Vuosi Jimi Karttusen taposta

Lauantaina 16. syyskuuta 2017 tuli kuluneeksi päivälleen vuosi Jimi Karttusen kuolemasta. Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) pitkäaikainen aktiivi Jesse Torniainen tappoi Jimin pahoinpitelemällä hänet natsien katutapahtuman yhteydessä. Jimi menehtyi saamiinsa vammoihin Meilahden sairaalassa.

Puoli vuotta tapon jälkeen kävimme läpi mitä sen jälkeen on tapahtunut: Antifasistinen Peli poikki -mielenosoitus keräsi arviolta 15 000 – 20 000 ihmistä Helsingin kaduille, itsenäisyyspäivänä 3000 ihmistä osallistui PVL:n mielenosoitusta vastustavaan Helsinki ilman natseja -mielenosoitukseen, Jesse Torniainen tuomittiin oikeudessa joulukuun lopussa ja maaliskuussa poliisihallitus nosti kanteen PVL:n kieltämiseksi Suomessa (oikeudenkäynti pidetään Tampereella lokakuussa).

Jesse Torniaisen joulukuussa 2016 saama tuomio törkeästä pahoinpitelystä johti kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen. Syyttäjä ei kuitenkaan ollut tyytyväinen tuomioon ja valitti siitä hovioikeuteen. Hovioikeuden päätöksen pitäisi tulla tämän vuoden lopussa.

Helsingissä ja Tampereella järjestettiin lauantai-iltana 16. syyskuuta muistotilaisuus Jimi Karttuselle. Varis-verkoston Helsingin ja Tampereen ryhmät olivat mukana järjestämässä muistotilaisuuksia yhdessä muiden antifasististen toimijoiden kanssa.

Jimi Karttusen muistotilaisuus Tampereella 16.9.2017. Kuva facebookista.
Jimi Karttusen muistotilaisuus Helsingissä 16.9.2017. Kuva twitteristä.

Yksi konkreettinen tapa vastustaa Pohjoismaista vastarintaliikettä on lähteä kuun lopussa Göteborgiin vastustamaan järjestön ilmoittamaa natsimarssia. Vastamielenosoituksiin odotetaan tuhansia ihmisiä. Pidempiaikainen ratkaisu väkivaltaisten natsien ongelmaan on alkaa harjoitella kollektiivista itsepuolustusta ja järjestäytyä poliittisesti.

Emme unohda, emme anna anteeksi!

Rest in Power, Jimi Karttunen.

Katso myös:

Suuri mobilisaatio Göteborgissa – jo 10 000 antifasistia liikkeellä

Puoli vuotta Jimi Karttusen taposta – mitä on tapahtunut?

Katuva johtaja, tappo ja natsimarssi – Suomen Pohjoismainen vastarintaliike vuonna 2016