

Suomen merkittävin black metal -festivaali Steelfest järjestetään tänäkin vuonna Hyvinkään kaupungin omistaman Hyvinkään Villatehtaan alueella 18.-19. toukokuuta 2018. Vuodesta 2012 järjestyillä festivaaleilla on esiintynyt lukuisia keskeisiä äärioikeistolaisia black metal -yhtyeitä kuten Peste Noire, Nokturnal Mortum, Temnozor, Kroda, Graveland ja Goatmoon. Suomen tunnetuin NSBM-yhtye (National Socialist Black Metal) Goatmoon on esiintynyt Steelfesteillä peräti kolme kertaa.
Äärioikeistolainen musiikki ja sen kuvasto ovat muuttuneet paljon 80-90-luvun natsiskinikulttuurin hakaristeistä ja pilottitakeista. Kansallissosialistinen black metal on nykypäivänä merkittävimpiä äärioikeistolaisen ideologian levittäjiä alakulttuurisessa ja musiikillisessa kontekstissa. Tyylitellyt muunnelmat hakaristeistä, sudenhaat, aurinkopyörät, kelttiristit ja totenkopf-kallot ovat yleisesti NSBM-kulttuurissa käytettyjä symboleja merkkinä äärioikeistosympatioista.
Lyyriseen muotoon puettu muukalaisviha ja uusnatsistiset arvot eivät ole enää vain yksinkertaisia iskulauseita haja-asutusalueen natseilta. Tyypillinen 2010-luvun teksti äärioikeistolaisesta ideologiasta hakee innoituksensa fasistista ideologiaa edustavilta filosofeilta ja kertoo valkoisen miehen vihasta. Kantaa otetaan myös entistä useammin esimerkiksi ironisilla meemeillä, jotka kertovat viestin samanmielisille, mutta jäävät helposti ymmärtämättä asiaan perehtymättömämmiltä. Tämä johtaa myös uudenlaisiin ongelmiin rasismin vastustamisessa. Kun äärioikeisto ei ole vain stereotypiansa vanki, sen viestin poliittisuutta on helpompaa vähätellä.
Tänäkin vuonna Steelfest on kiinnittänyt useita rasistisia, fasistisia ja natsistisia yhtyeitä. Näitä ovat ainakin Baise Ma Hache, Nokturnal Mortum, Deströyer 666, Satanic Warmaster ja Nattfog (tarkemmat esittelyt bändeistä ja niiden kytköksistä äärioikeistolaisiin aatteisiin alempana). Lisäksi ruotsalainen pitkän linjan black metal -yhtye Watain on viime aikoina ollut valokeilassa yhtyeen kitaristin natsitervehdysten vuoksi. Tapahtumassa on pitämässä myyntikojua natsiyhteyksistään ja uusfasistisista blogikirjoituksistaan tunnetun Sami Haaviston Horror Shop, joka pitää anonyymisti myös uusfasistista Northern Brotherhood -nettikauppaa.
Fasistinen musiikkialakulttuuri toimii fasistiliikkeen kulttuurisena siipenä. Se rakentaa verkostoja erilaisten uusnatsististen toimijoiden kesken ja tarjoaa propagandaa liikkeen käyttöön. Musiikkikulttuurin äärioikeistolaisuus on metapoliittista – se levittää ja normalisoi fasistista kuvastoa ja fasistisia sisältöjä. Alakulttuuriset fasistiset toimijat ovat paitsi yhtyeitä, myös yksityishenkilöitä, jotka toimivat useissa eri rooleissa keikkojen järjestämisestä levyjen julkaisuun ja äärioikeistolaisen oheistavaran myyntiin.
Valitsemalla esiintyjikseen fasistisista yhteyksistä tunnettuja yhtyeitä, myös Steelfest edistää fasistisen musiikkikulttuurin – ja sitä kautta laajemman fasistisen liikkeen – kasvua. Tähän osallistuu myös Hyvinkään kaupunki tarjoamalla Villatehtaan tiloja festivaalin esiintymispaikaksi vuodesta toiseen. Usein yhtyeiden fasistista sanomaa pyritään oikeuttamaan sananvapaudella perustellen. Sananvapauteen ei voi kuitenkaan vedota silloin, kun sen varjolla pyritään viemään oikeuksia muilta ihmisiltä ja saattamaan heidät eriarvoiseen asemaan esimerkiksi ihonvärin, etnisen taustan, seksuaalisen suuntautumisen, vammaisuuden tai uskonnon vuoksi.
Kehotamme ottamaan yhteyttä Hyvinkään Villatehtaaseen ja tekemään selväksi, ettei äärioikeistolaisten yhtyeiden esiintyminen kaupungin tiloissa ole millään tavalla sananvapautta edistävää toimintaa tai pelkkää “epäpoliittista” hauskanpitoa.
Hyvinkään Villatehtaan yhteystiedot:
Asiakaspalvelu
p. (019) 8712 200, info@villatehdas.fi
Toimitusjohtaja, tapahtuma- ja toimitilavuokraus
Teemu Nurminen
p. 045 113 3155
teemu.nurminen@villatehdas.fi
Steelfestin verkkosivuilta ei käy ilmi tapahtuman järjestäjien nimiä, mutta voit ottaa yhteyttä Steelfestin verkkosivujen alalaidassa olevien kuvakkeen kautta sähköpostilla tai laittamalla viestiä Facebook-sivulle.
Vuoden 2018 Steelfestissä äärioikeistolaisia artisteja ja toimijoita
Jos lavalla oli helvetti irti, epäkorrekteinta käyttäytymistä nähtiin kuitenkin yleisössä. Eikä nyt puhuta alkoholilla läträämisestä – vaikka 30–40-vuotiaiden katsojien kansoittamassa Steelfestissä riitti sitäkin runsain mitoin – vaan reippaista ”sieg heil” -huudoista ja natsitervehdyksistä.
Kansallissosialistisen black metalin kannattajat eivät pitäneet kynttiläänsä vakan alla, vaan tovereita moikattiin ja valtakunnanjohtajaa ylistettiin asiaankuuluvin elkein. Siellä täällä näkyi paitoja, joissa ”juutalaiskäärmeitä” vaadittiin takaisin leireille.
Vuoden 2017 Steelfestin kuvailua Soundi-lehdessä.
https://www.youtube.com/watch?v=5Vly6lMet7c
Goatmoonin kitaristi Joakim “Stormheit” Soldehed aloittaa keikan kannustamalla yleisöä natsitervehdykseen bändin soittaessa vuonna 2016 Steelfesteillä.
https://youtu.be/tY9YUKqIlT4?t=2m20s
Bändin kannustamisen jälkeen yleisö tekee natsitervehdyksiä Goatmoonin keikalla.
Ranskalainen Baise Ma Hache on soittanut useilla uusnatsikeikoilla, kuten Hot Showerissa, joka on Italian merkittävin NSBM-festivaali. Hot Showerin tulee natsi-Saksan keskitysleirien kaasukammiosta, jossa juutalaisia murhattiin “kuumalla suihkulla”. Yhtyeen sanoituksissa, ulkomusiikillisissa seikoissa ja poliittisissa kannanotoissa voi helposti nähdä vaikutteita Baise Ma Hachen ihailemalta NSBM-yhtye Peste Noirelta ja uusfasistikirjailija Jack Donovanilta sekä Donovaniin kytkeytyviltä fasistisilta alakulttuuriprojekteilta, kuten Operation Werewolf ja Wolves of Vinland. Edellä mainittujen innoittamana Baise Ma Hahce sekoittaa yhteiskunnalliseen fasistiseen näkemykseensä erityisesti tribalismia, ruralismia, survivalismia, ultramaskuliinisuutta, väkivallan kulttia, natsiokkultismia, etnonationalismia ja muslimivastaista rasismia.


BMH:n natsisymboliikkaa ja -estetiikkaa vilisevällä Facebook-sivulla mainostetaan niin äärioikeiston “The Future of Europe” -tapahtumaa kuin äärioikeistolaista “Conjuration du lys noir” -lehteä sekä surraan äärioikeistovaikuttaja Dominique Vennerin kuolemaa ja Dresdenin ”pommitusholokaustin” uhreja.


Black Ivory Tower -nettilehden haastattelussa 26.9.2016 BMH:n perustajajäsen Thorwald valottaa yhtyeen uutta levyä näin:
Levyllämme “Suuri Itsemurha” halusimme puhua eurooppalaisen populaation ja sen uskomusten massaitsemurhasta. Albumi kertoo länsimaiden kastraatiosta ja valetodellisuudesta, missä miehet ja naiset eivät enää asetu puolustamaan perusarvoja ja eurooppalaisia traditioita. Maamme hallitus hyökkää kaikkia niitä elementtejä vastaan, jotka tekevät kansakunnasta vahvan: perheen ja suvun perintö, perinteet ja kansallinen ylpeys nähdään viruksina jotka pitää tuhota. He tekevät kaikkensa saadakseen meidät tuntemaan syyllisyyttä, koska ajattelemme näin. He tekevät kaikkensa poistaakseen etniset siteet jotta voisivat kontrolloida ja hyväksikäyttää massoja yhä enemmän. Useimmat ihmiset ovat menettäneet käsityksensä perusarvoista ja ajattelevat vain omaa henkilökohtaista mielihyväänsä.
Levyn kappaleen Le Temps des barbares II (La Grande Invasion) sisältö on tyypillistä uhkakuvia luovaa etnonationalistista paatosta, jossa muslimivastainen rasismi yhdistyy eurooppalaisen äärioikeiston suosimaan salaliittoteoriaan juutalaisten junailemasta “väestönvaihdosta” (The Great Replacement), jossa valkoiset eurooppalaiset jäävät vähemmistöksi omassa maassaan, menettävät kansallisen ja etnisen yhtenäisyytensä ja joutuvat lopulta ei-valkoisten maahanmuuttajien terrorin heikentäminä ja suvereniteettinsa menettäneinä globaalin juutalaisen kapitalismin armoille. Tässä raakakäännös sanoituksista:
Barbaarien aika II (Suuri invaasio)
Barbaarit saapuvat, he tulevat tappaakseen,
Häviäjien valtio varautukoon pahimpaan
Vaimosi, tyttäresi tulevat tanssimaan narun jatkona
Jalat roikkuen ilmassa ja suu mustelmilla.
Tullen ei-mistään ja kaikkialta yhtäkkiä
Heidän nyrkkinsä hakkaavat ennemmin tai myöhemmin
Suojamuuriesi ovia
Torvet soittavat
Kansakunnan loppua
Vieraantumisen alkua
Yhden sanan järjestystä: tuhoutuminen!
Te, häviäjien kansa
Te, kuoleva kansa
Naiiveja ja moralisteja
Nimenne ovat heidän listassaan
Kuin kollektiivinen itsemurha
Pian, tunnette heidän veitsenne
Armotta irtileikatut päänne
Nostetaan valtaistuimille kaupungin neljässä kulmassa
Liputtoman Euroopan kyyneleissä
Kunnianosoitukset puhkeavat,
veitset hampaiden välissä
Tuoden rangaistuksen,
suuren vaihdoksen.
Heidän ainoa lahjansa ovat pommit
Vihan jano, nälkä valkoisen lihan
He leikkaavat likaiset kielenne veitsen loistolla
Mäkkärinne ryöstetään
Lippunne eivät pelasta teitä enää
He polttavat kaiken
Elämänne, kaupunkinne
ja Disneylandinne
Torvet soittavat
Kansakunnan loppua
Vieraantumisen alkua
Yhden sanan järjestystä: tuhoaminen!
Barbaarit tulevat, he tulevat
kiviä kantaen
On aika sodan, kurjuuden
Uuden aikakauden alku
Maattomien vuosisata
Toista kertaa Steelfesteillä esiintyvä Nokturnal Mortum on Euroopan tunnetuimpia NSBM-yhtyeitä. Se on myös hyvä esimerkki yhdestä fasistisen musiikkikulttuurin kehityssuunnasta. Vuonna 2008 yhtyeen laulaja-kitaristi Knjaz Varggoth ilmoitti, ettei ole kiinnostunut politiikasta eikä myöskään ole koskaan pitänyt Nokturnal Mortumia poliittisena yhtyeenä. Yhtye onkin vaihtanut tyylilajiaan suoraviivaisesta natsismista kohti ultranationalistista kansallisromantiikkaa, mikä on ollut viime vuosina yleisesti kasvava trendi Euroopan NSBM-skenessä. Nokturnal Mortumin ”epäpoliittisuudesta” huolimatta yhtye on viime vuosina soittanut lukuisilla äärioikeistolaisilla keikoilla yhdessä muiden NSBM-yhtyeiden kanssa. Näitä keikkoja ovat olleet mm. Asgardsrei fest 2016, Eternal Hate fest 2017, Golosiivskaja Kryivka 2017, Call Of Terror 2017 sekä Nove Kolo festivaali 2017 ja 2018. Erityisen merkittävä on Asgardsrei Fest, joka on uusfasistikollektiivi Militant Zonen Kiovassa järjestämä erittäin poliittisesti latautunut tapahtuma, jossa on eturivin NSBM-yhtyeiden lisäksi uusfasististen ja radikaalioikeistolaisten liikkeiden ideologeja pitämässä puheita ja keskustelutilaisuuksia ennen keikkoja.



Samoin ”Golosiivskaja Kryivka” on äärioikeistolainen, Ukrainan vallankumousta juhlistava patrioottinen festivaali ja sen järjestäjinä toimivat mm. Ukrainan äärioikeistolaiset puolueet Pravyi Sektor (suom. Oikea Sektori) ja Svoboda (Vapaus). Ukrainan vallankumouksen 1917-1921 uudelleentulkinta ja toisen maailmansodan aikaisen äärioikeistolaisen sissipäällikön Stepan Banderan ja hänen johtamansa Ukrainan vallankumousarmeijan kultti, uudelleentulkinta ja rehabilitaatio ovat Ukrainan äärioikeiston keskeisiä projekteja. Nokturnal Mortumin keikka 24.3.2018 peruttiin Sveitsissä Manoir pubissa, arvatenkin yhtyeen natsismista johtuen.


Nokturnal Mortumilta on vielä 2016 julkaistu kokoelmalevy ”22 Years Among Sheep”, jolla on lukuisia Nokturnal Mortumin natsistisia kappaleita kuten yhtyeen vuonna 2005 levyttämä ”The New Era of Swords”. Kappaleessa ihaillaan arjalaista rotua ja kerrotaan, kuinka se nousee vapauttamaan itsensä sitä hallitsevasta juutalaisten salaliitosta (“Z.O.G.”). Vuonna 2016 Nokturnal Mortum julkaisi myös levyn yhdessä Puolan ehkä tunnetuimman NSBM-yhtyeen Gravelandin kanssa.
The New Era Of The Swords
The song that sings as the wind as storm
It hurts the soul, it takes my heart away
Was our lands given up surrendered to the foe
Was our kin exterminated extirpated
Our noble ancestors lived by the laws of the gods
Is the true faith of fathers now forgotten
But I do believe the new era of swords shall arise
While we suffer our enemies would laugh
By blood, by honour, by revenge, by force
I swear we shall put an end to it
The clang of breaking chains is the new era of swords
Z.O.G. rules among the nations
The world is full of falsity and lies, they buy all the world
That do belong to higher race
They march across the lands
That do belong to us, they preach eternal peace
But they prepare for war, for war without honour
For war without rules
Where honest swords do not sing their song
But stabs in back are welcomed more
Our race has risen up towards the sky
Has reached the very depth of seas
But no one cares about it anymore
For the degenerates took laurels and rule
Gods fathers wake up from your sleep
Now we shall sharpen our old and rusted swords
No matter if we’ll die in the flames of fight
We shall not surrenders our fatherlands
But I do believe new era of the swords shall rise
The deeds of fathers still live in our veins
By blood, by honour
By revenge, by force
I swear our kin shall not die
The clang of breaking chains is the new era of swords
Steelfesteillä toista kertaa esiintyvä Deströyer 666 (jatkossa D666) on ollut viime aikoina julkisuudessa yhtyeen nokkamies KK Warslutin avoimen naisvihamielisten kommenttien ja uusnatsikytkösten, sekä näistä aiheutuneiden kiertuevaikeuksien vuoksi. D666:n yhteiskeikka ruotsalaisen black metal -yhtye Watainin kanssa peruuntui San Franciscon DNA Loungessa 16.3.2018 baarin henkilökunnan kuultua yhtyeiden todellisesta luonteesta. Tammikuussa 2018 D666 sai porttikiellon Södra Teaterniin KK Warslutin solvattua keikkansa aikana #KillTheKing -kampanjaa ja sen järjestäjätahoa. #KillTheKing on Ruotsissa #MeToo -kampanjasta inspiroitunut projekti, jonka tarkoitus on puuttua seksuaaliseen häirintään ja misogyniaan metalliskenessä.
Tässä suomennettu ote KK Warslutin välispiikistä D666:n Södra Teaternin keikalta:
Joillakin naisilla tässä maassa on ongelmia meidän kanssamme. Tiedän mitä he tarvitsevat. Kovaa kyrpää! Vitut näistä poliittisista lutkista. Tämä kappale on omistettu “Kill the King” -kampanjan lutkille
Heinäkuussa 2016 KK Warslut hyökkäsi Facebook-päivityksessään toimittaja Blair Hopkinsin kimppuun pilkaten toimittajaa misogyynisin kommentein Hopkinsin kirjoitettua kriittisesti D666:n keikasta ja siellä vallinneesta misogyniasta, KK Warslutin rasistisista välispiikeistä ja keikalla kokemastaan ahdistelusta.
KK Warslutin ulostulot eivät ole yllätys, sillä hänen historiansa natsimusiikin parissa ulottuu vuosikymmenten taakse. 1990-luvun lopulla KK Warslut soitti yhdessä natsiskinhead-muusikoiden Nigel Brownin ja Scott McGuinnessin kanssa avoimen rasistisessa RAC-yhtye Raven’s Wingissä. Tältä ajalta on myös kohua herättänyt radiohaastattelu kesäkuussa 1997, jolloin KK Warslut kertoo D666:n levynkannen ja siinä näkyvän valkoisen suden kuvaavan ”valkoisen miehen sielua”.
“Edustaako levynkannen [valkoinen] susi jotain musiikkiin liittyen, mitä?”
“Vahvuutta ja itsenäisyyttä. Valkoisen miehen sielua.” vastaa Keith äänellä, joka vaikuttaa yhtäkkiä rauhalliselta ja keskittyneeltä.
KK Warslutilla on kaksi sudenhakaa (saks. wolfsangel) tatuoituna vatsaan. Sudenhakaa käyttivät sekä natsi-Saksan Wehrmacht että SS-joukot. Nykyään sudenhaka on eräs suosituimmista uusnastsisymboleista. Se on muun muassa itäukrainalaisen äärioikeistolaisen Azov-pataljoonan tunnus ja hyvin suosittu uusnatsitatuointi.

Viime aikoina KK Warslut ja D666 ovat olleet läheisissä väleissä uusfasisti-ideologi Jack Donovanin sekä Donovaniin vahvasti kytkeytyvien fasististen alakuttuuritoimijoiden Paul ja Matthias Waggenerin kanssa (mm. Wolves of Vinland ja Operation Werewolf). Tämä ei ole mikään yllätys, sillä arvatenkin Donovanin ja Waggenerien antifeministinen, tribalistinen, fasistinen ja ultramaskuliininen ideologia ja voiman kultti puhuttelee yhtyettä ja sen nokkamiestä. Paul Waggenerin sanoittama kappale ”Violence Is Golden” D666:n uudella levyllä on saanut inspiraationsa Donovanin samannimisestä esseestä ja on Waggenerin mukaan hänen syntymäpäivälahjansa Donovanille. Tässä Donovanin päivitys kappaleesta:
Kuunnelkaa kappale “Violence is Golden” Destroyer 666:n uusimmalla julkaisulla. Linkki biossa tämän päivän. Lyriikat kirjoitti veljeni Operation Werewolfista syntymäpäivälahjaksi minulle. Todella kunnioitettavaa. Kiitos Destroyer 666:lle sen sovittamisesta. Toivon että monet saavat turpaansa tätä kappaletta kuunnellessaan. Te tiesitte mitä odottaa. Sanotaan että olet summa niistä ihmisistä joiden kanssa vietät enimmän aikasi, ja toivon että Paulin mieletön luovuus tarttuu minuun. Kiitos jälleen, veli. #destroyer666 #callofthewild

Lauri Penttilän luotsaama yhden miehen black metal -yhtye, Lappeenrantalainen Satanic Warmaster on urallaan kokenut useita natsikohuja ja natsiepäilyjä. Penttilä on järjestelmällisesti kiistänyt olevansa natsi tai Satanic Warmasterin olevan poliittinen bändi. Väite ei kuitenkaan kestä päivänvaloa, sillä Satanic Warmasterin ja Penttilän kytkökset natsimusiikkialakulttuureihin ovat ilmiselvät. Nykyään Penttilä tosin pyrkii esiintymään natsikeikoilla ensisijaisesti kahden muun bändinsä, eli The True Werwolfin ja Vritrahn-Werwolfin kanssa. Tämä johtunee ennen kaikkea Satanic Warmasterin laajasta suosiosta, isohkosta levymyynnistä ja ulkomaankiertueista, joita natsibändin maine varmasti haittaisi. Aina näin ei kuitenkaan ole ollut.
Helmikuussa 2008 Satanic Warmaster oli mukana Carelian Pagan Madness Tour -kiertueella yhdessä kolmen natsibändin eli suomalaisen Goatmoonin, kreikkalaisen Der Sturmerin ja saksalaisen Absurdin kanssa. Yhtyeiden natsikytkösten paljastuminen ja siitä seurannut julkinen paine keikkapaikoille aiheutti kiertueen peruuntumisen ja bändit onnistuivat saamaan ainoastaan yhden korvaavan keikan Tampereen ravintola Hellään. Satanic Warmasterin keikkoja on peruttu järjestäjien toimesta myös ulkomailla. Satanic Warmaster tiputettiin Ranskan Hellfesteiltä 2011 ja yhtyeen Hollannin (2015) ja Englannin (2016) keikat peruttiin.
Satanic Warmaster on esiintynyt lukuisia kertoja kotimaisten NSBM-yhtyeiden kanssa. Penttilän Werwolf Records on myös julkaissut tunnettuja kotimaisia NSBM-yhtyeitä, mm. Goatmoon ja Hammer. Yhtyeensä Satanic Warmasterin kanssa Penttilä on myös julkaissut yhteislevyjä useiden avoimen fasististen NSBM-yhtyeiden kanssa (mm. Aryan Blood, Gestapo 666, Evil ja Totenburg). Vuonna 2006 Satanic Warmaster osallistui tunnetun yhdysvaltalaisen natsimusiikkia julkaisevan levy-yhtiö Satanic Skinhead Propagandan kokoelmalevylle “Satanic Skinhead: Declaration Of Anti-Semetic Terror”. Myöhemmin, vuonna 2010, Penttilän yhtyeet Satanic Warmaster ja The True Werwolf osallistuivat myös saman levy-yhtiön ”Compilation Sampler 2010” -kokoelmalevylle.
Satanic Warmaster on osallistunut myös tunnetun uusnatsien levy-yhtiö Totenkopf Propagandan kokoelmalevylle “Chronicles Of Tyranny & Blood – A Tribute To Graveland” vuonna 2006. Graveland on Euroopan tunnetuimpia NSBM-yhtyeitä ja bändin keulahahmo Rob Darken on tunnustuksellinen uusnatsi.
Lisäksi Penttilän yhden miehen black metal / ambient -yhtye The True Werwolf on levyttänyt kaksi albumiaan edellämainitulle Satanic Skinhead Propagandalle. Myös The True Werwolf esiintyy NSBM-yhtyeiden kanssa, viimeisimpänä Alem Fest -tapahtuma Helsingissä 7.-8.7.2017. Penttilä on soittanut NSBM-yhtyeissä Gestapo 666, Goatmoon ja Blutrache. Penttilä on tuottanut Goatmoonin “Tahdon riemuvoitto” -levyn vuonna 2013. Alem Fest -tapahtumassa esiintyneet Goatmoon ja Vapaudenristi ovat soittaneet myös tunnetun uusnatsin Jesse Torniaisen tukikeikalla Torniaisen jouduttua syytteisiin Jimi Karttusen kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä Helsingin Rautatieasemalla.
Goatmoon soitti myös mainitulla Ukrainan fasistisella Asgardsrei-festivaalilla. Festarihaastattelussa yhtyeen basisti Joakim “Stormheit” Soldehed muisti antaa erikseen kiitoksensa järjestäjille mahdollisuudesta soittaa julkisesti äärioikeistolaisessa kontekstissa suurella festivaalilla:
https://youtu.be/h3cwuOlNvC8?t=10m19s
Saman videon kohdassa 0:50 lavalle kiipeää laulamaan kertosäkeen Pohjoismaisen vastarintaliikkeen helsinkiläinen aktiivi Janne Moilanen. Moilanen soittaa kitaraa RAC-bändi Marderissa, jossa Goatmoonin laulaja Jaakko Lähde soittaa rumpuja.


Penttilän black metal -duo Vritrahn-Werwolf osallistui 7.4.2018 Italiassa järjestettäville Italian Hot Shower -festivaaleille. Liki tuhannen kävijän Hot Shower on eräs merkittävimmistä NSBM-festivaaleista Euroopassa. Uusfasistiseen musiikkialakulttuuriin ja -politiikkaan keskittyvän Veriyhteys-blogin mukaan Vritrahn-Werwolf esitti Hot Shower uusnatsifestivaalilla 7.4.2018 NSBM-yhtye Kristallnachtin kappaleen “A strife, a victory”, jonka sanoitukset ovat seuraavat raakakäännöksenä:
Yhdistyneenä pelastuksen merkin alla
kohotan arjalaisen valtakunnan symbolin
SS:n seuraajana
Tulen täyttämään Fuhrerini tahdon
Tämä taisto voitoksemme
Elämäni johtajallemme
Ylistän tätä virtaavaa verta
Epäpyhä lahja niin kallisarvoinen
Kuulen tuskanhuudot
Polullamme valloitustaisteluihin
Tämä taisto voitoksemme
Elämäni johtajallemme
Kunnia Saksan sotilaille
En koskaan unohda tekojanne
Tervehdin niitä jotka kuolivat
Vihkiäkseen Uuden Järjestyksen
Sieg Heil!
Kotkalainen Nattfog on tuttu näky kotimaan uusnatsikeikoilla, viimeisimpänä keikka NSBM-yhtye Goatmoonin kanssa natsisympatioista tunnetussa Vantaan Bar Rock Bearissa 13.1.2018. Nattfog on esiintynyt myös jyväskyläläisten uusnatsien Ukkometso-kerhotilalla yhdessä NSBM-yhtye Circle Of Dawnin ja uusnatsikeikoilla usein soittavan Nekrokrist SS:n kanssa. Ukkometso on jyväskyläläisten natsiskinien Crew 38:n salainen keikkapaikka, jossa on vuodesta 2015 alkaen järjestetty useita salaisia uusnatsikeikkoja. Jyväskylän Crew 38 on USA:sta lähtöisin olevan Hammerskins-uusnatsijärjestön tukijaosto.
Taiteilijanimiä Adawolf ja Vulcan Sacrilege käyttävä Nattfogin nokkamies Asko Antikkala on hakenut kielletyn uusnatsijärjestö Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen (PVL) jäsenyyttä. Hakemukset levisivät julkisuuteen 31.10.2011. Viestissään Antikkala mainitsee jäsenhakemuksen olleen pitkän harkinnan tulos.


Viime aikoina Ruotsalainen black metal -yhtye Watain on ollut julkisuudessa yhtyeen kitaristin Davide Totaron alias Set Teitanin esitettyä natsitervehdyksiä yhtyeen bändikuvassa ja 5.1.2018 Tukholman keikalla. Watainin ja D666:n yhteiskeikka peruttiin San Franciscon DNA Loungessa 16.3.2018. Watain hyllytti vuodesta 2007 bändissä soittaneen Totaron toistaiseksi välttääkseen kohua ja uusia keikkojen peruuntumisia Watainin ja D666:n yhteisellä Yhdysvaltojen kiertueella. Totaro on soittanut myös NSBM-yhtye Bloodlinessa sekä Dissectionin viimeisessä kokoonpanossa. Dissectionin johtohahmo Jon Nödtveidt tuli tunnetuksi algerialaissyntyisen miehen homofobisesta murhasta vuonna 1997.
Kotimaisen heavy metal -media Infernon mukaan (38.3.2018) Metalsucks -nettilehden haastattelussa Watainin nokkamies Erik Danielsson hyökkää ”noitavainoja” vastaan epäpolitisoiden natsitervehdykset ja tuomiten yhtyeiden äärioikeistolaisuuteen puuttumisen. Kyseessä ei siis ole mikään anteeksipyyntö tai katumus vaan pakon sanelema kitaristin väliaikainen hyllytys:
Lopuksi sanomme koko sydämestämme ’haistakaa vittu’ kaikille niille, jotka ruokkivat tätä järjetöntä moraalista noitavainohysteriaa, joka tällä hetkellä mädättää koko heavy metal -kulttuuria maailmanlaajuisesti. Hail Satan!

Horror Shop ja Northern Brotherhood -yritykset omistaa melko tunnettu alakulttuuritoimija Sami Haavisto. Horror Shopin nettikaupassa myydään uusnatsien suosimia vaatteita ja levyjä kansallissosialistisesta black metallista (NSBM) natsiskinien RAC:iin (Rock Against Communism). Northern Brotherhoodin blogi on täynnä fasistista ja etnonationalistista propagandaa. Horror Shop myy tuotteitaan usein myös uusnatsien salaisilla ja julkisilla keikoilla. Horror Shop oli paikalla mm. NSBM-yhtye Goatmoonin keikalla 13.1.2018 Vantaan Bar Rock Bearissa ja Northern Brotherhood oli järjestäjänä yhdessä fasistisen Sarastus-verkkolehden kanssa kohutulla itsenäisyyspäivänä 2017 järjestetyllä natsikeikalla Bar Rock Bearissa:

https://www.youtube.com/watch?v=xEqeeS0zQCw
Video Goatmoonin keikalta Vantaan Bar Rock Bearissa 13.1.2018. Natsitervehdyksiä tekevän yleisön joukossa on natsijärjestö Pohjoismaisen vastarintaliikkeen jäseniä. Sami Haaviston Horror Shop mainosti äärioikeistolaisten bändien keikkaa sivuillaan ja oli tapahtumassa pitämässä myyntipöytää.
Haavisto on hyvin perillä musiikkialakulttuureista eikä hänen osallistumisensa natsikeikoille ole sattumaa. Kuvia Horror Shopin myymistä natsistisista tuotteista:




Ote Sami Haaviston Northern Brotherhood -kaupan blogista 9.10.2017 julkaistusta kirjoituksesta:
Poliittisten tahojen harjoittaessa jatkuvaa aivopesua annetaan varsinainen likainen työ – katuväkivalta, huumekauppa ja raiskaukset – meille vihamielisten tahojen tehtäväksi. Tämä sota ei kuitenkaan ole vain rotujen tai kulttuurien tai ”vasemmistolaisten” ja ”oikeistolaisten” välinen. Pohjimmiltaan se on kahden erilaisen ihmiskäsityksen välinen. Demokratia, ihmisoikeudet ja tasa-arvo ovat käsitteitä, joista on haluttu tehdä universaaleja, kyseenalaistamattomia totuuksia. Todellisuudessa meillä Euroopassa on aina vaikuttanut toisenlainen maailmankuva, ”weltanschauung”, aina muinaisajoista Platoniin, Maistreen, Nietzscheen ja Evolaan asti. Sen mukaan määrä ei korvaa laatua, eikä jokaisen ”ääni” ole yhtä arvokas. Sen mukaan heikkojen ja kyvyttömien ei tule hallita vahvoja, kuten demokratiassa tapahtuu. Tämän maailmankuvan koko olemassaolo pyritään nykyisin kiistämään, ja kaikki siihen viittaavat piirteet leimataan ”natsistisiksi” tai ”fasistisiksi”.
Ote Northern Brotherhood -kaupan blogista 1.10.2017:
Herää Eurooppa, sillä taistelun aatto lähenee. Valmistaudu puolustamaan perhettäsi, kansaasi ja verenperimääsi! Vaikka vihaisitkin vallassa olevaa hallitusta, älä vaivu epätoivoon ja luovuta, sillä se on juuri se, mitä he haluavat sinun tekevän! Rakasta maatasi, sen kansaa, läheisiäsi ja juuriasi. Ennen kaikkea ole valmis taistelemaan niiden puolesta, sillä kukaan muu ei tee sitä puolestasi!

On aika lopettaa natsien hyysääminen Steelfesteillä. Ota yhteyttä Hyvinkään kaupunkiin ja kerro, ettei äärioikeistolaisen ideologian levittäminen kaupungin tiloissa tai missään muuallakaan ole hyväksyttävää.
Lue myös: