

Helmikuun puolessa välissä järjestettiin Variksen 5-vuotisjuhlien kunniaksi keikat Jyväskylässä, Helsingissä ja Tampereella. Kahdessa ensimmäisessä tapahtumat järjestettiin perjantaina 15. helmikuuta ja Tampereella lauantaina. Keikkatarjonta oli monipuolista, sillä kolmella keikalla soitti lähes kokonaan eri bändit (ainoastaan Sick Urge veti sekä Helsingissä että Tampereella). Seuraavan koosteen eri kaupunkien keikoista ovat kirjoittaneet eri keikoille osallistuneet Variksen jäsenet.
Helsinki
Perjantai-iltana Jyväskylän ohessa Variksen juhlaviikonloppua avattiin Helsingissä kolmen bändin kattauksella Lepakkomiehessä. Paikalle saapui runsaasti jengiä ja Lepis oli jo alkuillasta täynnä porukkaa. Olikin ilahduttavaa nähdä paikalla niin paljon sekä vanhoja tuttuja että aivan uusia naamoja.

Illan keikat alkoivat Sick Urgen armottomalla vartin kestäneellä tykittelyllä, jota seurasi myös tiukassa vedossa ollut Death Race. Keikkojen välissä luettiin Varis Helsingin terveiset, joissa kiiteltiin paikalle saapuneen yleisön lisäksi antifasistiseen toimintaan kuluneina vuosina osallistuneita tovereita. Lisäksi lavalta laitettiin terveiset Kummmitustalon talonvaltaajille sekä Kaapelinkulman kaivoskamppailijoille ja myös luettiin Variksen tovereilta saama kirje Rojavasta. Illan viimeisen vedon veti keikalla myös levyjulkkareitaan ja kaksikymmentävuotista taivaltaan viettänyt Hero Dishonest, joka ei myöskään jättänyt kylmäksi – kuten ei tiettävästi ole koskaan tehnytykään.

Varis Helsinki lähettää kiitokset vielä kerran juhlaväelle ja bändeille upeista bileistä! Näissä tunnelmissa on aina hyvä lähteä viemään toimintaa eteenpäin.

Lisäsäksi Soundi-lehti raportoi Helsingin keikasta:
Lepakkomiehessä juhlistetaan Hero Dishonestin kahdeksannen levyn Maailma palaa taas julkaisua ja nostetaan samalla hattua yhtyeen 20-vuotiselle taipaleelle. Tapahtuma on samalla antifasistisen Varis-verkoston 5-vuotisjuhla. Ollaan siis monen hyvän asian äärellä.
Baari on mukavan täysi jo alkuillasta ja porukkaa lappaa vaan enemmän sisään aina pikkupunkkareista vanhempiin setiin. Tuoppi jos toinenkin nousee ja väki on selkeästi juhlamielellä.
Jyväskylä
Perjantaina JKLDIY-kollektiivi järjesti Varis-verkostolle juhlat jyväskyläläisessä Ilokivessä. Tulisen illan aikana kuultiin monenlaista mökää, mättöä ja soitantaa kiilaavasta hevistä tummasävyiseen tunnelmointiin, kun lavan valtasivat Ohjus, Ahistus, Huono Idea, Nylon Beast sekä Sister Disaster. Keikkojen välissä kuultiin eri vuosikymmenten saavutuksia ja yhteistyötä ylistänyt juhlapuhe ja käytiin useita keskusteluja paikallisten antifasistien kanssa, sillä myös Jyväskylässä fasistiset toimijat ovat historian saatossa pyrkineet saamaan jalansijaa siinä kuitenkaan onnistumatta.
Perjantainakin Soldiers of Odinin jäseniä nähtiin liukastelemassa tapahtumapaikan liepeillä. Odinien pullistelu jäi lyssähtäneeksi, ja he vain töröttivätkin kauempana katsellen haikein silmin paikalle sankoin joukoin virrannutta iloista juhlakansaa.
Mestoille kokoontui lopulta lähes sata maksanutta asiakasta, erinomaiset keikat villitsivät yleisöä ja yhteishenki lämmitti Ilokiven keitaaksi loskan keskellä. Ilta oli mitä mainion!
Kiitos Varis-verkostolta Jyväskylän keikan järjestäneille tovereille ja teille lukuisille bileet kanssamme jakaneille!
Tampere
Lauantai-iltana vuorossa oli Vastavirta-klubi (VV) Suomen Mansesterissa. Paikalle valui jo mukavasti porukkaa heti ovien avauduttua ja ennen ensimmäisen keikan alkamista VV täyttyi puheensorinasta. Ensimmäisenä soitti Tampereen “flunssapojat” eli Influenza, joka sai yleisön lämpenemään vimmakkaalla soitollaan ja menevillä välispiikeillään. Seuraavaksi oli luvassa Niputus, joka veti tiukkaa hardcorea. Tinkimättömistä spiikeistä jäi erityisesti mieleen eräs natseille omistettu kappale nimeltä Skeitillä päähän. Seuraavaksi vuorossa oli illan “hevibändi” Igniter, jonka keikan aikana pitti lähti kunnolla käyntiin ja meno oli muutenkin armotonta.


Tässä vaiheessa iltaa oli palopuheiden aika, joista ensimmäisessä kerrotiin Variksesta ja antifasismista Tampereella. Lisäksi luettiin myös Helsingissä kuultu tovereiden kirje Rojavasta. Tämän jälkeen siirryttiin hitaampiin äänimaisemiin kuin Warchief astui lauteille. Ennen illan viimeistä bändiä otettiin solidaarisuuskuva venäläisille tovereille, joihin on jälleenkohdistunut kovia sortotoimia.

Illan viimeisenä soitti kovassa vedossa oleva Sick Urge, jonka menoa ei haitannut kitaristin kielen katkeaminen kesken kaahauksen. Keikka vedettiin asenteella loppuun. Reilulla sadalla maksaneella asiakkaalla VV oli lähes loppuunmyyty, joten iltaa voi pitää kaikin puolin onnistuneena. Keikkojen jälkeen alkanut disko veti porukan tanssilattialle ja ilta jatkui vielä myöhään. Kiitos kaikille illan mahdollistaneille tovereille, bändeille, Vastavirralle ja paikalle runsaslukuisina tulleille tovereille!

Oletko kiinnostunut antifasistisesta toiminnasta? Ota yhteyttä lähimpään Varis-verkoston paikallisryhmääsi!
Katso myös