Tampere ilman natseja!

Kirjoitus levitettiin lennäkkeinä lauantaina 15.9.2018 Tampere ilman natseja -mielenosoituksessa.

Sunnuntaina 16. syyskuuta 2018 tulee kuluneeksi päivälleen kaksi vuotta Jimi Karttusen taposta.

Pohjoismaisen vastarintaliikkeen aktiivi Jesse Torniainen tappoi Jimi Karttusen pahoinpitelemällä hänet katutapahtuman yhteydessä. Karttunen menehtyi vammoihinsa vajaata viikkoa myöhemmin. Torniainen on suorittaa nyt vankeusrangaistusta törkeästä pahoinpitelystä, mutta veriteko on osa paljon laajempaa ongelmaa kuin yksittäisen natsin mielijohde.

Viha on keskeinen osa natsien ajatusmaailmaa ja he ovat kerta toisensa jälkeen osoittaneet, että heidän ensisijainen menetelmänsä kohdata “vihollinen” on fyysinen väkivalta. Nämä Torniaisen aatetoverit ovat tällä hetkellä vapaalla jalalla ja toimivat aktiivisesti myös Tampereella.

Tampereella uusnatsien toiminta rajoittuu toistaiseksi tarrojen liimailuun ja satunnaisiin mielenilmauksiin.

Uusnatsien toiminta Tampereella tai missään muuallakaan ei tule loppumaan ilman aktiivista vastustusta.

Suurin ongelma on, että uusnatsien tukijat ja yhteistyökumppanit ovat lisääntyneet poliittisen eliitin keskuudessa. Lukuisat perussuomalaiset marssivat elokuun lopussa Turussa rinta rinnan PVL:n ja Soldiers of Odinin uusnatsien kanssa. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ei nähnyt tässä minkäänlaista ongelmaa.

Fasistit esittävät aatteensa yksinkertaisena vastauksena järjestelmän kriisille.

Todellisuudessa heillä ei ole meille mitään annettavaa. Fasismi tarjoaa meille huonompaa yhteiskuntaa rikkinäisen tilalle. Heidän ideologiansa perustuu keinotekoisiin rajoihin ihmisten välillä, murhaamiseen ja vihaan.

Vaalien lähestyessä on helppo havaita, että puheet kovenevat valtavirtapuolueita myöten. Samalla tyytymättömyys luokkayhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuteen pyritään ohjaamaan kohti vähemmistöjä, ennen kaikkea siirtolaisia ja rodullistettuja kohtaan.

Natsien tulilinjalla ovat myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt, feministit, vasemmistolaiset toimijat ja yhä useammat muut ihmiset.

Yhteiskunnan ahdas ilmapiiri luo enemmän liikkumatilaa natseille, samalla kun ”ääriliike” ja ”tolkun kansa” -puheella pyritään vaientamaan fasistien vastainen toiminta. Mikäli heidän toimintaansa ei haasteta, natsien poliittinen toiminta Tampereella ja muualla Suomessa tulee laajentumaan.

Tampereella järjestetään perjantaina ja lauantaina 14.–15.9.2018 uusnatsien konsertti Ruskon teollisuusalueella. Natsikeikat ovat äärioikeistolle tapa kerätä rahaa toimintansa tueksi, rekrytoida uusia jäseniä ryhmiinsä ja verkostoitua samanmielisten kanssa. Tänä viikonloppuna Tampereelle tulee uusnatseja eri kaupungeista, jotka luovat väkivallan uhkaa ja turvattomuutta kaupungin kaduille.

Emme kaipaa näitä paskiaisia meidän kotikaupunkiimme.

Meidän on tärkeää osoittaa, että natsit eivät ole tänään eikä minään päivänä tervetulleita Tampereelle.

Uskomme, että voimme osoittaa yhteistyön, yhteisöllisyyden ja solidaarisuuden kantavan pidemmälle ja rakentavan parempaa yhteiskuntaa kuin sellainen liike, joka saa poliittisen voimansa epäluulosta, vihasta ja ohikulkijoiden murhaamisesta.

Meidän kaikkien on kuitenkin tehtävä tätä työtä, joka ei tapahdu itsestään. Aina kun uusnatsit ilmaantuvat kaduille, me olemme heitä vastassa. Osoitetaan se heille tänään tai missä heitä ikinä kohtaammekaan!

Muistakaamme siis kuolleita tänään ja taistelkaamme elävien puolesta!

Järjestäydy jo tänään!

Voit ottaa yhteyttä Variksen paikallisryhmään (varistampere@riseup.net) tai luo toimintaa omaehtoisesti.

www.varisverkosto.com