

Tampereella järjestettiin tukimielenosoitus Afrinille keskiviikkona 14. maaliskuuta 2018. Mielenosoitus oli energinen ja keräsi yllättävän paljon ihmisiä, vaikka se järjestettiin kahden päivän varoitusajalla. Mielenosoituksen järjesti yksittäisistä ihmisistä koostuva ryhmittymä nimellä Tampereen Kurdistanin Ystävät. Tapahtuman kutsussa avattiin mielenosoituksen syitä:
Turkki hyökkäsi 20. tammikuuta Pohjois-Syyriassa sijaitsevalle Rojavan autonomiselle alueelle tavoitteenaan miehittää siellä sijaitseva Afrinin alue. Nyt Afrinin kurdienemmistöinen väestö pelkää, että jos Turkki onnistuu tavoitteessaan, alueella on todellinen kurdien kansanmurhan vaara.
Viime päivinä Helsingissä ja muualla ympäri Eurooppaa on järjestetty mielenosoituksia ja muita tapahtumia, joiden tarkoitus on nostaa tietoisuutta Afrinin tilanteesta ja vastustaa Turkin hyökkäystä. Vastaamme nyt Tampereella kansainväliseen toimintakutsuun puolustaa Afrinia ja vastustaa Turkin hyökkäystä. Tule korottamaan äänesi afrinilaisten puolesta!
Mielenosoitus kokoontui Tullinaukiolla klo 18, jolloin aurinko oli laskemassa. Paikalle kerääntyi jo hyvin porukkaa. Sitten Tullintorin kauppakeskuksen takaa alkoi kuulua kovaäänisiä kurdinkielisiä iskulauseita. Helsingistä tullut täysi bussilastillinen tovereita marssi paikalle liput liehuen. Ison ja äänekkään ryhmän liittyminen mielenosoitukseen on oiva tunnelman kohottaja! Myöhemmin myös Turusta tuli useampi autollinen tovereita. Hienoa, että muilta paikkakunnilta tuli runsaasti ihmisiä vaikka mielenosoitus järjestettiin keskellä viikkoa. Ennen liikkeelle lähtöä harjoiteltiin iskulauseita ja kuultiin muutama puhe. Paikalla oli noin 300 ihmistä, jotka muodostivat Aamulahtarin mukaan noin 50 metriä pitkän jonon.
Tullinaukiolta lähdetiin Itsenäisyydenkadulle ja siitä suoraan tunnelin läpi Hämeenkatua aina Keskustorille asti. Matkan varrelle eksynyt Marco de Wit ja tämän neljän hengen haittaisänmaallisten sirkus yrittivät seurata kulkuetta ja kuvata live-lähetystä Youtubeen. Stockmannin jälkeen kulkueesta tehty lumipalloatakki kuitenkin lopetti häiriköinnin. Tämän jälkeen Cacca-Marco seuralaisineen pillastui niin, että kolme neljästä joutui putkaan. Kulkue sai jatkaa rauhassa kulkuaan, mutta hetkeä myöhemmin poliisi aiheutti mielenosoituksen järjestäjien tiedotteen mukaan vaaratilanteen rollaattorilla kulkevalle iäkkäälle kurdinaiselle törmätessään häneen mellakka-autolla.

Kulkue päättyi Keskustorille, jossa kuultiin vielä muutamia puheita eri kielillä. Synkästä aiheesta huolimatta monet mielenosoituksen osallistujat kertoivat jälkeenpäin voimaantuneensa tapahtumasta. Olikin sydäntä lämmittävää nähdä, miten Tampereella pitkästä aikaa järjestettyyn Kurdistan-aiheiseen solidaarisuusmielenosoitukseen osallistui satoja ihmisiä keskellä viikkoa.
Antifasistit ympäri Suomen ovat toimineet yhdessä kurdiliikkeen kanssa jo melko pitkään. Afrinin tilanteen huolestuttavan kehittymisen jälkeen monessa kaupungissa on aktivoitu entistä enemmän kurdiliikkeen tukemisessa. Afrinin hallinto ja YPG/YPJ ilmoittivat sunnuntaina 18. maaliskuuta evakuoineensa siviilit Afrinista estääkseen kansanmurhan, minkä jälkeen Turkki miehitti Afrinin kaupungin. Taktisen evakuoinnin jälkeen YPG/YPJ ilmoitti siirtyvänsä sissisodankäyntiin miehittäjävaltio Turkkia ja tämän jihadisti-liittolaisia vastaan.
Tampereen mielenosoituksen jälkeisellä viikolla, miehitystä seuranneena päivänä 19. maaliskuuta, keskeytettiin Tampereen kaupunginvaltuuston kokous protestilla, jossa tuotiin esiin Afrinin tilannetta Tarvitaan kuitenkin lisää, voimakkaampaa ja konkreettisempia painostustoimia Turkkia vastaan. Kun Suomen valtio ja Euroopan Unioni katsovat hiljaa Turkin hirmutoimia Rojavassa, on tavallisten ihmisten toimittava ruohonjuuritasolla kansanmurhan estämiseksi.
Tampereelta Afriniin, fasismia vastaan!
Bijî berxwedana Efrînê! (suom. Eläköön Afrinin vastarinta!)