Äärioikeistokonferenssin järjestäjät johtivat tapahtumapaikkaa harhaan – Ravintoloitsija: “Asia selvisi vasta tänä aamuna, nyt on petetty olo”

Varis-verkosto uutisoi aiemmin tänään, että kansainvälinen, salamyhkäisesti järjestetty Awakening-äärioikeistokokoontuminen tulee tapahtumaan turkulaisessa Suomalainen pohja -ravintolassa. Antisemitistisiä salaliittoteoreetikkoja ja puolisotilaallisia fasistijärjestöjä yhdistävän konferenssin järjestäjät eivät halunneet tapahtumapaikan päätyvän julkisuuteen, koska tiesivät ettei sellaiselle tapahtumalle löydy Suomesta tukijoita. Tapahtumapaikkaa ei kerrottu osallistujille ennen konferenssipäivän aamua, ja ilmeisesti järjestäjät olivat pitäneet tapahtuman luonteen salaisuutena jopa ravintoloitsijalta itseltään. Edes kaikki tapahtuman järjestäjät eivät vaikuta olleen ennen tätä päivää tietoisia Awakeningin sijainnista, sillä järjetäjäporukan ytimeen kuuluva Junes Lokka kertoi livelähetyksessä kuulleensa tapahtuman sijainnin vasta tänään.

Ravintola Suomalaisen Pohjan ravintoloitsija Jani Hellström kertoi Turun Sanomille, että heille tapahtuman luonne selvisi vasta tänä aamuna.

“Aloimme ihmetellä aamulla, kun täällä oli heidän puolestaan erityisiä järjestelyjä ja turvamiehiä. Kysyimme asiasta heiltä, mutta ihan suoraa vastausta emme saaneet”, Hellström kertoo Turun Sanomille ja jatkaa: “Kyllä tämä homma sitten aukesi, jonkinlainen äärioikeiston kokous on kyseessä.”

–  Totta kai on petetty olo. Tietysti kyseessä on meidän virheemme, ettemme kysyneet asiakkaalta, millainen tilaisuus on kyseessä. Jatkossa emme voi toimia näin, emme yksinkertaisesti voi ottaa tällaisia ryhmiä vastaan.

Hellström sanoo, että kaikki hänen ja asiakkaan väliset sähköpostiviestit ovat tallessa. Niistä pystyy näyttämään toteen, ettei tilaisuuden luonne ole missään kohtaa käynyt ilmi. “Tiesimme ainoastaan, että meille tehtiin sadan hengen varaus ja that’s it”, hän sanoo.

Hellströmin mukaan tällaiselle toiminnalle ei jatkossa löydy tilaa ravintolastaan.

– Vaikka he olisivat varanneet tilat huomiseksikin, he eivät täällä enää huomenna olisi. Olemme saaneet ravintolaan muutamia puhelinsoittoja ja sähköposteja, joissa toimintaamme on nyt kritisoitu. Emme missään nimessä olisi halunneet järjestää tätä tapahtumaa, tämä ei ollut meille tietoinen valinta, Hellström painottaa.

Toimittajia pidetään pilkkanaan, tapahtumassa mukana äärioikeistoa kiellettyn natsijärjestö PVL:n jäsenistä Perussuomalaisiin Nuoriin

Hellströmin korostama tietämättömyys ei ole täysin vailla pohjaa, sillä – kuten kirjoitimme konferenssipaikan paljastaneessa uutisessamme – Awakening-tapahtuman järjestäjät ovat pyrkineet tietoisesti johtamaan harhaan toimittajia, antifasisteja ja ilmeisesti myös heidän oman tapahtumapaikkansa isäntää. Aiempana viikonloppuna julkisuuteen vuodetuissa Awakening-konferenssin järjestäjien ja osallistujien välisissä Telegram-chateissa tapahtuman järjestäjät painottivat kuinka ehdottoman tärkeää tapahtumapaikan salassapito on ja he suunnittelivat valheellisia “lipsautuksia” antifasistien ja toimittajien harhaan johtamiseksi.

Jarno Alanderin kommentteja Varis-verkoston tutkimustyöstä voidaan toki pitää imartelevina, mutta ennen kaikkea ne kertovat suomalaisen lehdistön kyvyttömyydestä analysoida uusfasismin ja äärioikeiston uusia muotoja sekä niiden toimintatapoja.

Poliisi – joka joukkojensa vahvuuden perusteella selvästi tiesi tapahtumapaikan sijainnin jo etukäteen – ei vaivautunut ottamaan yhteyttä ravintoloitsijaan ja tiedustelemaan tilaisuuden luonnetta. Sen sijaan siviili- ja univormupukuiset poliisit miehittivät tapahtumapaikan ympäristöä jo aamupäivästä lähtien ja tukkivat käytännössä kaikki kulkureitit tapahtumapaikalle. Kuten olemme aiemminkin toistuvasti sanoneet, poliisiin ei voi eikä pidä luottaa fasismin vastustamisessa, ennemminkin se on vuosi toisensa perään osoittanut turvaavansa äärioikeiston kokoontumisia jopa tapahtumapaikan – kuten tässä tapauksessa ravintola Suomalaisen pohjan – kustannuksella.

Vaaleanpunaisessa asussa oleva Tiina Wiik keskustelee konferenssitilan edustalla PVL:n Turun osaston ex-johtaja Pauli Kailan kanssa (kalju, kolmas vasemmalta). Viimeisenä oikealla Turun PVL:n harvoihin jäljellä oleviin aktiiveihin kuuluva Jani Ketola. Kuvakaappaus: MTV3 uutisvideo.

Jo nopealla vilkaisulla tapahtuman edustalta otetuista kuvista ja videoista käy ilmi, että tapahtumaan osallistui aktiiveja käytännössä kaikista suomalaisista äärioikeistolaisista järjestöstä. Tapahtuman alkamista ennen ovella oli esimerkiksi Perussuomalaisista nuorisojärjestöstä viime vuoden Awakeningin jälkiselvittelyissä jäähylle joutunut Johannes Sipola. Sipola on jäähyn jälkeen toiminut Rovaniemen PS-nuorten puheenjohtajana, ja edustaa koko järjestössä yhdysvaltalaiselta äärioikeistolta omaksuttua etnonationalismia. Tapahtumapaikalta julkaistulta MTV3:n uutisvideolta taas näkyy, että paikalla oli vastikään toimintakieltoon julistetun natsijärjestön Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (VPL) Turun ainoisiin aktiiveihin kuuluva Jani Ketola. Lisäksi videolla Tiina Wiiki kanssa keskustelee PVL:n entinen Turun ryhmäjohtajan Pauli Johannes Kaila, joka ainakin omien sanojensa mukaan on eronnut PVL:stä ja keskittyy perustamaansa kansallissosialistiseen Ukonvasama-ryhmään. Konferenssin osallistujakunta vaikuttaa olevan siis pienoiskoossa kuin itsenäisyyspäivän  612-marssin osallistujakunta, joka koostuu PVL:n uusnatseista, Suomen Sisun ja Sarastuksen uusfasisteista sekä radikalisoituneista Perussuomalaisista ja näiden yhä enemän etnonationalismiin kallellaan olevasta nuorisojärjestöstä.

Pitkäjänteinen fasisminvastainen toiminta kantaa hedelmää – rotuteoreettinen huuhaa pysyy marginaalissa

Myös viime vuotisen Awakening I -konferenssin tapahtumapaikka helsinkiläinen ravintola Kaisaniemi kommentoi tilaisuuden luonteen olleen heille täydellinen yllätys. Ravintola Kaisaniemi korosti myöhemmin Helsingin Sanomien haastattelussa, että “yhtiö ei kannata missään muodossa rasismia eikä ole missään yhteydessä tällaiseen valkoiseen nationalismiin, mitä on tässä nyt esiintynyt”. Ravintoloiden kommentit ja järjestäjien salailu osoittavat, kuinka vähän rotuopillisilla ja antisemitistisiin salaliittoteorioihin pohjautuvilla suuntauksilla, kuten Awakening -konferenssin järjestäjien “etnonationalismilla”, on jalansijaa suomalaisessa yhteiskunnassa. He eivät ole kahteen vuoteen löytäneet koko maasta yhtäkään ravintolaa, jonka omistajalle he voisivat kertoa avoimesti järjestämänsä tapahtuman luonteesta. Tämä on antifasistien vuosia jatkuneen pitkäjänteisen työn tulos, josta on pidettävä kiinni jatkossakin.

Lue lisää Awakening II -konferenssin puhujista, järjestäjistä ja merkityksestä suomalaiselle äärioikeistolle:

Kirjoituksia ensimmäisestä Awakening-konferenssista: