

Pohjoismainen vastarintaliike (PVL) järjesti alleviivatusti kansallissosialistisen mielenosoituksen nimeltä Kohti vapautta 6. joulukuuta 2017 Helsingissä. Poliisi ei puuttunut millään lailla ja suorastaan varmisti mielenosoituksen onnistumisen. Monissa Euroopan maissa vastaavaa ei saisi järjestää eikä varsinkaan käyttää avoimen kansallissosialistista retoriikkaa ja kuvastoa. Helsingin Kampissa sijaitsevalla Narinkkatorilla kokoontuneen mielenosoituksen osallistujille jaettiin Hitler-tarroja, osallistujat tekivät mielenosoituksen aikana natsitervehdyksiä ja puheissa ylistettiin kansallissosialismia, kuolemaa ja vallankumousta. Mielenosoitukseen osallistui arviolta 300 ihmistä. Seuraavaksi luomme katsauksen siihen, ketkä marssivat sanomaltaan äärimmäisessä mielenosoituksessa ja ketä äärioikeistolaisia oli matkustanut Suomeen osallistuakseen äärioikeiston mielenosoituksiin.



Pohjoismaisen vastarintaliikkeen Suomen osaston johto ja suuri osa jäsenistöstä oli tietenkin paikalla omassa mielenosoituksessaan (osa jäsenistä jota ei näkynyt teki todennäköisesti tietokoneelta tiedotustyötä ja toiset valmistelivat mielenosoituksen jatkoja). Liikkeen johtaja Antti Niemi marssi mielenosoituksen keskellä liikkeen aktivistien ympäröimänä. Natsien mielenosoituksen iskulauseiden huudattajana toimi Vantaalta Tampereelle muuttanut PVL:n pitkän linjan aktiivi Petri Nordman, joka vastasi huudatuksesta myös PVL:n mielenosoituksessa Tampereella 21.10.2017.

Tapahtuman järjestyksenvalvojat ja sen sujumisesta laajemmin vastanneet henkilöt olivat lähes samat kuin PVL:n mielenosoituksessa Tampereella. Mielenosoituksen yksi pääjärjestyksenvalvojista oli Jimi Karttusen tappajana tunnettu Jesse Torniainen (joka on hovioikeudessa taposta syytettynä tämän viikon perjantaina 15. joulukuuta). Muita valvojia olivat mm. Tomi Tiihonen (Jyväskylä), Niklas Suomi (Porvoo), Rami Termonen (Helsinki) ja Rami Rantanen (Jyväskylä). Osallistujia oli Helsingin lisäksi ympäri maata Tampereelta, Ylivieskasta, Oulusta, Porvoosta, Porista, Jyväskylästä ja joistain muista kaupungeista. Tapahtumaa taltioi digikameralla PVL:n it-vastaava Paavo Laitinen, jonka nimissä mielenosoituksen mainostamista varten tehty kohtivapauttacom-verkkosivu on rekisteröity. Myös Torniainen kuvasi pitkin päivää tapahtumia videokameralle. Tapahtuman liveseurannassa suoratoistolla ja sosiaalisen median kautta vastasi paikan päällä oululainen Santeri Keränen.







Perille Helsingin Kisahallin takana sijaitsevalla Mäntymäen kentälle päästyään PVL:n suomalaiset ja ruotsalaiset aktivistit kävivät lippumuodostelmaan, jonka edessä pidettiin neljä puhetta. Seuraavat henkilöt pitivät tässä järjestyksessä puheet: Porin ryhmänjohtaja Cari Murto, Oulun ryhmänjohtaja Santeri Keränen, Ruotsin osastoa ja koko Pohjoismaista vastarintaliikettä johtava Simon Lindberg ja Helsingin ryhmän aktiivijäsen Janne Moilanen. Moilasen puheen loppuhuipentumana PVL:n jäsenet sytyttivät vihreät hätäsoihdut, Moilanen teki natsitervehdyksen ja huudatti mielenosoituksen osallistujia “ELÄKÖÖN VOITTO! ELÄKÖÖN VOITTO! VALLANKUMOUS!”. Monet mielenosoituksen osallistujat alkoivat myös tehdä natsitervehdystä.

Hätäsoihdut ja natsitervehdykset eivät Suomen poliisia todistettavasti kiinnosta, vaikka Ruotsissa (puhumattakaan Saksasta) poliisi ilmoitti jo PVL:n Göteborgin mielenosoituksen alla, että natsitervehdyksistä tai natsilogoista tippuisi heti syyte kansanryhmää vastaan kohdistuvan vihan lietsomisesta. Muutenkin poliisin asenne natseja kohtaan vaikutti olevan hälläväliä, sillä mielenosoituksen päätyttyä PVL:n jäsenet pahoinpitelivät matkan varrella olleen henkilön Töölössä. Poliisin avoimesta puolueellisuudesta aiheutuu äärioikeiston vastustamiselle omat haasteensa ja tämä voi jatkossa itsenäisyyspäivinä toimia vetovoimatekijänä ulkomaalaisille natseille. Jo Tampereella järjestetyn PVL:n mielenosoituksen yhteydessä ruotsalaiset uusnatsit kommentoivat, että Suomessa on hienoa osoittaa mieltä, koska poliisi ei puutu natsitervehdyksiin, äärioikeistolaisiin symboleihin ja antaa natsien vielä pahoinpidellä heidän mielenosoituksensa ulkopuolisia ihmisiä. Ennen itsenäisyyspäivää poliisi ilmoitti hakevansa järjestölle väliaikaista toimintakieltoa, jos Pohjoismainen vastarintaliike saa luvan valittaa Pirkanmaan kieltopäätöksestä Turun hovioikeuteen. Nähtäväksi jää mitä tämä käytännössä tarkoittaisi.
Muut suomalaiset osanottajat
Ainoa suomalainen ryhmä joka ilmoitti etukäteen osallistuvansa PVL:n kansallissosialistiseen mielenosoitukseen oli Soldiers of Odin (SOO), jonka jäsenet ryhmittyivät liivit päällä oman banderollinsa ja kahden lipun alle. SOO:n tyyli vaikuttaa nykyään olevan viiden pennin versio PVL:stä ja onkin odotettavissa, että jos PVL että jos saa jatkaa Suomessa toimintaa SOO:n jäseniä valuu järjestäytyneempään PVL:ään. SOO:n blokin pienuus kertoo omaa kieltänsä järjestön nykytilasta, sillä vaikka jäseniä tuli liiveissä olevien kaupunkitunnusten perusteella ympäri maata (Helsingin lisäksi ainakin Jyväskylä, Järvenpää, Kouvola, Jämsä, Riihimäki, Mikkeli ja Asikkala] oli SOO:n blokissa juuri ja juuri 30 ihmistä. Samaan aikaan Kemissä järjestettiin SOO:n oma itsenäisyyspäivän soihtukulkue, johon osallistui parisenkymmentä jäsentä järjestön pohjoisista osastoista.
Itsenäisyyspäivän jälkeen PVL:n oululaisjohtaja Santeri Keränen hehkutti juontamassaan järjestön radio-ohjelmassa SOO:n osallistumista järjestön kansallissosialistisiin mielenosoituksiin ensin lokakuussa Tampereella ja sitten itsenäisyyspäivänä Helsingissä. Keräsen mielestä SOO:n osallistuminen kansallissosialistisiin mielenosoituksiin kertoo siitä, että SOO on ottanut selkeän linjan “kenen joukoissa seisoo”. Järjestön toimintaa seuraaville tämä ei tule yllätyksenä, sillä SOO:n perustaja Mika Ranta on alusta lähtien sanonut olevansa natsi.
Suomi Maidanilla aktiivisesti toiminut Jussi Poikonen osallistui Riihimäen Soldiers of Odinin tunnuksissa Kohti vapautta -marssille. Myös muita siirtolaisvastaiseen Suomi Maidan -leiriin osallistuneita henkilöitä osallistui kansallissosialistiseen mielensoitukseen.
Mielenosoitukseen osallistui myös joukko boneheadeja, jotka kantoivat Blood & Honour -banderollia. Blood & Honour on natsimusiikin ympärille kietoutunut epämuodollinen verkosto, jossa monet PVL:n Suomen osaston aktivistit ovat toimineet ennen järjestöön liittymistä tai toimivat yhä. Suomen PVL:n johtaja Antti Niemi on esimerkiksi jäsen Oriveden Blood & Honour -ryhmässä ja useat PVL:n johtoon kuuluvat henkilöt soittavat natsibändeissä tai järjestävät äärioikeistolaisia konsertteja.
Rajat kiinni, Suomi Ensin a kansallismielisten liittouma -ryhmien väkeä oli paikalla useita kymmeniä. Youtubeen rasistisista mielenosoituksista tekemistään livelähetyksistä tunnetut Olli Heikkinen, Mikko Hamunen ja Pertti Nykänen osallistuivat mielenosoitukseen. Heikkilä ja Hamunen ovat Suomen sisun jäseniä, joista molemmat pyrkivät vuoden 2017 kuntavaaleissa perussuomalaisten listoilta Tampereen kaupunginvaltuustoon. Hamunen (69 ääntä, ei valittu) on perussuomalaisten jäsen ja Heikkilä (106, ei valittu) oli perussuomalaisten listalla sitoutumattomana.
Ulkomaalaiset uusnatsit
Kohti vapautta -mielenosoituksessa nähtiin jo viralliset delegaatiot ruotsalaisilta ja saksalaisilta uusnatseilta sekä yksittäisiä osallistujia muista maista. Ruotsista paikalla oli arviolta 15 PVL:n Ruotsin osaston jäsentä. Näiden joukossa oli koko Pohjoismaisen vastarintaliikkeen johtaja Simon Lindberg sekä Taalainmaan ja Värmlandin alueen ryhmänjohtaja Pär Sjögren. Sjögren teki livelähetystä Ruotsin osaston netti-tv:lle Nordfront TV (NTV) ja pyrki tekeytymällä valetoimittajaksi trollaamaan ja muilla tavoin häiriköimään natsien vastustajia.


Saksasta paikalla oli natsistisen NPD-puolueen nuorisojärjestö Junge Nationaldemokraten -järjestön (suom. Nuoret kansallisdemokraatit) Dresdenin osasto. Dresdenin JN:n johtaja Maik Müller oli paikalla kolmen muun saksalaisen uusnatsin kanssa. Müller on yksi Suomen PVL:n pääkontaktihenkilöistä Keski-Euroopan uusnatsiliikkeeseen ja hän on vieraillut Suomessa useita kertoja pitkin tätä vuosikymmentä (Müller on ollut Helsingissä mm. puhumassa vuonna 2011 PVL:n järjestämässä Taistele vastaan -seminaarissa ja vuoden 2014 ensimmäisen 612-mielenosoituksen jatkoilla). Suomalaiset natsit ovat tehneet myös vastavierailuja Müllerin luokse, joka on yksi Dresdenissä joka vuoden helmikuussa järjestettävän Saksan suurimman natsimielenosoituksen pääjärjestäjistä ja teki tänä vuonna sen virallisen ilmoituksen poliisille.

Yhteenvetona Pohjoismainen vastarintaliike onnistui siis keräämään avoimen kansallissosialistiselle marssille yllättävän paljon osanottajia oman jäsenistönsä lisäksi ja kasvattamaan kansallissosialistista mielenosoitustaan viime vuodesta. Paikalla oli äärioikeistolaisia useista ryhmistä Suomessa ja ulkomailla. On kuitenkin silmiinpistävää, että esimerkiksi Suomen sisun ja Sarastuksen johtavat henkilöt eivät osallistuneen Pohjoismaisen vastarintaliikkeen mielenosoitukseen. Suomen sisu oli ilmoittanut sanoutuvansa irti Pohjoismaisesta vastarintaliikkeestä jo ennen järjestön mielenosoitusta Tampereella lokakuussa. Tästä huolimatta lähes kaikki kansallissosialistisen mielenosoituksen osallistujat jatkoivat 612-mielenosoitukseen. Pohjoismaisen vastarintaliikkeen jäsenet pitivät päällään järjestötunnuksiaan ja rikkoivat näin 612-mielenosoituksen poliittisten tunnusten kieltoa. Itsenäisyyspäivän jälkeisenä yönä 612-mielenosoituksen pääjärjestäjiin kuuluva Timo Hännikäinen kommentoikin Facebookissa vihaiseen sävyyn Pohjoismaisen vastarintaliikkeen Jesse Torniaisen sooloilua 612-mielenosoituksessa.
Kiitämme Sören Kohlhuberia ja Fabian Schumannia, jotka kuvasivat eri itsenäisyyspäivän mielenosoituksia ja antoivat meille luvan kuviensa käyttöön. Osaa kuvista on rajattu alkuperäisestä. Kohlhuber ja Schumann seuraavat ja dokumentoivat eri maiden äärioikeistolaisia liikkeitä. Seuraa heitä molempia Twitterissä: @SoerenKohlhuber ja @schumann_fabian.
Kuvia itsenäisyyspäivältä:
- Pohjoismainen vastarintaliikkeen Kohti vapautta -mielenosoitus
- Äärioikeiston yhteinen 612-mielenosoitus
- Helsinki ilman natseja ja molemmat äärioikeiston mielenosoitukset
Lisää itsenäisyyspäivästä:
- 612-mielenosoituksen järjestäjät valehtelevat osallistujamääristä – katso video!
- Raportti vuoden 2017 Helsinki ilman natseja -mielenosoituksesta
- Helsingin itsenäisyyspäivän 2017 liveseurantaa
- Helsingin itsenäisyyspäivä 2017: natseja, alpakoita ja antifasistinen mielenosoitus
- Pohjoismainen vastarintaliike kiellettiin, järjestö aikoo marssia itsenäisyyspäivänä
- Pvl:n Kohti vapautta -mielenosoituksen kotisivu rekisteröity Jyväskylän kirjastopuukotuksen osallistujan nimiin
- Itsenäisyyspäivän uusi fasistinen perinne: 612-mielenosoitus 2014-2016