
Antifasistinen vastamielenosoitus
Ei tuumaakaan tilaa vihanlietsonnalle!
Kokoontuminen la 26.8. klo 14:30 Narinkkatorilla
Lauantaina 26. elokuuta Helsingissä aiotaan järjestää “Terrorismin vastainen” mielenilmaus, joka pyrkii Turun viime perjantaisen veriteon varjolla lietsomaan etnistä vihaa ja kiristämään valtion kontrollia entisestään. Tapahtumaa pyritään nyt mainostamaan “salonkikelpoisempaan” sävyyn, mutta sen alkuperäinen nimi “matut ulos – hallitus alas” kertoo siitä kaiken oleellisen. Turun murhenäytelmä on fasisteille vain yksi uusi syy ajaa synkkää agendaansa. Mielenilmauksen takana ei ole mitään järjestöä, mutta on selvää, että sitä puuhaavat tulevat samasta liikkeestä, joka on aiemmin pitänyt leiriä “Suomi-Maidanilla”. Siellä he ovat heilutelleet käsiaseita ja pippurikaasuja sekä lietsoneet seuraajiaan häiritsemään turvapaikanhakijoita, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä, mielenosoittajia, ärtyneitä ohikulkijoita ja muita kaupunkilaisia, jotka eivät heidän valkoiseen Suomeensa mahdu.
Tällaiset mielenosoitukset eivät ole ikinä tervetulleita Helsinkiin, eikä fasisteille tule antaa tilaa käyttää Turun kaltaista tragediaa keppihevosena poliittisten päämääriensä ajamiseen. Siksi kokoonnumme sinne minne hekin tekemään selväksi kuinka tervetulleita he ovat lietsomaan ihmisvihamielistä ajatusmaailmaansa kaupunkimme kaduille.
Fasistien läsnäolosta on jo tullut Helsingin kaduilla toistuva riesa, josta on tehtävä loppu. Tehdään Helsingistä avoin ja vapaa tila kaikille etniseen taustaan, seksuaaliseen suuntaumukseen, sukupuoleen tai mihin tahansa taustaan katsomatta: kaupunki, jonka kaduilla ei tarvitse pelätä maallista eikä uskonnollista väkivaltaa ja häirintää. Ihmisiä on jo turhaan kuollut: viimeisimpänä Charlottesvillessä, Barcelonassa ja Turussa, eikä Asema-aukionkaan tappo ole unohtunut mielestämme. On meidän kaikkien tehtävä pitää ääntä siellä missä he liikkuvat ja puuttua tilanteeseen siellä missä he toimivat, aivan kuten näimme lukuisten ihmisten puuttuvan Turussa.
Tule mukaan osoittamaan joukolla, etteivät fasistit tai muutkaan fundamentalistit määritä kuka Helsingin kaduilla saa kulkea! Täytetään kadut solidaarisuudella ja elämällä, ei tuumaakaan tilaa vihanlietsonnalle!
Tapahtuma on puoluepoliittisesti sitoutumaton, mutta kaikki fasisminvastaiset ryhmät ja yleistunnukset ovat tervetulleita. Tule paikalle ja kutsu ystäväsi mukaan!
Liity myös mielenosoituksen facebook-tapahtumaan ja kutsu ystäväsi.