
Vuoden 2017 helmikuussa ensi-iltansa saanut ja Suomessakin laajaa keskustelua herättänyt The Antifascists -dokumentti on nyt vapaasti katsottavissa Youtube-palvelussa. Dokumentin tuottajat latasivat sen Youtubeen joulukuun 14. päivä sen jälkeen kun dokumentista oli järjestetty 200 näytöstä eri puolilla maailmaa aina Buenos Airesista Ouluun.
The Antifascists -dokumenttia on näytetty elokuvateattereissa, kouluilla, kulttuuritiloissa, vallatuissa taloilla ja muissa paikoissa jo yli 50 maassa. Lisäksi se on valittu viiden elokuvafestivaalin ohjelmistoon. Monenlaiset järjestöt ja ihmiset ovat osallistuneet näytösten järjestämiseen, ja usein näytökset ovat olleet loppuunmyytyjä. Dokumentin ohjaajat ovat usein myös matkustaneet paikan päälle näytöksiin, ja kannustaneet ihmisiä näytöksen jälkeiseen avoimeen väittelyyn. Kriittinen keskustelu antifasistisen liikkeen sisällä on ensiarvoisen tärkeää ymmärtääksemme kuinka fasismi toimii ja kuinka sitä voi tehokkaasti vastustaa.
Suomessa dokumenttinäytöksiä on järjestetty Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Jyväskylässä, sekä Oulussa peräti kaksi kertaa. Kaikkialla näytökset ovat vetäneet salit täyteen katsojia. Maaliskuussa Helsingin Kino Andorrassa järjestetty loppuunmyyty näytös oli dokumentin Kreikan ensi-illan jälkeen ensimmäinen näytös, ja dokumentin tuottaja-ohjaaja Patrik Öberg vieraili paikan päällä puhujavieraana ja haastateltavana.
Nyt dokumenttinäytöksen järjestäminen on entistä helpompaa, kun sen voi näyttää suoratoistona Youtubesta. Dokumentin voi myös ladata Youtubesta kotikoneelle, jottei korkealaatuinen kuva pätki näytöksen aikana esimerkiksi huonon internet yhteyden takia. Jos elokuvateatterin vuokraaminen tuntuu paikkakunnallasi vaikealta, avoimen tai suljetun näytöksen voi vaivatta järjestää esimerkiksi koululla, lähibaarissa, erilaisissa kulttuuritiloissa, nuorisotaloilla tai kansalaisjärjestöjen tiloissa, taloyhtiön kerhohuoneella tai ihan vain ystävien kanssa kotisohvalla. Joka tapauksessa kehotamme katsomaan dokumentin porukalla ja keskustelemaan sen teemoista näytöksen jälkeen yhdessä.
Jos olet järjestämässä dokumenttinäytöstä ja etsit tapahtumaan puhujavierasta keskustelemaan dokumentin tapahtumista ja aiheista, voit ottaa yhteyttä Varis-verkostoon.
Lisää aiheesta:
The Antifascists -dokumenttielokuvan arvostelu
The Antifascists -dokumentin ohjaajan haastattelu [Interview of the director In English]
Review of The Antifascists documentary, 2017
Tampere: 24.5. The Antifascists -dokumenttinäytös Niagarassa
Rasisminvastaisen viikon dokumenttinäytös Turussa: The Antifascists
2.3. The Antifascists -dokumenttinäytös (Andorra, Helsinki)
The Antifascists -dokumentista julkaistiin teaser Kärrtorpin hyökkäyksen vuosipäivänä