

Toista kertaa järjestetty Awakening-konferenssi keräsi yhteen Suomen äärioikeiston vaikuttajahahmoja ulkoparlamentaarisesta kentästä Perussuomalaisiin. Suljetun tapahtuman tarkoituksena on luoda fyysinen tila äärioikeiston eri toimijoiden kohtaamiselle ja näin mahdollistaa verkostoituminen samanmielisten kanssa.
Turussa järjestettiin lauantaina 6. huhtikuuta 2019 äärioikeistolainen Awakening-konferenssi Suomalainen Pohja -ravintolassa. Toista kertaa järjestettyyn tapahtumaan osallistui kymmeniä ihmisiä vähemmän viime vuoteen verrattuna, sillä ravintoloitsijan mukaan tapahtumassa oli noin 70 osallistujaa. Paikalla oli jäseniä koko Suomen äärioikeistolaisesta ympäristöstä sekä puhujia ja osallistujia ainakin Ukrainasta, Isosta-Britanniasta, Yhdysvalloista ja Färsaarilta.
Tapahtuman järjestäjäksi ilmoitettiin “Awakening-työryhmä”, mutta käytännössä tapahtumaa järjestivätt Suomen Sisu, Sarastus ja Radio Monokulttuuri. Olemme kirjoittaneet jo ennen tapahtumaa tarkemmin sen järjestäjistä ja puhujista tässä artikkelissa. Suomen Sisun jäsenistä iso osa on Perussuomalaisten ja PS-Nuorten jäseniä, joten paikalla oli runsaasti näiden jäseniä aina paikallisosastojen johtajia myöten. Lisäksi paikalla oli hiljattain oikeusprosessin ajaksi väliaikaisesti kielletyn Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen jäseniä. Mukana oli myös Suomen Kansa Ensin (SKE) -pienpuolueen edustajia sekä kirjava joukko eksentrisempiä 90-luvusta muistuttavia äärioikeistolaisia.
Miksi äärioikeisto järjestää konferensseja?
Awakening-konferenssin tarkoitus on tarjota fyysinen tila, jossa aktiivit kaikista äärioikeistolaisista ryhmistä voivat luentojen kuuntelemisen lisäksi tavata toisiaan ja luoda uusia suhteita. Tapahtuma asettuu suomalaisen uusfasismin jatkumoon, joka alkoi vuosituhannen vaihteessa Suomen Sisun alettua irtaantua 1990-luvun natsiskiniliikkeen perinnöstä. Vaikka Suomen Sisu on siistinyt varsinkin 2010-luvulla julkisivuaan, ei varhaisaikojen rotutohtoroinnista ja fasistisen ajattelun levittämisestä ole päästy kauas. Suomen Sisun aiemmin suosittelemien (ja sittemmin sivuilta pois siivottujen) kirjojen listalla ollut Jared Taylor kutsuttiin tänä vuonna jo toista kertaa puhumaan Awakeningiin. Yhdysvaltalaisen valkoisen nationalismin keskeinen ajattelija ja aktivisti Taylor kuitenkin sai juuri ennen Suomen vierailuaan kahden vuoden maahantulokiellon Eurooppaan, oletettavasti aiemmin maanosassa pitämiensä antisemitististen puheiden, hänen oman kertomuksensa mukaan “totalitaarisen ideologian levittämisen”, takia. Myös Perussuomalaisten puheenjohtaja ja pitkän linjan sisulainen Jussi Halla-aho julkaisi uransa alkupuolella Scripta-blogissaan Taylorin ja tämän toimittaman American Reneissancen “rotujen välisiä eroja” käsitteleviä artikkeleita (Taylorin uudelleen julkaisut löytyvät edelleen Halla-ahon sivulta).

Suomen Sisun kanssa samalle jatkumolle asettuu festivaalin toinen keskeinen järjestäjätaho verkkolehti Sarastus, joka perustettiin vuonna 2012 tuomaan eurooppalais-amerikkalaista uusfasistista keskustelua suomalaisen lukijakunnan saataville ja synnyttämään omaa “intellektuaalisen” fasismin perinnettä. Vuonna 2014 Suomen Sisu ja Sarastus aloittivat yhdessä Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen (tuolloin vielä Suomen Vastarintaliike) uusnatsien kanssa itsenäisyyspäivän 612-mielenosoituksen järjestämisen. Joulukuussa järjestettävään äärioikeiston soihtumarssiin verrattuna Awakening on pienempi ja intiimimpi tapahtuma, jonka toivotaan tarjoavan puitteet myös sellaisten ihmisten osallistumiselle, jotka eivät halua julkisesti osallistua äärioikeiston tapahtumiin. Suljetusti järjestetyn Awakeningin tietoturva petti kuitenkin pahemman kerran, kun järjestäjien ja osallistujien suljettu Telegarm-chatryhmä levisi julkisuuteen. Niin itsenäisyyspäivän marssin kuin suljetun konferenssin tarkoitus on lietsoa ihmisiä tulemaan Hommaforumilta ja muilta keskustelupalstoilta kohtaamaan toisiaan fyysisesti.
Suomesta löytyy kuitenkin ainoastaan kourallinen edes keskinkertaista uusfasistista ajattelua tuottamaan kykeneviä ihmisiä. Tästä syystä puhujat rekrytoidaan pääasiallisesti ulkomailta Yhdysvalloista saakka. Näin suomalaiseen nationalistiseen ja äärioikeistolaiseen keskusteluun pyritään tuomaan uusia ideoita ulkomailta. Tällaisia puhujia on kuitenkin rajallinen määrä maailmassa, ja tänäkin vuonna useita viime vuoden puhujista kierrätettiin uudestaan (esimerkiksi skotlantilainen nimimerkkiä Millennial Woes käyttävä Colin Robertson kutsuttiin tuuraamaan Jared Tayloria). Lisäksi tapahtumaan puhujaksi ilmoitettu itävaltalainen identitaariliikkeen ideologi Martin Lichtmesz perui tulonsa ja korvaajaksi tuli äärioikeistolaisen BNP-puolueen nuorisojärjestön entinen puheenjohtaja, Hitleriä ihaileva homofoobikko Mark Collet.
Ketä äärioikeisto kosiskelee ja pyrkii radikalisoimaan?
Eurooppalaisessa ja Yhdysvaltalaisissa äärioikeistolaisissa keskusteluissa Awakening asettuu osin osaksi identitaarista ja etnonationalistista uusfasismia, mutta Azovin kaltaisen sotilaallisen natsiliikkeen edustajan kutsuminen Ukrainasta toisaalta taas viittaa vielä karkeampaan antisemitismin sävyttämään fasismiin. Awakeningia on kahden vuoden ajan järjestetty konseptilla, jossa varsinainen tapahtuma on suunnattu suljetulle pienelle piirille. Uusien ihmisten on ilmoittautuessa kerrottava suosittelijoistaan ja näytettävä tapahtuman ovella henkilöllisyystodistus. Puheet lähetetään kuitenkin reaaliaikaisesti verkkoon ja julkaistaan myöhemmin suomeksi Sarastuksessa. Tätä kautta tapahtumalla toivotaan olevan laajempaa vaikutusta suomalaiseen äärioikeiston ja fasistien suuntaan. Sarastuksen tapaan Awakeningin pidemmän tähtäimen metapoliittisena tarkoituksena on ujuttaa omia ajatuksia ja ideoita valtavirran oikeistoon, mikä tarkoittaa isänmaallisuuden korvaamista etnonationalismiksi kutsutulla rodullisella nationalismilla.
Käytännössä yritykset ujuttaa etnonationalismia muuhun oikeistoon ovat kohdistuneet Suomen Sisun vaikutuksen kautta ennen kaikkea Perussuomalaisiin ja sen nuorisojärjestöön, mutta myös kokoomuslaisia on kosiskeltu. Suomen Sisun tiedottaja Kristian Viding on Kokoomuksesta, ja lisäksi äärioikeiston piirissä tunnetaan jonkinasteista läheisyyttä rasistisista lausunnoistaan tunnetun kansanedustaja Wille Rydmanin kaltaisiin kovan linjan kokoomuslaisiin.
Onnistuuko awakeningilaiset tavoitteessaan levittää rotuajattelua suomalaiseen oikeistoon riippuu suomalaisen yhteiskunnan laajempien kehityskulkujen lisäksi esimerkiksi siitä, lähteekö Kokoomus jatkossa kilpailemaan Perussuomalaisten kanssa konservatiivisuudessa vai siirtyykö se arvoliberaalimpaan suuntaan. Rasismia koskevia yhteiskunnallisia tabuja perustamisestaan saakka rikkoneella Hommaforumilla toistuu keskusteluissa jatkuvasti Overtonin ikkunan käsite, jolla viitataan yhteiskunnassa sallittuihin puheenaiheisiin. Jos Awakeningia tarkastelee tästä näkökulmasta, on se onnistunut laajentamaan “sallitun rajoja”. Siinä missä vuonna 2018 Awakening-konferenssi päätyi siihen, että Perussuomalaisten Nuorisojärjestöstä erotettiin ja laitettiin jäähylle etnonationalistinen siipi (ironista kyllä Suomen Sisun kunniajäsenen Jussi Halla-ahon toimesta), ei vastaavanlaista kohua välttämättä synny enää tänä vuonna Perussuomalaisissa. Järjestöstä erotetun Tuukka Kurun lisäksi paikalla oli jälleen mm. PS-nuorten Lapin piirin puheenjohtaja ja muita luottamustehtävissä olevia jäseniä muualta Suomesta. Vuoden aikana etnonationalismi on ulottanut lonkeroitaan yhä laajemmalle PS-nuorten piiriin, ja tammikuussa 2019 myös Helsingin Sanomien jutussa noteerattiin PS-nuorten radikalisoituminen. Asseri Kinnusen tultua18. marraskuuta 2018 valituksi Perussuomalaisten nuorisojärjestön puheenjohtajaksi järjestöstä pois potkittu Kuru kommentoi asiaa twiittaamalla, että Kinnunen “on nouseva tähti, joka on mielipiteiltään selvästi lähempänä minua kuin firman edellinen puheenjohtaja.” Ainakin mitä tulee PS-nuoriin, voi siis Kurun rotunationalistisen linjan sanoa olevan jo lähestulkoon hegemonisessa asemassa, mutta kyseessä on jo ennen Awakeningia alkanut usean vuoden myyräntyö järjestön sisällä. Tästä kielii vuonna 2014 alkunsa saanut Helsingin Akateemiset Perussuomalaiset (HAPSU), joka on alun alkaen kaavailtu etnonationalistiselta pohjalta lähteväksi akateemiseksi järjestöksi. HAPSU on PS-nuorten jäsenjärjestö. HAPSU:n Jasmiina Ollikainen oli Awakeningin ainoa suomalainen puhuja.
Äärioikeiston ja sen vastustamisen tulevaisuus
Vuosi 2018 oli suomalaiselle äärioikeistolle hiljaisin sitten vuoden 2015 ja alkanut vuosi ei ole tähän mennessä ollut yhtään aktiivisempi. Awakening-konferenssin aloittamisesta huolimatta viime vuoden hiljaiselo näkyi muun muassa itsenäisyyspäivän 612-mielenosoituksen kasvun taittumisesta ensimmäistä kertaa. Myös Awakening oli ensimmäistä vuotta pienempi, mutta tähän voi vaikuttaa kutsuttujen vieraiden radikaali rotupolitiikka, kalliit liput ja sijainnin siirtäminen Helsingistä Turkuun. Äärioikeiston ideologioiden radikalisoituessa entisestään voi myös yhteistä tarttumapintaaa eri toimijoiden kesken löytyä aiempaa enemmän, mikä käy jo ilmi Perussuomalaisten ja Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen käytännön yhteistyöstä elokuussa 2018 Turussa järjestettyjen mielenosoitusten yhteydessä.
Awakening-konferenssi osoittaa jälleen kerran kuinka pitkäjänteinen ja jatkuva antifasistinen toiminta vaikeuttaa uusfasistien, antisemitistien ja muiden rotutohtoreiden järjestäytymistä. Tämäkin tapahtuma jäi vanhojen äärioikeistopiirien sisäiseksi tapaamiseksi, sillä suurin osa osallistujista on jo vakiintuneiden uusfasististen järjestöjen jäseniä tai järjestäjien vanhoja tuttuja. Tämä heikentää huomattavasti äärioikeiston kykyä rekrytoida riveihinsä uusia jäseniä. Ravintoloitsijan kommentit ja järjestäjien salailu osoittavat, kuinka vähän rotuopillisilla ja antisemitistisiin salaliittoteorioihin pohjautuvilla suuntauksilla, kuten Awakening -konferenssin järjestäjien “etnonationalismilla”, on jalansijaa suomalaisessa yhteiskunnassa. He eivät ole kahteen vuoteen löytäneet koko maasta yhtäkään konferenssitilaa, jonka omistajalle he voisivat kertoa avoimesti järjestämänsä tapahtuman luonteesta. Itse asiassa kaikki fasistitapahtumille avoimesti myötämieliset ravintolat Suomessa – Helsingin ravintola Kaisaniemi ja Ravintola Alem – ovat menneet konkurssiin tai muuten lopettaneet toimintansa viimeisen puolen vuoden aikana.
PS-nuorissa lisääntyvä rotuopillinen etnonationalismi on kuitenkin tikittävä aikapommi, joka voi jo muutaman vuoden päästä radikalisoida Perussuomalaisia entisestään nuorisojärjestön jäsenten kivutessa puolueessa päättäviin asemiin. Tällaisten kehityskulkujen torjuminen vaatii äärioikeiston vastustajilta entistä voimakkaampaa järjestäytymistä sekä laaja-alaisempaa ideologista, kulttuurista ja poliittista kamppailua. Etnonationalismin kaavaileman globaalin apartheidin tilalle tarvitaan positiviisia visioita, joissa yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus, ekologia ja feminismi rakentavat vapaudelle ja tasa-arvolle perustuvan tulevaisuuden.
Lue lisää Awakening II -konferenssin puhujista, järjestäjistä ja merkityksestä suomalaiselle äärioikeistolle:
- Äärioikeistokonferenssin järjestäjät johtivat tapahtumapaikkaa harhaan – Ravintoloitsija: “Asia selvisi vasta tänä aamuna, nyt on petetty olo”
- Varsinais-Suomen Awakening-konferenssi: antisemitistisiä rotuteorioita ja puolisotilaallisia fasistijärjestöjä
- Kansainvälinen äärioikeistokokoontuminen alkamassa Turussa Suomalainen pohja -ravintolassa
- Salainen Awakening Telegram-chat vuosi julkisuuteen, kun juutalaisosallistuja heitettiin ulos “mene uuniin”-kehotuksen kanssa
- Kirjailija Shane Burley Suomeen tulevista äärioikeistolaisista: “He haluavat epätoivoisesti luoda Euroopan laajuisen liittouman keskittyäkseen valkoiseen rotuun”
- Rotuteorioita ja muistojuhlia – esittelyssä Helsingin Akateemiset Perussuomalaiset (HAPSU)
- Yhdysvaltalainen natsi Jared Taylor käännytettiin Schengen-alueelta – Awakening-puhe Suomessa peruuntui
Kirjoituksia ensimmäisestä Awakening-konferenssista: