Hyvässä hengessä? Yhtenäisyyden vaatimukset eivät saa merkitä vihanlietsojien hyväksymistä

Kokoomuksen Muhis Azizi kättelemässä Turun Soldiers of Odinien -ryhmän johtaja Pasi Larjorannan kanssa.

Larjorannan ideologinen kanta. Lisää alla.

Turussa viime perjantaina tapahtunut järkyttävä veriteko, jossa marokkolainen turvapaikanhakija ja isis-fanaatikko riehui kaupungin keskustassa puukon kanssa ja tappoi kaksi naista sekä haavoitti yhteensä kahdeksaa muuta, on ravistellut ihmisiä.

Hirvittävän teon luonne sekä tekijän ilmeisen tarkoituksellisesti juuri naisiin kohdistama väkivalta on järkyttänyt monia. Kaiken kuohunnan keskellä on tarpeen muistaa, että kyseessä ei ole ensimmäinen kerta kun Suomessa isketään täysin varoittamatta ihmisten kimppuun ja surmataan sattumanvaraisesti valittuja uhreja. Vaikka Turun veriteon tekijä oli aatteiltaan mitä ilmeisimmin militantti islamisti, isis-fani ja oli puhunut pitkin kaupunkia ei-muslimeista “syntisinä”, niin silti teolla on tiettyjä yhtymäkohtia esimerkiksi Jokelan ja Kauhajoen koulusurmiin, Sellon ampumavälikohtaukseen ja Hyvinkään ammuskeluun. Ne ovat kaikki tapahtuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana ja kertovat jotain ajastamme, ulkopuolisuudesta ja ihailun kaipuusta. Myöskään naisiin kohdistuva väkivalta, mukaan lukien kuolettava sellainen, ei alkanut Suomessa vasta viime perjantaina. Misogyyninen tappaminen ja muu naisiin kohdistuva väkivalta on ollut valitettavan tuttu ilmiö Suomessa myös ennen viime viikon tapahtumia, ja monessa tapauksessa väkivalta oli nykyisen tai entisen mieskumppanin tekemää (sukupuolistavasta väkivallasta, myös miesten kokemasta, esim. täältä tai täältä).

Turun verityön jälkimainingeissa on korostettu rauhallisuuden ja yhtenäisyyden tarvetta. Kehotus rauhallisuuteen on varmasti tarpeen, mutta yhtenäisyyteen vetoaminen on saanut monia kielteisiä piirteitä. Kansallisella tasolla Suomen hallituksen halu juntata eduskunnassa läpi ihmisten yksityisyydensuojaa vakavasti heikentävä ja valtion kontrollia lisäävä, massavalvonnan mahdollistava uusi tiedustelulaki on näistä merkittävin.

Perussuomalaisten Jussi Halla-aho osoitti taas vastuuttoman koulukiusaajan luonteensa edistämällä roskajulkaisu MV-lehden masinoimaa Turun Sanomien toimittajan vainoamista. Paikallisella tasolla Turun seudulla erityisen tuomittavaa on ollut etnistä vihaa lietsovien ja ihmisten yhdenvertaisuutta vastustavien tahojen pyrkimys valjastaa tapahtunut palvelemaan omia poliittisia tarkoitusperiään. Suomi Ensin/Suomi-Maidan -ryhmittymä sekä Soldiers of Odinin Turun osasto eivät veritekojen jälkeen aikaa tuhlanneet kutsuessaan ihmisiä vastenmielisiin mielenilmauksiinsa. Nämä tahot rasismia lietsovine mielenilmauksineen ja partiointeineen eivät kunnioita lainkaan uhrien muistoa tai ketään muutakaan. Turvapaikanhakijoiden ja kaikkien muidenkin heidän valkoiseen Suomeensa sopimattomien ihmisten, kuten kaikkien “ulkomaalaisilta näyttävien” suomalaisten, eri mieltä olevien sekä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen, demonisointi ja häiriköinti on näiden ryhmien käytäntö ja päämäärä, ei mikään muu. Mainittujen ryhmien ajattelusta kertoo kaiken se, kuinka he ovat olleet kärppinä paikalla Turussa nähdessään mahdollisuuden levittää omaa ihmisvihamielistä sanomaansa.

Koska Suomi Ensin/Suomi-Maidan -kopla on keskittynyt häiriköintiin ja vihan lietsontaan etupäässä Helsingissä niin keskitymme tässä lyhyesti Soldiers of Odinin (jatkossa SoO) toimijoiden ruotimiseen. SoO tuli tunnetuksi vuoden 2016 alussa aloitettuaan fasistisen katupartioinnin eri puolilla maata, myös Turussa. SoO:n perustaja Mika Ranta on monesti tuomittu väkivaltarikollinen ja kannattaa avoimesti natsismia ja on myös avoimesti natsistisen Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen (PVL) (tuki)jäsen. Turun jaoston into loppui lyhyeen ja sen toiminta hiipui jo vuoden 2016 puolella. Kesällä 2017 SoO:n vähiin käyneet jäsenet ovat kuitenkin välillä partioineet enemmän tai vähemmän aktiivisesti kaupungin keskustassa Aurajoen rannoilla sekä juoneet vielä aktiivisemmin kaljaa bar Pelimiehessä.

Soldiers of Odin “partioimassa” heinäkuussa 2017 Turussa.

Heinäkuun lopulla Turkuun kokoontui suurempi joukko SoO:n jäseniä eri puolita maata yhteiseen kulkueeseen. Tätä seuraavana viikonloppuna Turun Loldiers of Odin olivat aktivoituneet asian tiimoilta, ja kun rohkeat neljä odinia kerääntyivät Kauppatorille aloittaakseen tallustelunsa, saivat he seuraa paljon heitä paljon runsaslukuisemmista Loldierseista. Tempaus oli ilmeisen onnistunut, odinit kiersivät korttelin, ja menivät loppuillaksi piiloon juomaan kaljaa.

Tapahtumat Yhdysvaltain Charlottesvillessä elokuun 12. päivänä ilmeisesti saivat Turun SoO:n laittamaan tällaisen mainoksen Facebookiin jo ennen viime viikon perjantaita:

Kuvien välittämä sanoma ei ole mitenkään yllättävä tai poikkeava jos katsoo tarkemmin mitä löytyy vaikkapa Turun SoO:n puhemiehen, Pasi Larjorannan, julkisesta Fb-profiilista:

Kuvissa näkyy natsisymboleita ja selkeitä ideologisen rasistisia kannanottoja valkoisen ylivallan puolesta. Larjorannalla itsellään on hakaristi tatuoitu olkapäähän ja hän selvästi pitää hakaristiaiheisesta kuvastosta muutenkin.

Kaikki tämä huomioiden onkin yllättävää, että Turun paikallispolitiikasta tuttu kokoomuslainen poliitikko Muhis Azizi paiskaa kättä Larjorannan kanssa pari päivää perjantain tapahtumien jälkeen. Azizi on tunnettu antirasistisista lausunnoistaan ja hän teki selväksi myös viime lauantaina, että hän ei hyväksy vihaa, joka johti puukotuksiin ja tappoihin. Hän myös tuomitsi ja jakoi laajalle sosiaalisessa mediassa levinneen valokuvan joka oli otettu Paraisilla puukotusten jälkeisenä päivänä.

Kuvassa näkyy Paraisilla paikallisen pizzerian ikkunoita rikkonut, Hitler-tervehdykseen kätensä nostanut tunnettu natsi Toni Kaisla.

Mutta seuraavana sunnuntaina Azizi oli kuitenkin kättelemässä Turun Soldiers of Odinin Larjorantaa. “Nyt jos koskaan kannattaa laittaa kädet yhteen ja ajatella tämän maan parasta. Vastakkainasettelulla emme saavuta mitään. Yhdessä käsikädessä eteenpäin” kirjoittaa Azizi kuvasta.

Puheet yhteistyöstä eivät saa johtaa siihen, että peittelemättömästi rasistiset ja vihaa lietsovat fasistiset toimijat, kuten Soldiers of Odin, hyväksytään osaksi yhteiskuntaa yhtenäisyyden tarpeeseen vetoamalla. Tämänlaista hyväksyntää ei totisesti kaivata lisää Suomessa jossa ihmisvihamieliset rasistit on jo salonkikelpoistettu ottamalla heidät mukaan ja pitämällä heidät maan hallituksessa. Kyllä rakkaudelle, yhdenvertaisuudelle ja ihmisarvolle, jyrkkä ei  fasismille, islamismille ja vihanlietsonnalle joka toimii kaikkia näitä arvoja vastaan!

Katso myös:

SoO lopettanut Turussa – kiitoskulkue peruttiin kun ketään ei kiinnostanut

Turun Rajat kiinni -ryhmän sähläyksestä ja sen vastustamisesta