Vuonna 2014 alkaneita itsenäisyyspäivän 612-marsseja on tämän vuoden jälkeen vastustettu neljänä eri kertana. Tähän sarjaan mahtuu useita erilaisia tapahtumia ja mobilisaatioita sekä erilaisia taktiikoita natsien vastustamiseksi. Viimeiset neljä vuotta on tuonut esille myös merkittävästi uusia keskusteluja siitä mitä antifasismi tarkoittaa ja miten se ilmiintyy kaduilla, arjessamme tai siinä miten käymme keskustelua yhteiskunnallisista liikkeistä ja poliittisesta tilanteesta maassamme. Kuitenkin avataksemme tyydyttävästi tätä keskustelua meidän täytyy yhdessä katsoa taaksepäin ja miettiä miten olemme päätyneet siihen pisteeseen missä olemme nyt.
Itsenäisyyspäivän mielenosoituksilla on rikas perinne Suomessa. Mielenosoitusten teema on aina 90-luvulta asti ollut leimallisesti vahvan antikapitalistinen ja nationalismin vastainen. Paluu tähän perinteeseen Suomessa tehtiin tauon jälkeen vuonna 2013 Tampereella järjestetyissä Kiakkovierasjuhlissa, jossa vastustettiin luokkaeroja peittelevää nationalistista politiikaa ja rynnittiin päin poliisin mellakka-aitoja. Vuonna 2014 Helsingissä järjestettiin 6.12. Luokkaretki lähiöst linnaan -mielenosoitus, joka syöksyi metrolla Itäkeskuksesta Helsingin keskustaan ja hyökkäsi niitä kapitalismin symboleita vastaan, jotka parhaiten näkyvät keskellä Helsinkiä. Molempia mielenosoituksia leimasi poliisin toiminnan hapuilevuus ja hämmennys, sillä kummallakin kertaa mielenosoittajat pystyivät liikkumaan nopeammin ja harkitummin kuin virkavalta.
2014 aloitti kuitenkin myös toisen mielenosoitusperinteen, joka tulee olemaan keskeinen tämän tekstin kannalta. Samana vuonna Lähiöstä linnaan -mielenosoituksen aikana kokoontui myös ensimmäinen fasistien 612-soihtukulkue. Mielenosoitusta olivat järjestämässä tänä vuonna Helsingin kirjamessuilta ulos potkitun Timo Hännikäisen verkkolehti Sarastus, uusfasistinen Suomen Sisu ja natsijärjestö Pohjoismainen vastarintaliike (PVL). PVL:n jäsenistö vastasi lähes yksinomaan tapahtuman turvallisuudesta ja järjestön entisen johtajan Esa Holapan mukaan se oli myös aloitteellinen marssin järjestämisessä. PVL myös hiljattain itse myönsi osallistuneensa soihtukulkueen perustamiseen ja osoitti näin järjestäjien valehdelleen asiasta vuosia.
Ensimmäisenä vuonnaan 612-mielenosoitus kokosi yhteen 130-150 henkeä. Yksi kysymyksistä joka onkin useasti esitetty viime vuosien varrella on se, että olisiko jo varhaisella puuttumisella ja marssin vastustamisella 2014 voitu vaikuttaa siihen etteivät äärioikeistolaiset toimijat pysty yhdistymään yhtä tehokkaasti jatkossa? Olisiko tapahtumaa pitänyt vastustaa erillisellä mobilisaatiolla vai olisiko olemassaolevien mobilisaatioiden pitänyt ottaa se huomioon? Vastaukset näihin kysymyksiin voivat tässä vaiheessa olla vain jälkiviisautta, mutta selkeää on että ensimmäinen 612-marssi loi organisaatiollisen pohjan äärioikeistolaisille toimijoille, joka vain vahvistui vuoden 2015 tapahtumien ja yhteiskunnallisten muutosten vuoksi.
Jännitteitä kaduilla eli mitä vuosi 2015 tarkoitti antifasisteille?
Vuoden 2015 kevät sujui hiljaa. Eri puolilla käytiin paikallisia kamppailuja ja tulevat vaalit herättivät keskustelua. Tilanne huipentui kuitenkin toukokuussa, jolloin nykyinen Sipilän hallitus viimein muodostettiin ja se aloitti toimintansa. Jyrkän oikeistolainen hallituskokoonpanon muodostivat tällöin vielä yhtenä kappaleena toiminut Perussuomalaiset, Kokoomus sekä Keskusta. Hallitus aloitti välittömästi aggressiivisen leikkauspolitiikan, jota kuitenkin voi luonnehtia “sopeuttamistoimien” sijasta pelkiksi tulonsiirroiksi köyhiltä rikkaille. Ensimmäisen aloitteen tekivät opiskelijat, jotka lähtivät kaduille välittömästi hallituksen muodostamisen jälkeen toukokuussa autonomisten toimijoiden aloitteesta. Kesän aikana Suomen Sisun Olli Immosen sodanjulistukset avointa yhteiskuntaa vastaan ja sosiaalisen kontrollin puolesta taas kokosivat 15 000 ihmistä antirasistiseen Meillä on unelma -mielenosoitukseen. Elokuussa Joukkovoima-koalitio järjesti myös hallituspolitiikan ja leikkausten vastaisen mielenosoituksen, joka kokosi noin 8000 ihmistä yhteen vastustamaan hallituksen toimia ja pysäytti liikenteen 15 minuutiksi yhteisessä aktiossa keskellä kaupunkia. Myöhemmin syksyllä ammattiliitot järjestivät oman 30 000 ihmisen #STOP- mielenosoituksensa, jonka jälkeen joukko opiskelijoita valtasi Helsingin yliopiston Porthania-rakennuksen viikoksi.
Samaan aikaan syksyllä pinnan alla kuitenkin muhi. Suomeen saapui vuoden 2015 syksyllä ennätysmäärä turvapaikanhakijoita, joka herätti myös äärioikeistolaisten piirien huomion. Syksyllä 2015 järjestettiin ennätysmäärä rasistisia ja äärioikeistolaisia mielenosoituksia, hyökättiin vastaanottokeskuksia vastaan ja organisoitiin rasistisia liikkeitä. Useat myös erilaisten hallituksenvastaisten liikkeiden reunoilla pyörineet rasistiset toimijat alkoivat organisoitua Rajat kiinni -liikkeen ympärille, josta myöhemmin irrottautui useita erilaisia pienlahkoja yksittäisistä pienryhmistä surullisenkuuluisaan Suomi Ensin -puolueviritelmään asti. Tilanne näkyi muun muassa lähes jokaviikkoisina mielensoituksina ympäri maata.
Helsingissä järjestettiin useita vastamielenosoituksia jossa kokeiltiin erilaisia taktiikoita aina melun tuottamisesta marssireittien blokkaamiseen, välillä onnistuen ja välillä perääntyen. Myös eri puolilla Suomea kuten Turussa, Tampereella, Torniossa ja Jyväskylässä noustiin vastustamaan rasistien mobilisaatioita erilaisilla keinoilla. Lopulta jatkuvat mielenosoitukset kuitenkin johtivat myös väsymiseen. Silti tätä syksyä muistellessa on kuitenkin muistettava myös onnistumiset. Usealla kerralla antifasisteja oli lukuisia kertoja enemmän, eivätkä rasistit päässeet kertaakaan kulkemaan häiriöttä. Eräs Rajat kiinni -mielenosoituksista onnistuttiin myös blokkaamaan niin ettei se koskaan päässyt lopetuspaikalleen vaan joutui tyytymään vaihtoehtoiseen mielenosoituspaikkaan Senaatintorilla, jonne antifasistit saapuivat myös kertomaan terveisensä.
Vuoden 2015 syksy oli monille kuluttava ajanjakso sillä se yhdisti useita kamppailuita ja toi taktiikoiden laboratorion kokouksista kadulle. Monet aktivistit, jotka vastustivat rasistien kokoontumisajoja kaupungilla viikonloppuisin, viettivät viikot esimerkiksi organisoiden leikkausten vastaista toimintaa tai toimien osana opiskelijoiden toimia koulutukseen kohdistuvia heikennyksiä vastaan. Ilmassa oli jännitteitä, jotka tuhansien ihmisten mielenosoitukset olivat tuoneet kaupunkiin ja oli aivan varmaa, että nämä purkautuisivat itsenäisyyspäivänä.
6.12.2015 järjestettiin Vapaus pelissä -mielenosoitus, jonka ideana oli nimenomaan toimia 612-soihtukulkuetta vastaan. Pitkään jatkuneet jännitteet antifasistien ja äärioikeistolaisten liikkeiden välillä alkoivat näkyä poliisin ennakkovalmistautumisessa ja mediassa. Itse mielenosoituspäivänä poliisi oli miehittänyt Töölön kadut ja sulkenut useita risteyksiä sekä tarkasti alueen ohi kulkevia raitiovaunuja. Poliisin mielestä tarpeeksi epäilyttävien tavarat tutkittiin ja useita ihmisiä käännytettiin paikalta. Tästä lähes miehitystä muistuttavasta taktiikasta huolimatta mielenosoitus keräsi lähes 300 ihmistä lähelle Taivallahden kenttää. Paikalle oli saavuttu myös bussilla esimerkiksi Tampereelta. Poliisi tiedotti jo varhaisessa vaiheessa ettei se tulisi päästämään mielenosoitusta lähellekkään kulkuetta, mutta tässä vaiheessa kun kuulutukset vielä soivat virkavallan megafoneista oli mielenosoitus jo ampaissut liikkeelle. Pitkän ja mutkittelevan juoksun jälkeen mielenosoitus lopulta kohtasi 612-marssin Mechelininkadun kulmassa. Lyhyiden terveisten jälkeen poliisi päätti puuttua peliin ampumalla ensimmäistä kertaa historiassa mielenosoittajia päin projektiiliaseella, osuen yhtä henkilöä silmään. Myöhemmin poliisi ampui ihmisiä projektiileilla selkään myös Temppeliaukion kirkolla ihmisten ollessa poistumassa Töölöstä ja motitti noin 130 ihmistä, jotka kaikki otettiin kiinni. Mielenosoitukseen osallistuneille jaettiin myös sakkoja täysin keksityillä syillä. Joulukuussa 2018 Vapaus pelissä -tapahtuma palasi kummittelemaan fasisteja, sillä 612-mielenosoituksen järjestäjät ilmoittivat yhtäkkiä tehneensä rikosilmoituksen yli kolme vuotta vanhasta tapahtumasta.
Vapaus pelissä oli koko syksyn jännitteiden huipentuma, joka purkautui Töölön kaduille näyttämään äärioikeistolle, ettei sitä kaivattu ja että pitkin Suomea paikalle saapuneet ihmiset vihasivat heitä enemmän kuin he osasivat kuvitella. Vuoden 2015 612-marssi oli kuitenkin myös onnistunut äärioikeistolle, sen onnistuessa hakemaan kannattajapohjaa syksyn rasistisista mielenosoituksista ja tuomaan heidät yhtenä joukkona kaduille. Marssii pyrki alusta asti teksteissään ja mediassa esittämään itsensä vain “kansallismielisenä”, vaikka sen takana oli joukko erilaisia toimijoita aina erilaisista uusfasisteista perinteisiin Hitlerin kuvia palvoviin natseihin asti. Tämä vuosi ja erityisesti itsenäisyyspäivä jätti intensiivisten taktiikoidensa vuoksi jälkeensä erityisesti väsymystä ja kysymyksiä siitä, miten natseja suojelevan poliisin toimintaan voi vastata tehokkaammin. Vuoden 2015 itsenäisyyspäivän jälkeiset keskustelut kuitenkin avasivat myös tietä sille mitä seuraavana kolmena vuonna tulisi tapahtumaan.
Uusi vuosi avaa uusia ovia
Vuosi 2016 alkoi huomattavasti erilaisempana kuin edeltäjänsä, jota määritti aktiivinen reagointi Suomessa tapahtuneeseen oikeistolaiseen kehitykseen niin kaduilla kuin parlamentissa. Liikkeissä käytiin aktiivista keskustelua siitä miten aktiivisen alkuvaiheen jälkeen tulisi tehdä ja millaisia rakenteita pitäisi pystyttää, että toiminta voisi edelleen jatkua. Rasististen mielenosoitusten määrä oli laskenut hiukan, mutta sen painopiste oli siirtynyt tiukemmin muutamaan erilaiseen toimijaan. Tämän vuoden aikana alkoi myös turvapaikanhakijoiden poliittinen järjestäytyminen, joka tulisi määrittämään myös tulevia vuosia. Uusia ja erilaisia aloitteita syntyi hiljalleen.
Myös äärioikeisto oli jalkautunut kaduille yhä laajemmin ja jatkoi erilaisten ideoiden kokeilua vuoden 2016 aikana. Osa näistä aloitteista onnistui vahvistamaan sen asemia kaduilla, osa taas oli pelkkää resurssien tuhlaamista, joka myöhemmin tuhoaisi ne toimijat joiden tausta oli syksyllä 2015 järjestetyissä rasistisissa mielenosoituksissa. Oli kuitenkin selvää, ettemme olleet enää kaduilla yksin ja merkittävä osa keskustelusta vuodesta 2016 tähän päivään asti onkin pyörinyt sen ympärillä rakentaako entisestäänreaktiokykyä rasistisiin katuliikkeisiin vai pitäisikö resursseja suunnata omien projektien ja avausten tekemiseen (käytännössä monet toimivat ovat tehneet molempia pyrkien rakentamaan jonkinlaista tasapainoa näiden välille). Katsoessamme vuosia 2016–2017 on selkeää että reaktiokyvyn rakentamiseen panostettiin tuona aikana paljon ja osaltaan tämä panostus kannatti sen kehittäessä valmiuksia järjestää vastatapahtumia ja analysoida yhteiskunnallista kehitystä, mutta tämä vei kuitenkin myös pois resursseja muualta ja vähensi keskustelua keskipitkän tai pitkän tähtäimen antifasistisista, feministisistä ja antikapitalistisista suunnitelmista.
Kesän ja syksyn alkana alkoi kuitenkin taas tapahtua. Entisistä Rajat kiinni -liikkeen toimijoista koostuva Suomi Ensin -ryhmä alkoi järjestää lähes viikottaisia mielenosoituksia Itäkeskuksen Tallinnanaukiolla pyrkien häiritsemään siellä asuvien paikallisten elämää ja levittämään vihapropagandaansa. Tähän vastattiin jälleen kerran järjestämällä useita vastamielenosoituksia, joissa jälleen kerran otettiin erilaiset ideat käyttöön. Mielenosoituksissa huudeltiin, meluttiin ja heiteltiin rasisteja erilaisilla elintarvikkeilla. Lopulta äärioikeistolaisten tahojen yritys valloittaa Tallinnanaukio onnistuttiin torjumaan mielenosoitusten koon hiljalleen laantuessa ja rasististen mobilisaatioiden heikentyessä olemattomiksi yrityksiksi. Osa entisistä Rajat kiinni -toimijoista alkoi myös riitaantua keskenään, joka myös osaltaan vaikutti heikentävästi kykyyn järjestää isompia kokoontumisia. Siitä huolimatta mielenosoituksia järjestettiin eri puolilla Suomea aktiivisesti, vaikka niiden osanottajamäärät olivat alkaneet jo romahtaa.
Eräänä viikonloppuna syyskuussa järjestettiin Helsingin Vuosaaressa Fortress Europe -niminen mielenosoitus, jonka taustalla oli Rajat kiinni -liikkeestä tuttuja hahmoja sekä Euroopan islamofobisen oikeiston noususta inspiroituneita toimijoita. Mielenosoitus keräsi myös yhteen äärioikeistolaisia tahoja, jotka myöhemmin muodostivat Kansallismielisen liittouman, joka pyrki myös toimimaan omana yhtenäisyysprojektinaan ja tuomaan yhteen toimijoita pitkin äärioikeistolaista kenttää. PVL:n oli tarkoitus myös osallistua mielenosoitukseen, mutta myöhemmin se ilmoitti boikotoivansa tapahtumaa sen puhujavalintojen vuoksi ja päätti sen sijaan levittää lentolehtisiä Asema-aukiolla. Tuolloin paikalle saapunut Jimi Karttunen meni kertomaan natseille mitä mieltä on heidän toiminnastaan ja natsien ihmisvihamielisistä politiikasta. Tämän seurauksena PVL-aktiivi Jesse Eppu Torniainen potkaisi Karttusta rintaan, jolloin tämä löi päänsä. Jimi Karttunen kuoli noin viikko myöhemmin pahoinpitelystä johtuneisiin vammoihin.
Sana tästä kiiri useille kulovalkean lailla ja eri taustoista ja liikkeistä tulevat ihmiset alkoivat organisoida mielenosoitusta natsien väkivaltaa vastaan. Suru-uutisten jälkeen kokoontui myös useita satoja ihmisiä Asema-aukiolle kunnioittamaan Jimi Karttusen muistoa ja koristelemaan aluetta kukilla, kynttilöillä ja tarroilla. Helsingissä järjestettiin lopulta 20 000 ihmistä koonnut Peli poikki -mielenosoitus joka toi lukuisia ihmisiä yhteen osoittamaan, että natsien väkivallan on loputtava, sillä olemme katsoneet sitä jo liian pitkään läpi sormien. Myös muissa kaupungeissa järjestettiin vastaavalla teemalla mielenosoitusia jotka kokosivat lukuisia osallistujia. Mielenosoituksen vahvan antifasistisen mielenosoituksen mahdollistivat toverien työ sen eteen ja uskomaton kyky järjestää massiivinen mielenosoitus niin lyhyellä varoitusajalla.
Syksyllä 2016 aloitettiin myös uudestaan keskustelut siitä kuinka vastustaa äärioikeiston toimintaa itsenäisyyspäivänä. Pitkien keskustelujen jälkeen toiminnan aloittamista vauhditti kuitenkin PVL:n ilmoitus järjestää historiansa ensimmäinen avoin mielenosoituksensa Helsingissä 6.12. Mielenosoitusta ei voinut nähdä muuta kuin avoimena provokaationa liikkeen jäsenten kohdistaman kuolettavan väkivallan jälkeen. Pian tämän jälkeen julkistettiin kutsu ensimmäiseen Helsinki ilman natseja -mielenosoitukseen, jota järjesti anarkistinen A-ryhmä, Varis-verkosto sekä Helsingin Vasemmistonuoret. Mielenosoitus keräsi lyhyessä ajassa valtaisan määrän tukijoita ja nostetta sosiaalisessa mediassa, joka johtui varmasti PVL:n väkivallasta, mutta myös Suomessa kasvaneesta rasistisesta ilmapiiristä ja ihmisten halusta puuttua tähän kehitykseen.
PVL oli ilmoittanut haluavansa marssia Hakaniemestä Snellmannin patsaalle ja näin perustaa Helsinkiin “kansallissosialistisen vyöhykkeen”. Tämän narratiivin nolo loppu oli kuitenkin osittain Helsinki ilman natseja -koalition ansiota. Noin 3000 ihmistä kokoontui 6.12 Asema-aukiolle ja marssi kohti natsien reittiä, päätyen lopulta Kaisaniemen kentälle rajatulle mielenosoitusalueelle. Yhteiskunnallinen paine ja konflikti pelko pakotti lopulta poliisin rajoittamaan natsien reitin alle puoleen sen pituudesta ja ohjaamaan näitä kohti Kaisaniemen vastakkaista puolta. Uhostaan huolimatta arviolta 150 ihmistä kerännyt PVL:n natsimarssi ei lopulta kehdannut näyttää naamaansa kentän toisella puolella vaan natsit pitivät puheensa pimeässä metsässä kentän takana, lopulta kävellen mielenosoituksen ohi kohti Töölöä osallistuakseen soihtukulkueeseen. Illan päätteeksi ruotsalainen natsijohtaja Emil Hagberg sai myös tervetulotoivotukset antifasistilta poliisin lukitessa kummatkin saman auton takatilaan. Oli kuitenkin huolestuttavaa, että PVL sai ensimmäiseen omaan mielenosoitukseensa suurin piirtein yhtä paljon ihmisiä kuin 612-mielenosoitus ensimmäisenä vuonaan kaksi vuotta aiemmin.
Vuonna 2016 PVL:n provokaatio vei monien antifasistien huomion, eikä 612-marssia kohtaan järjestetty juurikaan toimintaa. Joitakin ihmisiä oli kokoontunut Töölön katujen varrelle huutamaan kulkueelle, mutta tämä vuosi oli sille onnistunut marssin kerätessä aiempaa enemmän osallistujia (arviolta 700-800 osallistujaa). Marssi pyrki edelleen ylläpitään narratiivia pelkästä puhtoisesta “isänmaallisuudesta” vaikka sen riveissä marssivat niin ruotsalaismieliset uusnatsit kuin muutkin avoimesti fasistiset toimijat. Tämä vuosi toi esiin tarpeen yhä laajemmille vastarinnan muodoille ja kommunikaatiolle, jotta vallitsevaan tilanteeseen voitaisiin vaikuttaa ja marssin pyrkimyksiä legitimisoida itseään “epäpoliittisena ja “isänmaallisena” muistomarssina horjuttaa. Mielenosoituksen suurin saavutus tulevaisuutta ajatellen oli kuitenkin myös se että se oli lukumäärällisesti suurin kyseisenä päivänä. Mielenosoittajien määrän ylläpitäminen ja kasvattaminen muodostuisi myöhemmin teemaksi josta keskusteltaisiin puhuttaessa mobilisaatioista ja siitä miten niistä voidaan tehdä avoimempia ja kannustavia mahdollisuuksia jotka tarjoavat kuitenkin samalla vastustaa natsien toimintaa jollain konkreettisella tavalla.
Miten yhteistyötä laajennetaan?
Helmikuussa 2017 Kiasmalla alkoi siirtolaisten protestileiri karkoituksia ja Maahanmuuttoviraston epäinhimillistä politiikkaa vastaan. Aluksi vain parin viikon mittainen leiri venyi lopulta yli puolen vuoden mittaiseksi taisteluksi inhimillisemmän elämän ja turvapaikanhakijoiden oikeuksien puolesta. Jo alusta asti leiriä leimasi mediassa myös äärioikeistolaisten tahojen häirintä, jonka takana olivat erityisesti Suomi Ensin-lahkon järjestämän “Suomi-Maidan” vastakkaisella puolella turvapaikanhakijoiden leiriä. Lopulta koko kansan vihteeksi muodostunut Suomi Ensin ei kaikista yrityksistää huolimatta onnistunut murtamaan protestileirin ihmisten tahtoa taistella oikeuksistaan. Myöhemmin mielenosoitus siirtyi lopulta Rautatientorille, jossa se keräsi laajaa tukea niin liikkeiltä kuin ympäröivältä yhteiskunnalta. Esimerkiksi Rautatientorin vieressä oleva taidemuseo Ateneumin otti kantaa osoittaakseen solidaarisuutta leirille.
Myöhemmin rasistien jatkuvaa häirintää vähättelevä Helsingin poliisi päätti häätää leirin kesällä sen turvallisuuteen liittyvien syiden vuoksi. Tämä on kuitenkin vain selittelyä. Ainut uhka torilla olivat jatkuviin pahoinpitelyihin ja humalaiseen sekoiluun syyllistyneet Suomi Ensin -ryhmän jäsenet, joista osa poistettiin torilta useina öinä suoraan putkaan. Vuoden aikana nähtiin myös useita mielenosoituksia Helsinki-Vantaan lentokentällä, joissa vastustettiin käynnissä olevia pakkopalautuksia. Yhdessä mielenosoituksessa ihmiset yrittivät vuoroin Pasilan poliisitalolla ja lentokentällä estää useiden ihmisten pakkopalautukset, käyttäen kehojaan keinona pysäyttää poliisiautoja ja asettuen näin konkreettisesti tätä kuolettavaa politiikkaa vastaan.
Vuoden 2016 lopulla käyty keskustelu PVL:n kieltämisestä jatkui vuonna 2017. Lopulta Poliisihallitus ilmoitti nostavansa kanteen PVL:ää vastaan ja vaativansa natsijärjestön lakkauttamista. Oikeusprosessi, joka jatkuu edelleen tähän päivään asti, ei voi kuitenkaan yksin olla ratkaisu oikeistolaisen kehityksen lopettamiseksi. Tarvitaan myös aktiivista vastustusta kaduilla osoittamaan, ettemme hyväksy tällaista poliittista toimintaa missään.
Syksyllä 2017 PVL:n Ruotsin osasto päätti järjesttää Göteborgissa kirjamessujen aikaan mielenosoituksen, johon se kutsui natseja ympäri pohjoismaita osallistumaan. Myös Göteborgin kirjamessut oli kutsunut paikalle äärioikeistolaisen kustantamon, jonka johdosta useat suomalaiset ja kansainväliset vieraat peruivat tulonsa messuille. PVL oli tätä ennen lietsonut aktiivisista terroria Göteborgin alueella sen jäsenten tehdessä muun muassa pommi-iskuja vasemmistolaiseen kirjakahvilaan ja vastaanottokeskukseen. Syyskuun lopussa tilanne Ruotsissa oli siis kuuma. Antifasistinen vastamielenosoitus Göteborgissa keräsi syyskuun lopulla kymmeniä tuhansia ihmisiä Hedenin kentälle ilmaisemaan vastalauseensa. Virallisen mielenosoituksen jälkeen tuhansista koostuva joukko erilaisia ihmisiä kaatoi poliisin mellakka-aidat kentällä ja virtasi kaupungin kaduille etsimään natseja, jotka poliisi oli motittanut paikoilleen näiden yrittäessä rynnäköidä ulos reitiltään. Lopulta antifasistit löysivät mielenosoituksen ja yrittivät päästä poliisirivien läpi toivottamaan natseille terveisensä. Seurasi intensiivinen katutaistelu poliisin ja mielenosoittajien välillä, suoraan kirjamessujen ovien edessä. Tämä osoitti niin poliisille kuin kirjamessuille, etteivät ne pysty suojelemaan natseja loputtomiin. Myös antifasisteja Suomesta osallistui mielenosoitukseen ja Varis, Tampereen Anarkistiliitto sekä A-ryhmä järjestivät yhteistyössä pohjoismaisen Autonomous Revolutionary Nordic Alliancen kanssa matkan Göteborgiin. Mielenosoitus Ruotsissa virtasi Suomeen uutena energiana ja ideoina, joita haluttiin kokeilla käytännössä soveltaen niitä paikalliseen tilanteeseen.
Syksyllä 2017 PVL ilmoitti aikovansa järjestää ensimmäisen mielenosoituksensa Tampereella, jossa se halusi ottaa kantaa kieltoprosessiaan vastaan. Pian tämän jälkeen Tampereelle ilmoitettiin myös Koko Tampere vihaa natseja -mielenosoitus, jonka järjestäjistä useampi oli osallistunut alle kuukautta aiemmin Göteborgin voittokkaaseen antifasistiseen mobilisaatioon ja inspiroitunut kokeilemaan uutta lähestymistapaa omassa kaupungissaan. Tampereella puhuttiin “Göteborgin mallista”, jossa antifasistien koalitiolla pyrittiin samaan aikaan luomaan laaja ja massoja tavoitteleva mielenosoitus sekä toisaalta agitoida mahdollisimman suurta ihmisjoukkoa osallistumaan blokkauksiin ja muuhun massatottelemattomuuteen.
Mielenosoituspäivän koittaessa Tampereella nähtiin paikallisesti suuri mielenosoitus, kun kaupungin sydämessä olevalle Keskutorille kokoontui arviolta 800 ihmistä. Mielenosoitus alkoi tuntia ennen PVL:n Laukontorilla kokoontunutta mielenosoitusta, jotta ihmiset pystyivät myös halutessaan vastustamaan natseja symbolista Keskustorin alueen antifasistisen haltuunottoa aktiivisemmin. Sen jälkeen, kun tieto natsien liikkeelle lähdöstä alkoi kiiriä sana, lähes kaikkien yllätykseksi joitain kymmeniä ihmisiä lukuun ottamatta ihmiset lähtivät päästäkseen sulkemaan natsien tien. PVL:n natseja seurattiin läpi kaupungin, heidän päälleen heiteltiin paukkupommeja ja savuja ja heitä herjattiin kun he palasivat takaisin mielenosoituspaikaltaa kohti Laukontoria. Göteborgista löydetty energia oli päässyt valloilleen. Ensimmäistä kertaa PVL oli myös sallinut muiden järjestöjen ja toimijoiden tunnukset mielenosoituksessaan. Tämä peliliike oli selkeästi tarkoitettu kannattajien kosiskeluun ja uskottavuuden rakentamiseen. Näyttääkseen edes jollain tavalla uskottavalta katuliikkeeltä, joka se väitti olevansa, oli natsijärjestön myös houkuteltava muita toimijoita sen mielenosoituksiin niiden lukumäärällisen kasvattamisen vuoksi.
Helsingissä alettiiin syksyllä taas pohtia jo perinteeksi muodostunutta antifasistista vastausta fasistien esiinmarssille itsenäisyyspäivänä. Helsinki ilman natseja -mielenosoitus päätettiin järjestää toista kertaa vuonna 2017, mutta tällä kertaa sen kärki päätettiin suunnata kohti 612-marssia. Soihtukulkueen lisäksi myös PVL oli ilmoittanut jälleen marssivansa Kohti vapautta -nimisessä mielenosoituksessa. Tänä vuonna mielenosoitusta ei kuitenkaan järjestänyt PVL vaan “suomalaiset kansalissosialistit” ja se salli kaikkien järjestöjen tunnukset tapahtumassaan. Mielenosoituksen järjestäjän hämärtäminen oli todennäköisesti kuivaharjoittelua ja testi tulevaa kieltoa ja siihen sopeutumista varten.
Kaduille kokoontui antifasistiseen mielenosoitukseen edellisvuoden tapaan 3000 ihmistä, tehden siitä suurimman mielenosoituksen kyseisenä päivänä. Vaikka PVL oli Käräjäoikeuden päätöksellä päätetty lakkauttaa, se marssi siitä huolimatta poliisin suojeluksessa keräten natsien riveihin noin 300 ihmistä. 612 saavutti toistaiseksi viimeisenä huippuvuotenaan noin arviolta 1400-1600 osallistujaa. Kuitenkin tänä vuonna mielenosoituksen narratiivi lopulta murtui pitkällisen mediatyön tuloksena. Tästä lähtien muillekin kuin aktivisteille alkoi lopulta olla selkeää ketkä tapahtumaa järjestivät.
Helsinki ilman natseja -mielenosoituksen idea jalostui kunnolla vasta tänä vuonna. Idea kaikille avoimesta ja helposti lähestyttävästi mielenosoituksesta, jolla oli kuitenkin radikaali sanoma vapaudellisemman yhteiskunnan puolesta, keräsi jälleen kerran tuhansia ihmisiä kaduille. Kuitenkin mielenosoituksen jälkeen jäi vielä paljon sanottavaa ja tehtävää eikä kaikkea pystytty vielä tekemään tänä vuonna. Vaikka Helsinki ilman natseja on muodostunut suureksi ja vahvaksi mobilisaatioksi, se jättää kuitenkin paljon tilaa myös muille tovereille toimia. Tämä potentiaali ei kuitenkaan päässyt vielä realisoitumaan vuonna 2017. Oli selkeää, että vaikka Helsinki ilman natseja oli sinä vuonna monimuotoisempi kuin aiemmin, tarvittiin silti lisää yhteistyötä ja laajempaa liikettä.
Tämä hetki ja tulevaisuus
Palatessamme takaisin kuluvaan vuoteen on selkeää, että paljon on saavutettu. Paljon on kuitenkin yhä vielä edessä. Keväällä 2018 pystyi kuitenkin jo sanomaan, että antifasismi oli tullut jäädäkseen. Yhä moninaisemmat joukot ihmisiä ottivat kantaa natsien toimintaa vastaan ja monet uudet ihmiset olivat löytäneet tiensä erilaisiin projekteihin, joissa he toimivat tänäkin päivänä. Kuitenkin hyvin samalla tavalla kuin vuonna 2016 vaivasi vuoden alkua osassa Suomea samsnlainen väsymyksen tunne, kun taas osassa oli löydetty uutta intoa ja tarvetta toimia. Tästä huolimatta tilanne parantui jatkuvasti ja erilaiset kamppailut nostivat taas aktiivisuutta niin turvapaikkaoikeuden, antifasismin kuin Afrinille osoitetun solidaarisuuden kautta. Viimeisten vuosien aikana Euroopassa syntynyt taantumuksellinen kehitys ja Sipilän hallituksen politiikka on tarjoillut jatkuvasti reagoitavaa. Alkuvuotta määrittikin ammattiliittojen keskustelu hallituksen esittämästä työttömiä koskevasta aktiivimallista ja sen ympärille helmikuussa järjestetty massiivinen liittojen mielenosoitus.
Myöhemmin kohti syksyä liittojen kamppailu hallitusta vastaan kärjistyi useiksi työtaisteluiksi, tällä kertaa aiheenaan irtisanomislaki, jolla hallitus yritti helpottaa työläisten irtisanomista alle 20 hengen yrityksissä, tässä kuitenkin epäonnistuen. Vuonna 2015 aloitetut Joukkovoima-mielenosoitukset olivat jatkuneet tähän asti, mutta niiden kyvykkyys olla uusiutumatta aiheutti lopulta mielenosoitusten osanottajamäärän laskun. Mielenosoituksista muodostui lähinnä rituaali, jota toistettiin eräänlaisena voimannäyttönä, mutta oli selkeää ettei leikkausten vastainen liike voisi tulla enää takaisin sellaisena kuin se oli alkanut ja aika oli ajanut sen ohi toistaiseksi. Oli tullut aika löytää uusia toiminnan muotoja.
Kevään edetessä kohti kesää pystyttiin kuitenkin jo toteamaan tiettyjä kehityskulkuja. Rajat kiinni -liikkeen perilliset olivat hajaantuneet ja liikkeestä irtautuneiden pienryhmien välit olivat niin tulehtuneita, etteivät ne pystyneet enää toimimaan lainkaan, oli sitten kyse yhteistyöstä tai ihmisten mobilisoimisesta. MV-lehden päätoimittajan Ilja Janitskinin maanpako oli edennyt lähes koomiselle asteelle tämän pakoillessa luovutusta Suomeen milloin missäkin, lopulta tässäkin epäonnistuen. Janitskin tueksi kesällä järjestetty mielenosoitus kokosi lopulta kyseisen liikkeen osanottajat viimeiseen ponnistukseen, jota johtivat mielenosoituskulkueessa PVL:n suomalaiset ja ruotsalaiset natsit. Huolimatta yrityksestä saada aikaan suuri spektaakkeli, oli mielenosoituksen koko erittäin vaatimaton. Tämän jälkeen liike on ollut kuitenkin käytännössä kuollut. Ilja Janitskinin oikeudenkäynnin päätyttyä liikkeen mobilisointikyky oli hyvin lähellä nollaa eivätkä sen tapahtumat kiinnostaneet juuri edes sen omia kaadereita. Kaikki tämä huipentui lähes koomisiin yrityksiin häiritä erilaisia vasemmistolaisia ja antifasistisia tapahtumia milloin heilutellen yksinäistä suomenlippua, milloin käyttäen vessapaperia käsivarsinauhoina.
Vuoden 2018 elokuussa PVL päätti järjestää mielenosoituksen ennen järjestön kanteen käsittelyä hovioikeudessa. Tapahtumaa vastusti Helsingistä ja Tampereelta tutun nimen ympärille luotu Turku ilman natseja -koalitio, joka järjesti samannimisen mielenosoituksen. Jälleen antifasistit onnistuivat järjestämään paikallisesti merkittävän kokoisen mielenosoituksen, sillä Turku ilman natseja -mielenosoitukseen osallistui noin tuhat ihmistä eli moninkertaisesti natsien tapahtumiin verrattuna. Tapahtuman jälkeen Aurajoen rannalla kokoontui myös vuotta aikaisemmin tapahtuneen Turun terrori-iskun uhrien muistolla ratsastava 188-Kukkaisvirta, jossa perussuomalaisten jäsenet ja natsit syleilivät toisiaan yrityksenään rakentaa jonkinlaista yhteistyötä. Turkulaiset kuitenkin myös osoittivat inhonsa natseille heitellen näitä milloin vihanneksilla, milloin buuaten raivokkaasti heidän iskulauseidensa päälle. Mielenosoituksen yhteydessä nähtiin erilaisia taktiikoita, kuten yrityksiä häiritä natseja toimien yhdessä, milloin pyrkien estämään marssin ja milloin häiriten sitä aktiivisesti muilla tavoin. Turussa kuitenkin myös koettiin autonomisten katutaktiikoiden suurin haaste eli poliisin valmistautuminen. Vuoden 2014 jälkeen poliisi on käyttänyt paljon aikaa joukkojenhallintatoiminnan parantamiseen niin, että se kykenee nopeasti hajottamaan yritykset päästä välittömään kontaktiin natsien kanssa. Turussa käytettiin monia vuodelta 2015 tuttuja ideoita kontaktin saavuttamiseen ja vastarinnan lietsomiseen. Nyt onkin siis aika miettiä kuinka kehitämme yhdessä näitä taktiikoita vastaamaan paremmin niin fasistien suunnitelmia kuin poliisin tukahduttamistoimia.
Ennakoiden vuoden 2018 suurta mobilisaatiota Varis kiersi myös pitkin Ruotsia puhumassa menneiden vuosien itsenäisyyspäivien antifasistisesta toiminnasta kesän aikana järjestetyillä radikaaleilla ja anarkistisilla kirjamessuilla. Kokemukset Ruotsista ovat osoittaneet, että natsimarsseja vastaan voidaan toimia tehokkaasti massamilitanssin keinoin, sillä viha natseja vastaan on lopulta kuitenkin suurempaa kuin osaamme aina ajoittain ajatella.
Helsinki ilman natseja keräsi vuoden 2018 itsenäisyyspäivänä lähes 2000 osallistujaa, ollen jälleen suurin mielenosoitus. PVL järjesti oman Kohti vapautta -marssinsa, jonka reitiksi se oli valinnut käsittämättömistä syistä tien Kallion läpi Töölön kisahallille. Spontaani ja päivän varoitusajalla kutsuttu Kallio ilman natseja -tapahtuma kokosi vihaisia paikallisia huutamaan natseille, jotka tapeltuaan ensin hakaristilipuistaan poliisien kanssa ja menetettyään johtajansa putkalle marssivat vihamielisellä maaperällä osoittaen mieltään lähinnä heitä vastustaville mielenosoittajilla. Soihtukulkue keräsi vuonna 2018 vain 1300 ihmistä, ollen merkittävä romahdus aikaisempiin vuosiin nähden. Tapahtuma oli myös jatkoa natsien ja perussuomalaisten yhteistyölle, joka on tiivistynyt jo vuosien ajan. Marssilla nähtiin niin Perussuomalaisten Kaustisten kunnanvaltuutettu Mauri Peltokangas kulkueen virallisena juhlapuhujana sekä kokoontumispaikalle poseeraamaan tullut puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho. Voidaan nähdä että osaltaan syy kulkueen pienentymiseen voi olla 100-vuotisjuhlan jälkeensä jättämä väsymys, äärioikeiston liikkeen voiman väheneminen vuonna 2018, mielenosoituksen uskomaton kyky olla uudistumatta kertaakaan näiden vuosien aikana ja sen järjestäjiin kohdistunut paine vuoden varrella. Selvää on kuitenkin myös, että antifasistien järjestämällä toiminnalla ja suurilla mobilisaatioilla on ollut vaikutusta asiaan, sillä katuja ei ole yhtenäkään vuonna jätetty yksinomaan äärioikeistoille vaan sinne on palattu kerta toisensa jälkeen ja monilukuisempina. Tämän vuoden kutsu Helsinki ilman natseja -mielenosoitukseen alleviivasi tätä ja tarjoili samalla vision siitä minkälaisen maailman haluamme rakentaa ilman natseja.
Viimeisen parin vuoden aikana Suomessa on pyritty keskittämään antifasistinen vastarinta usein laajojen mobilisaatioiden ympärille. Vaikeuksista ja isosta työmäärästä huolimatta tämä tatiikka on usein myös toiminut. Se kannusti Tampereella 2017 ihmisiä pyrkimään natsien reitille, Helsingissä 2015 juoksentelemaan pitkin katuja leikkien hippaa poliisin ja rasistien kanssa sekä tänä itsenäisyyspäivänä ihmisiä jahtaamaan natseja ympäri Kalliota. Näiden laajojen mobilisaatioiden ylivoimainen etu on se, että se tuo paljon samalla tavalla ajattelevia ihmisiä yhteen samaan aikaan ja paikkaan. Onkin tärkeää, että jatkossa mietimme myös miten voimme valjastaa yhteisen voiman näiden mobilisaatioiden kautta. Miten jakaa tietoa ihmisille siitä missä kannattaa olla ja mitä voi tehdä? Sen lisäksi, että kannustamme kaikkia toimimaan omilla keinoillaan ja tavoillaan, tulee meidän myös tarjota tukea ja resurssejamme kaduilla muille, jotta voimme toimia tehokkaasti massana. Tämä voi tarkoittaa niin ensiavun kuin lakituen järjestämistä, mutta myös avoimista paikoista ja tilanteista tiedottamista sekä erilaisten vaarojen tiedostamista yhdessä. Lisäksi on mietittävä enemmän sitä, miten tarjota ihmisille mahdollisuus osallistua antifasistiseen liikkeeseen suurten mobilisaatioiden jälkeen, jolloin monet ihmiset haluavat jatkaa työtä natseja vastaan.
Meidän tulee kyetä avaamaan keskusteluyhteys ihmisten kanssa, jotka eivät tule yhteiskunnallisista liikkeistä tai ole poliittisesti aktiivisia, mutta jotka vihaavat natseja. Näin voimme siirtyä oman militanssimme rakentamisesta kohti arkisempaa militanssia jossa natsit kohdataan yhteisenä ongelmana työkavereiden, naapureiden ja ystävien kanssa. Sen lisäksi, että mobilisaatiot ovat monesti meidän vahvuutemme, tulee meidän myös ymmärtää että ne ovat natsien heikkous. Äärioikeistolaisten kyky mobilisoida on usein riippuvainen yksittäisistä ja shokeeraavista yhteiskunnalisista tapahtumista, eivätkä ne siltikkään kerää yhtä paljon ihmisiä. PVL:n kieltokanne on heikentänyt liikkeen kykyä toimia ylipäätään ja 612-marssin kävijäkato aiheutti järjestäjissä paniikin, joka näkyi itsenäisyyspäivän jälkeen mm. sensaationhakuisina päivityksenä yhdistyksen Facebook-sivuilla. Nämä tilaisuudet ovat meille mahdollisuus voimistua yhdessä sekä myös tehdä ensi vuodesta vielä hankalampi äärioikeistolle. Itsenäisyyspäivän lisäksi meillä on vuodessa 364 päivää, eikä mikään niistä kuulu natseille.
On selvää, että suurille mobilisaatioilla on tilausta. Tarvitsemme laajaa rintamaa, joka pystyy tarjoamaan ihmisille välineen vastustaa natseja yhdessä ja erikseen. Tämä tarkoittaa sitä että siinä missä monille suuri mielenosoitus on voimannäyttö ja yhteinen tapa toimia, muille se voi tarkoittaa myös paikkaa kokoontua ja aloittaa joku täysin uusi poliittinen aktio. On tärkeää, että näillä mielenosoituksilla ja julkisilla kutsuilla olemme myös läsnä muistuttamassa siitä että, meitä on enemmän ja me myös kykenemme enempään. Tämän vuoden toiminnan moninaisuus on askel kohti oikeaa suuntaa, sen meille näyttivät kaikki ne, jotka saapuivat Narinkkatorille valmiina marssimaan, ne jotka jahtasivat natseja pitkin Kalliota, ne jotka koristelivat asuntojensa ikkunoita ja liimasivat julisteita ympäri Helsinkiä sekä kaikki ne jotka jäivät 612-marssin reitin varrelle huutamaan marssijoille. Mikään ei kuitenkaan yksin riitä. Yhdessä olemme vahvempia ja vain yhdessä voimme välttää menneiden vuosien kompastuskivet. Vaikka erillinen analyysi vuosien 2015–2016 toiminnasta sekä laajempi koko 2010-luvun antifasistisesta liikkeestä Suomessa ovat vielä tekemättä, on tärkeää ymmärtää, että vain jakaessamme vastuuta ja tukiessamme toisiamme voimme välttää väsymyksen ja näköalattomuuden.
Onkin siis tarpeellista myös kiittää kaikkia, jotka ovat näinä vuosina olleet osa antifasistisia aloitteita, mielenosoituksia, keskusteluja ja tapahtumia. Vuosi 2019 näyttää millaisia toiminnan muotoja voimme rakentaa yhdessä kohtaamaan fasisteja niin kotikaduillamme kuin parlamentissakin.
Lue lisää:
- Analyysi Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen hakaristimarssista – kielletyn natsijärjestön tila kapenee
- “Kaduilla yhteinen voimamme tulee näkyväksi” – haastateltavana HIN-mielenosoituksen järjestäjä
- Raportti antifasistisesta Kalliosta
- Antifasistit järjestivät jälleen itsenäisyyspäivän suurimman mielenosoituksen
- Itsenäisyyspäivän uusi fasistinen perinne: 612-mielenosoitus 2014-2016