Esipuhe käännökseen:
Olemme kääntäneet ruotsalaisen tutkivan journalismin kollektiivin Researchgruppenin tekstin viime heinäkuulta. Tekstissä Researchgruppen valottaa miten PVL:n johto on kohdellut kolmea Göteborgin pommi-iskuista tuomittua liikkeen jäsentä, joista yksi on aikaisempi ryhmänjohtaja. Kaikki kuvat ovat Variksen toimituksen lisäämiä. PVL:n jäsenet asettivat viime marras-tammikuussa Göteborgin alueella kolme pommia, joista kaksi räjähti. Yksi pakolaiskeskuksen työntekijä menetti jalkansa pommi-iskussa ja melkein kuoli. Kaksi pommi-iskuihin osallistunutta natsia sai aseellista koulutusta fasisteilta Pietarissa. Matkalla Pietariin he tapasivat venäläisten fasistien kontaktihenkilön Helsingissä. Keskusteluissaan he kehuivat PVL:n Suomen johtoa väkivallan hyväksymisestä.

Melin ja Thulin Pietarissa Venäjän imperialistinen liikeen (RID) aseellisen siiven (Partizan) asekoulutuksessa. Melin ja Thulin vasemmalla. Kontakti Helsingissä oli “Vladimir med telefonnummer 358417906256 och vit Mercedes nummer 064.”
Suomessa poliisihallitus on esittänyt PVL:n kieltämistä. Valmistelevassa oikeudenkäynnissä ryhmän Suomen johtohahmo Antti Niemi vakuutteli, että ryhmä ei käytä väkivaltaa huolimatta toistuvista väkivaltarikoksista, taposta, yöllisestä kotikäynnistä, polttopulloiskuista, vauvojen pahoinpitelyistä ja ties mistä muusta. Göteborgin pommi-iskut osoittavat jälleen, mihin ryhmän käytännöt johtavat. PVL:n propaganda on pelkkää joukkomurhilla hekumoimista ja yllytystä “rotusotaan”. Vaikka ryhmän johto ei hyväksyisi kaikkia iskuja, on selvää, että nimenomaan se on mitä ryhmä hakee. Huomionarvoista Göteborgin tapauksessa on myös, että kahdeksan vuoden tuomion saaneelta Viktor Meliniltä takavarikoitiin kotoa itse tehty putkihaulikko. Identtinen putkihaulikko takavarikoitiin vuonna 2015 Jyväskylässä niin ikään ryhmänjohtaja Tomi Tiihosen kotoa. Ovatko itse tehdyt putkihaulikot kaikkien ryhmänjohtajien velvollisuus vai vain terrorismiin taipuvien PVL:n jäsenten etuoikeus jää nähtäväksi. Varmaa on, että PVL:n jäsenet ovat aseistettuja ja osa on enemmän kuin valmiita tekemään terroristisia iskuja kaikkia vihollisina pitämiään vastaan välittämättä ihmishengistä.
Varisverkosto ei kannata PVL:n kieltämistä, koska se saattaisi itse asiassa pahentaa tilannetta ja jakaa nykyisen hitleristisen lahkon kahtia: terroristisiipeen ja maltillisempaan fasistisiipeen, sekä vahvistaa yleisesti fasistista liikettä Suomessa luomalla lisää tilaa Suomen Sisulle. PVL:n toimintaa tulee hankaloittaa kaikilla mahdollisilla tavoilla, mukaan lukien PVL:n yhdistyksen toiminnan vaikeuttaminen tai lakkauttaminen, rahaliikenteen katkaiseminen ja yksittäisten jäsenten elämän hankaloittaminen. Natsismi ei ole mielipide, vaan poliittinen liike joka tavoittelee valtaa yhteiskunnassa kaikilla keinoilla. Meillä ei ole varaa luottaa poliisiin, joka ei ennenkään ole suojellut fasistien vastustajia, emmekä me halua nähdä poliittisten ryhmien kieltolistoja kuten Saksassa. Saksan esimerkit osoittavat selvästi, että natsismia ei voi kitkeä kieltolistoilla tai poliisin toiminnalla. Esimerkiksi Saksan salainen poliisi oli soluttautunut natsiterroristiryhmä NSU:hun, mutta silti natsit tappoivat toistakymmentä ihmistä. Lisäksi Saksan vuosikymmeniä jatkunut poliittisten symboleiden ja -ryhmien kieltolista ei ole vähentänyt fasismia, sen sijaan se on kieltänyt lukuisia fasismin vastaisia julkaisuja ja ryhmiä, kuten vastikään Saksan Indymedian. Englannissa taas juuri kielletty National Action vaihtoi ainoastaan nimeään. Kapitalismin vastainen, feministinen ja antifasistinen
järjestäytyminen, poliittinen ja kulttuurinen toiminta, taktiikoiden moninaisuus ja arkipäiväinen natsismin, fasismin ja nationalismin vastustus ovat se millä fasistit pidetään marginaalissa niin yhteiskunnassa kuin kaupunginosissa.
Pohjoismainen vastarintaliike on järjestämässä provokatiivista marssia Göteborgissa 30.9.2017, jonne he haaveilevat tuhannen natsin saapuvan. Yli kymmenen tuhatta antifasistia on jo osallistumassa PVL:n vastaiseen mielenosoitukseen. Varisverkosto, TAL, A-ryhmä ja ARNA järjestävät bussimatkoja Göteborgin antifasistisiin protesteihin. Busseja on tulossa myös vähintäänkin muista Pohjoismaista. Osallistu bussimatkalle ja näytä PVL:n hitleristeille, miten natseja kohdellaan Göteborgissa, Helsingissä ja kaikkialla!
– Varisvekoston toimitus, syyskuussa 2017.
________________________
Researchgruppen: PVL:n johto hylkäsi Göteborgin pommi-iskuista vastuussa olleet natsit
[Researchgruppen 2017-07-07]
Göteborgin käräjäoikeus antoi 7.7.2017 tuomionsa kolmea natsia vastaan, joita syytettiin yleisen vaaran aiheuttamisesta ja murhan yrityksestä. Heidät tuomittiin kahdeksan ja puolen, viiden ja puolentoista vuoden ehdottomiin vankeusrangaistuksiin. Viktor Melin, jota syytettiin osallisuudesta kaikkiin kolmeen pommiin, sai pisimmän tuomion ja Jimmy Jonasson, joka piti hallussaan käytettyjä räjähteitä, sai viisi vuotta. Anton Thulin tuomittiin osallisuudesta yhden räjähtämättömän pommin asentamisesta ja veitsen kantamisesta julkisella paikalla.

Pöytä, jossa Melin väitti leikanneensa sormensa, koska “katsoi liikaa nettipornoa” ja oli pettynyt itseensä ja siihen, että alistui naisten valtaan. Todennäköisemmin Melin räjäytti sormensa rakentaessaan pommeja.
Marraskuun 11. vuonna 2016 räjähti pommi kirjakahvila Syndikalistiskt Forumin edessä Göteborgissa. Syndikalistiskt Forum on kirjakahvila, jolla on vasemmistolainen maine ja paljon kävijöitä eri poliittisista ryhmistä. Niinpä epäilyt kohdistuivat nopeasti Pohjoismaiseen vastarintaliikkeeseen (PVL). Erityisesti siitä syystä, että päivää myöhemmin, 12. marraskuuta, PVL piti mielenosoituksen Tukholmassa. Poliisi löysi pommista DNA-jälkiä ja turvallisuuspoliisi Säpo aloitti Viktor Melinin intensiivisen seurannan. Melkein kahden kuukauden ajan poliisi seurasi häntä ja kaikki hänen liikkeensä ja ostoksensa dokumentoitiin, mikä johti Jonassonin ja Thulinin osallisuuden paljastumiseen. Poliisi myös epäili, että pommeja tulisi lisää. Siitä huolimatta yhden ihmisen piti melkein kuolla pommi-iskussa pakolaiskeskusta vastaan, ennen kuin poliisi reagoi ja pidätti kaikki kolme.

Räjähtämätön pommi Lillebyn pakolaiskeskuksen pihalla tammikuussa 2017. Natsit käyttivät pommeissa pimeiltä markkinoilta ostettua dynamiittia ja munakelloja ajastimina.
Vain hetki pidätyksen jälkeen PVL yritti ottaa etäisyyttä pommi-iskuihin. Kirjoituksissaan he vetosivat siihen, että pidätetyt aktivistit eivät ole olleet enää jäseniä, ja että järjestön johtajat eivät ole määränneet pommi-iskuja. Muutaman viikon jälkeen järjestön nettilehdessä julkaistiin tekaistu juttu, jossa keksitty lähde ”Ruotsin maahanmuuttovirastosta” vakuutteli, että pommi tuli muovipussissa pakolaiskeskuksen sisältä, ja siten mikään ei liittäisi kolmea pidätettyä natsia pakolaiskeskuksen pommiin.
Kun Anton Thulin vapautettiin tutkintavankeudesta, PVL:n jäsenet odottivat häntä ja haastattelivat häntä järjestön nettilehteen. Odotetusti hän vakuutteli olevansa syytön, ja sen jälkeen häntä ei ole näkynyt enää missään PVL:n julkisissa tapahtumissa. Hän ei myöskään osallistunut järjestön vappumielenosoitukseen Falunissa.
Syytteet nostettiin lopulta 9. kesäkuuta, jolloin syyttäjä ilmoitti, että teon nimikkeenä tulee olemaan yleisen vaaran aiheuttaminen, murhan yritys, yritys yleisen vaaran aiheuttamiseksi ja aserikos. Syytteisiin ei kuulunut terrorismirikosta, jota aiemmin kaavailtiin yhdeksi syytekohdaksi. PVL:n johtaja Simon Lindberg kirjoitti tästä artikkelin, jossa hän korosti, että koska syytettyjä ei syytetty terrorismista, ei Pohjoismaista vastarintaliikettäkään voi kutsua terroristijärjestöksi. Esitutkintamateriaalista pystyi samaan aikaan lukemaan, kuinka Anton Thulin ja Vikto Melin chattailivat siitä, kuinka he eivät pitäneet johdon linjauksista, jotka eivät hyväksyneet väkivaltaa. He olivat halveksittavia nössöjä*. Simon Lindberg käytti tätä kohtaa hyväkseen ja koitti vakuutella, että syytetyt ovat ottaneet etäisyyttä PVL:stä ja eivät enää ole sen jäseniä. Tämä kohta esitutkintamateriaalista oli kiitollinen järjestölle, jolla on pitkä historia jäsenistä, jotka vievät ”kamppailun” pidemmälle kuin mihin järjestö julkisesti kiihottaa. Samaan aikaan PVL:n sisäisessä retoriikassa on selvää, mitä jokaiselta aktivistilta odotetaan, ja sen että siitä seuraa sellaista kuin Göteborgissa, ei pitäisi yllättää ketään.
PVL:n propagandassa ja puheissa kerrotaan kuinka maanpetturit pitäisi hirttää, kun heidän aikansa tulee. Mutta kun jäsenet, kuten aikaisempi ryhmäjohtaja, seuraavat tätä propagandaa ja yrittävät aloittaa rotusodan, niin johto tuomitsee heidät. Tätä on tapahtunut aikaisemminkin. Vuonna 1999 Malexanderin poliisimurhien jälkeen Kansallissosialistinen rintama (NSF) otti etäisyyttä rotusotaa käyvästä natsiliikkeestä. Kun syndikalisti Björn Söderberg murhattiin myöhemmin samana vuonna, niin osa natseista tuomitsi teon ja osa ylisti sitä. Nyt sosiaalisissa medioissa ja foorumeilla natsit keskustelevat lähinnä siitä, että todisteet kolmea Göteborgissa syytettyä vastaan oli väärennetty. Yksikään ei kuitenkaan sano mitään mikä edes muistuttaisi siitä, että ihmisten murhaaminen tai pommien vieminen vasemmistotiloihin olisi väärin.
Almedalenin politiikaviikolla kesällä 2017 (Suom. huom. Ruotsin ”SuomiAreena”) PVL:llä oli hyötyä siitä imagosta, joka heistä on rakennettu. Nelisenkymmentä aktivistia pelotteli lukuisia muita järjestöjä ja ryhmiä pois Gotlannista, mediaraportointi keskittyi lähinnä PVL:ään ja he saivat valtavasti julkisuutta. Paikalla Simon Lindberg kommentoi Göteborgin tuomioita sanomalla, että hän ymmärtää miksi ihmiset ryhtyvät ”epätoivoisiin tekoihin”. Tämä vain muutama tunti sen jälkeen kuin kuusi hänen järjestönsä aktivistia oli kiinniotettu omavaltaisesta menettelystä heidän vandalisoituaan taideteosta, joka kritisoi natsien läsnäoloa. Näillä kolmella pitkällä vankeustuomiolla ei vaikuta myöskään olevan mitään vaikutusta PVL:n aktiviteetteihin, jotka ovat pysyneet tasaisesti samanlaisina jo pidemmän aikaa.
[Researchgruppen 2017-07-07]
* Suom. huom. Samassa chatissa Melin ja Thulin puhuivat siitä, kuinka PVL:n johto Suomessa on paljon parempi. He kun hyväksyvät Eppu Torniaisen suorittaman tapon ja siten väkivallan käytön. Niin ikään he sanoivat, että Eppu Torniainen varmaankin tulee saamaan ylistystä myös Ruotsin johdolta, vaikka jos Elielinaukion tappo olisi sattunut Ruotsissa, olisi Torniainen erotettu saman tien. Myöhemmin, kesällä 2017, Eppu Torniainen tosiaan palkittiin koko PVL:n vuoden aktivistina.
Katso myös:
- ARNA: Natsimarssia vastaan Göteborgissa! Fight the Nazi March in Gothenburg
- Pohjoismaisen vastarintaliikkeen jäseniä epäillän pommi-iskuista Ruotsissa
- Vice: Miksi brittiläisten natsijärjestöjen kieltäminen on ajanhukkaa
- Vuoden 2015 Jyväskylän natsimellakan oikeudenkäynti alkoi: Johtajaksi syytetyn kotoa löytyi käyttövalmis haulikko
- National Action -natsijärjestön uudelleenbrändäys paljastui – samat jäsenet, uusi lippu