
Mielenosoitus: Vapaus Öcalanille, rauha Kurdistaniin!
Kokoonnumme torstaina 15. helmikuuta kello 15.00 Eduskuntatalon eteen mielenosoitukseen vaatimaan kurdien vapautusliikkeen poliittisen johtajan Abdullah Öcalanin välitöntä vapautusta ja rauhaa Kurdistaniin. Eduskuntatalolta mielenosoitus kulkee Senaatintorille.
Kurdistanin työväenpuolueen ja kurdien vapautusliikkeen johtaja Abdullah Öcalan pidätettiin 19 vuotta sitten, 15. helmikuuta vuonna 1999. Hänet pidätettiin laittomasti Kenian Nairobissa, Turkin salaisen palvelun MIT:n, CIA:n ja Israelin Mossadin yhteistyön tuloksena. Keniasta hänet kuljetettiin voimakkaasti huumattuna Turkkiin, jossa hänet tuomittiin kuolemaan. Teloitustuomio muutettiin myöhemmin elinkautiseksi vankeudeksi, ja Öcalania pidetään edelleen ihmisoikeuksien vastaisesti Imralin vankilasaarella jatkuvassa eristyksessä. Hän ei ole vuoden 2011 jälkeen saanut tavata edes lakimiehiään, joiden vierailut vankilasaarella Turkin valtio on estänyt jo 721 kertaa “huonon sään” tai “laivan huoltokatkon” kaltaisin tekosyin.
Öcalanin pidätys oli osa Turkin valtion laajaa hyökkäystä kurdien vapautusliikettä ja kurdikulttuuria vastaan. Tuhoamalla kurdiliikkeen johdon valtio pyrki estämään kurdien pyrkimykset vapauteen ja riistämään kurdien kielelliset ja kulttuuriset oikeudet sekä identiteetin. Kaikesta huolimatta Öcalan on vankilasta käsin muotoillut demokraattista ja rauhanomaista ratkaisua kurdikysymykseen ja vaikuttanut kurdien vapautusliikkeen poliittiseen kehitykseen.
Vuonna 2013 Turkin hallitus alkoi käydä rauhanneuvotteluja Öcalanin ja kurdiliikkeen kanssa. Neuvottelut huipentuivat Dolmabahcen linnan kymmenen kohdan julistukseen helmikuussa 2015. Kun Turkin AKP-hallitus menetti vuoden 2015 kesäkuun eduskuntavaaleissa kannatustaan, se lopetti rauhanneuvottelut yksipuolisesti ja ajoi maan kaaokseen ja sisällissotaan. Siitä lähtien Öcalania on pidetty ankarassa eristyksessä ja Turkki on luisunut nopeasti kohti fasistista yksinvaltiutta.
Tällä hetkellä Turkin valtio pommittaa ilmavoimillaan Afrinin kurdienemmistöistä itsehallintoaluetta Pohjois-Syyriassa. Jo yli 150 siviiliä on kuollut pommituksissa ja satoja on loukkaantunut. Turkin armeija, ilmavoimat ja liittoutuneet terroristiryhmät ovat tuhonneet kokonaisia kyliä ja kaupunkeja, historiallisia ja arkeologisia kohteita sekä hautausmaita ja moskeijoita tarkoituksenaan tuhota koko paikallinen kurdikulttuuri ja ajaa alueen nykyiset asukkaat pois Afrinista. Turkin armeija pyrkii kansainvälisten sopimusten vastaisesti miehittämään Pohjois-Syyrian kurdialueita, muttei ole pystynyt etenemään Afrinin väestön vastarinnan takia.
Vaadimme Turkin miehitysarmeijan välitöntä vetäytymistä Afrinista ja Abdullah Öcalanin välitöntä vapautusta. Kurdien laajaa luottamusta nauttivana johtajana ja rauhanomaisen ratkaisun kehittäjänä Öcalanin läsnäolo ja osallistuminen on välttämätöntä kestäville rauhanneuvotteluille. Täten vaadimme Abdullah Öcalanin välitöntä vapauttamista, sillä vain silloin hän pystyy rakentamaan rauhaa Turkkiin ja Kurdistaniin.
Mielenosoituksen järjestää Suomen Kurdien kulttuurikeskus.