Pariisilaiset antifasistit hyökkäsivät identitaarifasistien toimistoon




Ranskassa jo yli kaksi kuukautta jatkunut Keltaliivit-liike (ransk. Gilets Jaunes) on saanut satoja tuhansia ihmisiä kaduille. Fasistit ovat vaihtelevalla menestyksellä pyrkineet soluttautumaan mielenosoituksiin eri puolilla maata levittääkseen iljettävää propagandaansa ja vaikuttaakseen liikkeen suuntaan. Monissa paikoissa fasisteja on kirjaimellisesti potkittu ulos keltaliivien kokoontumisista, joten haltuunottoyritysten ei voi sanoa yleisesti olleen menestyksekkäitä.

Pariisissa uusfasismin identitaarista suuntausta edustava Génération Identitaire (suom. Identitaarinen sukupolvi) on soluttautumisen lisäksi pyrkinyt myös järjestämään Keltaliivien tapaan lauantaisin omia fasistisia mielenosoituksiaan, joissa keskeinen pyrkimys on ollut yrittää ottaa pariisilaisidentiteettiä haltuun huutelemalla “Pariisi, Pariisi, isänmaa”. Juuri ennen tammikuun 12. päiväksi ilmoitettua identitaarifasistien mielenosoitusta paikalliset antifasistit kävivät vierailulla heidän toimistollaan Pariisissa, hajoittivat ikkunat ja maalasivat seinille iskulauseita. Vallankumoukselliset Ranskassa ja ympäri maailmaa eivät lepää ennen kuin fasismi on päihitetty kaikkialla.

Suomessa vähemmän tunnettua identitaarifasismia on esiintuonut eniten Timo Hännikäinen ja tämän Sarastus-lehti, jonne Hännikäinen ja muut sarastuslaiset ovat kääntäneet katkelmia identiaarifasismin keskeisistä kirjoituksista. Hännikäinen on myös ilmaissut suoraan kaipaavansa Suomeen vastaavaa toimintaryhmää, joka käytännössä olisi jotain Suomen Sisun toimistofasismin ja Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen (PVL) väkivaltaa käyttävien katufasistien väliltä.

Suomalaisesta identitaariryhmästä fantasioidessaan Hännikäinen on myös kritisoinut suoraan PVL:n toimintaa liian väkivaltaisena, jonka hän katsoo estävän fasismin normalisoitumista ja leviämistä Suomessa. Kuitenkin myös Pohjoismainen Vastarintaliike on myynyt käräjäoikeuden kieltopäätöksen myötä lakkautetussa nettikaupassaan ranskalaista identitaarifasismia käsitteleviä kirjoja aina liikkeen keskeisen taustafilosofi Alain De Benoistin kirjoista identitaarifasismin manifesteihin. Vaikka Sarastuksen (ja Suomen Sisun) sekä PVL:n toimintatavat eroavat toisistaan, suosittelevat molemmat fasistiryhmät samojen uusfasismin filosofien ja ryhmien tekeleiden lukemista.

Lähde: Gatorna.info

Posted in Uutiset Tagged with: , , , , , , , , ,