Kirje Rojavasta 5 vuotta täyttävälle Varis-verkostolle

Julkaisemme seuraavan kirjeen, jonka saimme tovereilta Rojavasta. Otteita kirjeestä luettiin ääneen Varis-verkoston 5-vuotiskeikoilla Helsingissä ja Tampereella.

Onnittelut Rojavasta viisi vuotta täyttävälle Varis-verkostolle!

On kulunut viisi vuotta siitä, kun joukko ystäviä sai tarpeekseen fasistien lisääntyneestä toiminnasta ja päätti laajentaa omaa toimintaansa suuremman joukon ulottuville. Perustettiin Varis-verkosto, joka yhdisti antifasisteja eri puolilta Suomea ja Pohjois-Eurooppaa ja alkoi luoda antifasistista kulttuuria, jota fasistit yrittivät tukahduttaa. Varis ei ollut vain vastaus fasistien toimiin, vaan myös työkalu, jolla saattaa ihmiset yhteen rakentamaan tasa-arvoista ja arvokasta elämää kapitalismin keskelle.

Samaan aikaan Rojavassa oli meneillään vallankumous sekä eeppinen taistelu Turkin valtion tukemaa Daeshia vastaan. Kobanen vapauttaminen fasisteista oli voitto paitsi Kurdeille ja muulle Pohjois-Syyrian väelle, myös koko maailmalle. Se osoitti, miten mahdottomasta voidaan tehdä mahdollista. Rakkaudesta vallankumoukseen, sen ideologiaan, marttyyreihin ja maahan kansan itsepuolustusjoukot YPG ja YPJ voittivat Nato-armeijan tukemat fasistit ja jatkavat nyt rakentamansa elämän puolustamista henkiensä uhalla.

Antifasismi on itsepuolustusta. Se tarkoittaa, että olemme valmiita puolustumaan tasa-arvoista, vapaata elämää, jota luomme taistellessamme. Taistelu Rojavassa ei ole vain sota fasisteja, kuten Daeshia vastaan, vaan myös uuden elämän luomista, elämän, jonka puolesta haluamme taistella. Itsepuolustus tarkoittaa, ettemme hyväksy kapitalistinen yhteiskunta meille tarjoamaa todellisuutta vailla tulevaisuutta. Se tarkoittaa, ettemme hyväksy vallitsevan systeemin väkivaltaa sen missään muodoissa.

Itsepuolustus ei ole vain aseellista. Taisteleminen tarkoittaa seksismin ja liberalismin tunnistamista yhteisöissämme sekä itsessämme. Se tarkoittaa kieltäytymistä uhrin roolista ja vahvuuksiemme löytämistä, ennen kaikkea yhteisönä; tunnistaen kuinka vihollisemme haluaa meidät erottaa. Se takoittaa demokraattisen päätöksenteon puolustamista, vallankumouksellisten sekä naisten historian uudelleenkirjoittamista ja puolustamista. Puolustamme arvokasta elämää kaikille, luomme yhteisöllisyyttä, jota kapitalismi yrittää rikkoa. Itsepuolustus on itsemme ja elämiemme uudelleen luomista patriarkaalisen ja kapitalistisen yhteiskunnan ulkopuolella – vaihtoehtoisen, vapaan elämän luomista.

Tänään on monta syytä juhlia. SDF eli Syyrian demokraattiset joukot mukaan lukien YPG ja YPJ sekä kansanväliset taistelijat ovat vapauttaneet viimeisen kylän Der e Zorin alueella Daeshin fasisteilta. Tänään antifasistit ympäri Suomea ovat kokoontuneet yhteen juhlistamaan voittojansa, juhlistamaan tätä elämää, joka on taistelemisen arvoista. Meidän on oltava ylpeitä saavutuksistamme sekä uhrauksistamme, me saamme niistä voimaa jatkaa taisteluamme ja kehittymistämme.

Suomen ja Rojavan tilanteet ovat erilaiset, mutta taistelu on yhteinen. Rojava on esimerkki, joka antaa toivoa kaikkialla maailmassa, ja siksi myös koko maailman on sitä puolustettava. Täällä taistelu vapaan elämän puolesta jatkuu kaikissa muodoissaan: niin itsemme sisällä kuin yhteisöissämme, niin aseellisesti kuin käytännön töissä. Työ ja sen tulokset täällä antavat toivoa siitä, että myös Suomessa ja muualla maailmassa toisenlaisen yhteiskunnan sekä aidon itsemme rakentaminen on mahdollista.

Serkeftin! Marttyyreitamme muistaen; Şehid Helin Qereçox, Lêgerîn Çiya, Avêsta Xabûr, Şevger Makho, Pavlos Fyssas, Heather Heyer, Jimi Karttunen, ja kaikki jotka ovat taistelussa kaatuneet; presente! Şehid namirin! Jin, jiyan, azadi! Ti amo tutte anti fasiste! Ei natseja meidän kaduille! Muistamme samalla myös Abdullah Öcalania, jonka vangitsemisesta tulee 15.2.2019 kuluneeksi 20 vuotta, ja jonka vankeudessa kirjoittaman filosofian pohjalta Rojavan vallankumousta rakennetaan.