan tiloissa Turun keskusta-alueella. Uutisoimme aiheesta sitä mukaa kun saamme uusia tietoja. Ravintolaan voi ottaa yhteyttä seuraavien julkisten yhteystietojen kautta:
Ravintola Suomalainen pohja
https://ravintolasuomalainenpohja.fi/
Aurakatu 24 A
20100 Turku
Puhelin: 02 2512000
sähköposti: ravintola@ravintolasuomalainenpohja.fi
facebook: Ravintola Suomalainen Pohja
Suomalaisen Pohjan ravintolatoimintaa hoitaa Jani Hellström / Chef Janis Catering Oy.
Mistä on kyse Awakening-konferenssissa?
Ensimmäistä kertaa vuonna 2018 Helsingissä pidetty Awakening-konferenssi on uusi pelinavaus suomalaiselta fasistiliikkeeltä. Siihen on haettu vaikutteita muun muassa Viron uusfasistisesta Etnofutur-konferenssista, yhdysvaltalaisesta umpirasistisesta American Renaissance -konferenssista sekä identitaarisen fasistiliikkeen ja Alt-Rightin piiriin laskettavista konferensseista Ruotsissa ja muualla.
Tapahtuman näkyvimpinä puuhamiehinä toimivat vuonna 2018 Tuukka Kuru, Jarno Alander, Timo Hännikäinen, Jarkko Pesonen, Tiina Wiik ja Junes Lokka, jotka ovat kaikki uusfasistisen Suomen Sisun jäseniä. Lisäksi heistä suurin osa on kirjoittanut Suomen Sisuun kytkeytyvään Sarastus-verkkolehteen ja osa heistä on keskeisiä puuhamiehiä äärioikeistoa yhteenkokoavassa 612-mielenosoituksessa, joka on aloitettu yhdessä Turun hovioikeudessa kielletyn natsijärjestö Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen kanssa. Tapahtuman järjestäjät vaikuttavat samalta tänä vuonna, mutta uutena henkilönä häärii Lapin Perussuomalaisten vuoden 2017 kuntavaaliehdokas Viljam Nyman. Tapahtuman puhujista vastaa pääasiassa viime vuoden Awakening-tapahtuman jälkeen Perussuomalaisista Nuorista erotettu Tuukka Kuru ja juontana toimii Wiik. Keskeisiä järjestäjiä ovat lisäksi Riku Hautala ja yllä mainittu Jarno Alander.
Awakening-konferenssien puhujat edustavat rotuajattelua, jota Suomessa on aiemmin levittänyt erityisesti vastikään toimintakieltoon julistettu Pohjoismainen vastarintaliike (PVL). Viime vuosina pseudotieteelliset rotuteoriat ja niiden päälle rakennettu rasistinen, antisemitistinen ja sosiaalidarwinistinen yhteiskuntanäkemys on syrjäyttänyt kulttuurirasismille perustuvan identiteettipolitiikan myös Perussuomalaisten nuorisojärjestössä sekä Sarastuksen ja Suomen sisun piirissä.

Uutisoimme jo aiemmin tällä viikolla, kuinka yksi konferenssin pääpuhujista, yhdysvaltalalainen natsi Jared Taylor, joutui perumaan puheensa kun hänen pääsynsä Schengen-alueelle estyi. Hänet on Puolan pyynnöstä asetettu maahantulokieltoon kaikissa 26 Schengen-alueen maassa vuoteen 2021, koska hän pyrkii “levittämään totalitaarista ideologiaa”. Jo lähes toistakymmentä vuotta erilaisissa natsiliikkeissä Yhdysvalloissa toiminut Taylor toimittaa pseudotieteellisiä rotueteorioita ja valkoista ylivaltaa levittävää American Renaissance -lehteä. Myös lehteä julkaiseva, Taylorin omistama New Century Foundation on tullut tunnetuksi valkoisen ylivallan ja erilaisten antisemitististen salaliitto- ja rotuteorioiden levittäjänä. Syvän päädyn antisemitismiä tapahtumassa edustaa myös Kevin Macdonald, jota kuvaillaan “uusnatsiliikkeen lempiakateemikoksi”. Suomalaista äärioikeistoa tapahtuman pääpuhujien joukossa edustaa Perussuomalaisten Nuorten ja Helsingin akateemisten perussuomalaisten HAPSU Ry:n Jasmina Ollikainen.
Lue lisää Awakening II -konferenssin puhujista, järjestäjistä ja merkityksestä suomalaiselle äärioikeistolle:
- Varsinais-Suomen Awakening-konferenssi: antisemitistisiä rotuteorioita ja puolisotilaallisia fasistijärjestöjä
- Salainen Awakening Telegram-chat vuosi julkisuuteen, kun juutalaisosallistuja heitettiin ulos “mene uuniin”-kehotuksen kanssa
-
Rotuteorioita ja muistojuhlia – esittelyssä Helsingin Akateemiset Perussuomalaiset (HAPSU)
- Yhdysvaltalainen natsi Jared Taylor käännytettiin Schengen-alueelta – Awakening-puhe Suomessa peruuntui
Kirjoituksia ensimmäisestä Awakening-konferenssista: