

Juttua päivitetty klo 23.08 sunnuntai-iltana. Lisätty tietoa Ravintola Kaisaniemessä aiemmin järjestetyistä äärioikeistolaisista tilaisuuksista.


Saamiemme tietojen mukaan yksityishenkilöitä on soittanut jo päiviä ennen Awakening-konferenssia Ravintola Kaisaniemeen ja kyselleet tapahtumasta. Tämän lisäksi tämän päivän aikana useita henkilöitä on soittanut ravintolaan. Toistaiseksi yksikään kysyjä ei ole saanut selkeää vastausta, miksi ravintolassa järjestetään antisemitistisiä ja muilla tavoin rasistisia äärioikeiston tilaisuuksia.
Ravintola Kaisaniemessa on järjestetty aiemminkin äärioikeistolaisia tapahtumia. 16.3.2016 siellä järjestettiin Tieto lisää tuskaa -keskustelutilaisuus, johon osallistui puhujana mm. Awakening-tapahtuman järjestäjiin kuuluva Junes Lokka. Tätä ennen Tieto lisää tuskaa -tilaisuus oli peruttu ensin Helsingin yliopiston ja sitten Ravintolalaiva Wäiskin toimesta. Ravintola Kaisaniemelle yliopiston liian rasistisena peruuttama tilaisuus kuitenkin kelpasi, vieläpä toiseen otteeseen. Tapahtuma sai jatkoa samassa paikassa 25.2.2017, jolloin järjestettiin Tieto lisää tuskaa II -tapahtuma. Vuoden 2017 tapahtuman puhujiin kuului mm. Finnish Defence Leagueb puheenjohtaja Jukka Ketonen ja Oikea media -valemedian perustaja Marko Hamilo (Hamilo tuli tuuramaan alunperin puhujaksi ilmoitettua Sarastuksen Timo Hännikäistä).

Voit laittaa palautetta Kaisaniemen puistossa sijaitsevalle Ravintola Kaisaniemelle, joka tarjoaa tiloja kansainväliselle natsitapaamiselle:
Ravintola Kaisaniemi
p. 09-632 223
p. 050-599 4184
myynti@ravintolakaisaniemi.fi
Katso myös: