

Mediassa uutisoitiin 12. syyskuuta 2017, että kolmea Iso-Britannian kansalaista syytetään kuulumisesta viime vuonna terrorismilakien pohjalta kiellettyyn natsijärjestö National Actioniin. Yksi kolmesta syytetystä on BBC:n mukaan 32-vuotias Suomen ja Britannian kaksoiskansalainen Mikko Vehviläinen. National Actionin perustajajäsen ja johtohahmo Benjamin Raymond on vieraillut Suomessa ja tavannut Pohjoismaisen vastarintaliikkeen johdon lisäksi ainakin yhden Timo Hännikäisen päätoimittajan uusfasistisen Sarastus-verkkolehden toimituskunnan jäsenistä.
Vuonna 2011 25-vuotias turkulainen Mikko Vehviläinen haki Suomen Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (joka toimi tuolloin nimellä Suomen vastarintaliike) jäsenyyttä. Tämä käy ilmi vuonna 2011 vuodetuista natsijärjestön jäsenhakemuksista. Vehviläistä syytetään terrorismin vastaisten lakien rikkomisesta, laittoman tavaran hallussapidosta ja sellaisten tietojen hallussapidosta jota “terrori-iskua suunnitteleva tai toteuttava henkilö tarvitsee”. Nimimerkkiä NicoChristian äärioikeistolaisilla keskustelufoorumeilla käyttänyt Vehviläinen on kirjoittanut satoja viestejä, joissa hän lietsoo “rotusotaa” ja fantasioi juutalaisten tappamisesta. Hän järjesti natsitapaamisia kotonaan, josta löytyi nyrkkirautoja, pippurisumutetta, veitsiä ja jousipyssy sekä muun muassa norjalaisen joukkosurmaaja Anders Brevik Breivikin kirjoittama manifesti. Vasta alkaneen oikeudenkäynnin käsittely voi kestää useita kuukausia.
Vehviläinen on Suomen Pohjoismaisen vastarintaliikkeen entinen aktiivijäsen. Suomalaisen natsijärjestön entinen johtaja Esa Holappa kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa, että hän alkoi pitää yhteyttä Vehviläiseen jo kauan sitten:
Suomen vastarintaliikkeen (SVR) entinen johtohahmo Holappa kertoo olleensa yhteydessä pidätettyyn mieheen 2000-luvun alkupuolelta alkaen. Hän kuvailee miestä SVR:n Turun alueen aktiivijäseneksi, joka on avoimesti kertonut taustoistaan ja ideologiastaan uusnatsien kansainvälisillä verkkofoorumeilla.
”’än oli aktivisti Turun ryhmässä. Tietojeni mukaan hän ei kuitenkaan ollut ryhmän johtohahmo.’
Holappa kertoo, että laittomasta uhkauksesta alaikäisenä tuomittu Vehviläinen lähti vuonna 2013 Turusta liittyäkseen Britannian armeijaan. Iso-Britanniassa hän on liittynyt avoimen kansallissosialistiseen National Action -järjestöön ja toiminut järjestössä aktiivisesti järjestön kieltämistä ennen ja sen jälkeen.

National Action on vuonna 2013 perustettu kansallissosialistinen järjestö, joka pyrkii rekrytoimaan erityisesti nuoria ja levittämään tarkoituksellisen provokatiivista materiaalia verkossa. Järjestö tunnetaan räikeästä rasismista, juutalaisvastaisuudesta ja homofobiasta sekä Labor-puolueen kansanedustaja Jo Coxin murhaaja Thomas Mairin ihannoinnista. Action kiellettiin vuoden 2016 joulukuussa terrorismilakien pohjalta, jolloin järjestö ilmoitti hajoavansa. Järjestön aktiivit eivät kuitenkaan lopettaneet toimintaa, vaan alkoivat välittömästi kasata uusilla tunnuksilla ja nimillä kulkevia ryhmiä (sama voi olla edessä Suomen Pohjoismaisella vastarintaliikkeellä jos järjestö kielletään lokakuun oikeudenkäynnissä). Kuten kirjoitimme huhtikuussa, National Actionilla on läheiset suhteet suomalaisiin fasisteihin:
National Actionilla ja sen jäsenillä on myös yhteyksiä Suomeen. Järjestön johtaja Benjamin Raymond kävi Turussa Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) vieraana tammikuussa 2015 ja tapasi matkallaan myös esimerkiksi Timo Hännikäisen Sarastus-kollektiiviin kuuluvan Kai Murroksen PVL:n entisessä Turun kerhotilassa. Raymondia haastateltiin myöhemmin PVL:n Oulun ryhmän toimittamassa radio-ohjelmassa. Järjestöt ovat myös useissa eri yhteyksissä järjestäneet toisilleen erilaisia solidaarisuusaktioita. National Action esimerkiksi poseerasi internetissä “Scar was right” -banderollin kanssa, jolla natsijärjestö halusi osoittaa julkisesti tukensa arpinaamaiselle Jesse Torniaiselle Jimi Karttusen taposta.
Holapan mukaan National Action on saanut inspiraatiota pohjoismaalaisilta natseilta:
Vosin kuvailla National Actionia brittiläiseksi versioksi Pohjoismaisesta vastarintaliikkeestä. Pohjoismainen vastarintaliike on ehdottomasti toiminut innoittajana ja esimerkkinä National Actionille ja sen perustamiselle Britanniassa. Retoriikaltaan ja toimintamuodoiltaan ne vastaavat selkeästi toisiaan.

Hope not Hate kirjoitti elokuussa, että National Action on alkanut kieltämisestä huolimatta kokoontua salaisessa varastorakennuksessa. Järjestöä johtaa nykyään Christopher Lythgoe, jonka johdolla varastoa on käytetty terroritaitojen harjoitteluun ja rekrytointiin. National Action toimii nykyään useilla salanimillä, Skotlannissa järjestö tunnetaan nimellä Scottish Dawn (Skotlannin aamunkoitto) ja Luoteis-Englannissa nimellä NS131. Järjestö vaikuttaa kuitenkin olevan sisäisissä ongelmissa, sillä järjestöä ennen johtaneet Raymond ja Davies taistelevat johtajuudesta Lythgoen kanssa.
National Actionin jäsenten oikeudenkäynnissä on merkillepantavaa, miten tiivisti eri maiden natsijärjestöt tekevät yhteistyötä tällä hetkellä. Pohjoismaisen vastarintaliikkeen jäsenet ovat järjestön yhdeksän vuoden olemassaolon aikana hakeneet innoitusta muun muassa Ruotsista, Italiasta, Saksasta, Puolasta ja Kreikasta. Samaan aikaan pohjoismaalaiset natsit ovat alkaneet inspiroida uutta ja entistä väkivaltaisempaa natsisukupolvea Iso-Britanniasta Yhdysvaltoihin. Pohjoismaalaisten natsien lietsoma fasistinen väkivalta ja terrori leviää kansainvälisesti.
Katso myös:
National Action -natsijärjestön uudelleenbrändäys paljastui – samat jäsenet, uusi lippu
Charlottesville, kytkökset Pohjoismaisiin natseihin ja vastareaktio