

Kun kolmas vuosittainen Kansainvälinen solidaarisuuspäivä antifasistivangeille lähestyy, löydämme itsemme taistelemasta fasismin ja äärioikeistolaisten ideologioiden monipäistä hirviötä vastaan. Sen lukuisat päät saattavat näyttää erilaisilta eri puolilla maailmaa, mutta kaikkialla ne sylkevät samaa nationalismin ja syrjinnän myrkkyä. Ne demonisoivat pakolaisia ja siirtolaisia, lietsovat muslimivihaa sekä hyökkäävät LGBTQ-yhteisöjä ja muita sorrettuja ryhmiä vastaan, jotka taistelevat vapautensa ja elämiensä puolesta.
Kansainvälinen solidaarisuuspäivä antifasistivangeille 25.7. sai alkunsa vuonna 2014 solidaarisuuspäivänä Jock Palfreemanille. Australialainen Jock Palfreeman sai Bulgariassa 20 vuoden vankeustuomion kahden romanimiehen puolustamisesta äärioikeistolaisten jalkapallohuligaanien hyökkäystä vastaan. Tällainen toiminta joko yksilöinä tai järjestäytyneinä mielenosoituksina osoittaa sellaista rohkeutta ja solidaarisuutta, jotka määrittävät antifasistisen vastarinnan vihan voimia vastaan. Sitten viime vuotisen solidaarisuuspäivän, olemme nähneet tämän hengen leviävän joka puolella maailmaa: Indonesiassa, Tšekin tasavallassa, Brasiliassa, Puolassa, Englannissa, Kreikassa, Yhdysvalloissa, Ranskassa, Syyriassa, Australiassa, Japanissa ja kaikkialla näiden välillä.
Antifasismi on maailmanlaajuista, mutta niin on myös valtiollinen tukahduttaminen. Yhdysvalloissa on pidätetty satoja antifasisteja, jotka ovat vastustaneet sekä Trumpin hallintoa että äärioikeistolaisia liikkeitä kaduilla. Valko-Venäjällä valtio jatkaa antifasistisen vastarinnan kovaotteista tukahduttamista. Useat vasta odottavat tuomioitaan, mutta monet viruvat vankilassa jo nyt. Me emme koskaan unohda tovereitamme, jotka istuvat vankilan muurien sisällä.
Kutsumme antifasisteja kaikkialla maailmassa osoittamaan solidaarisuutta antifasistivangeille. Voit esimerkiksi järjestää tapahtuman, koristella katuja, ottaa tukikuvia tai monenlaista muuta toimintaa vangittujen tueksi. He ovat sisällä meidän puolesta, me olemme ulkona heitä varten!
No Pasaran!
Kunnes kaikki ovat vapaita!
NYC Antifa ylläpitää maailmanlaajuista listaa antifasistivangeista helpottaakseen vankisolidaarisuustoimintaa ympäri vuoden. Emme ainoastaan kannusta kirjoittamaan näille tovereille, vaan myös jatkamaan heidän työtään vankilan ulkopuolella.
Vaikka listan tietoja yritetään pitää ajantasaisina, suosittelemme ennen postin lähettämistä vahvistamaan listatun osoitteen paikallisen vankitukiryhmän sivuilta, sillä vangit vaihtavat sijaintiaan usein.
Jos sinulla on päivitystä vankien tilanteista tai tiedät antifasistivangin joka puuttuu listalta, kirjoita NYC Antifalle osoitteeseen nycantifascistaction@gmail.com.
LISTA VANGEISTA:
Eurooppa:
Roman Bogdan (Valko-Venäjä)
Roman Bogdan pidätettiin 15. huhtikuuta 2015 osana valtion pitkäaikaista antifasistien vainoa Brestissä, joka sai alkunsa antifasistien ja fasistien välisestä tappelusta 8. toukokuuta 2013. Lokakuussa Romanille langetettiin tuomio: 8 vuotta rangaistussiirtolaa ja 3500 euroa vahingonkorvauksia. Joulukuun 15. päivä hänen tuomiotaan lievennettiin kahdella vuodella ylemmässä oikeusasteessa.
Romanille voi kirjoittaa venäjäksi tai yksinkertaisia lauseita englanniksi.
213010 Shklov
p. Molodezhnyj, IK-17, otryad 12
Mogilevskaya obl.
Belarus
Vlad Lenko (Valko-Venäjä)
Vlad Lenko on antifasisti Ivatsevichista, Brestin alueelta. Hänet pidätettiin joulukuun 27. päivänä 2014 syytettynä aiemmin samassa kuussa tapahtuneesta tappelusta uusnatsien kanssa. Häntä vastaan nostettiin syyte joukkohuliganismista ja törkeästä ruumiillisen vamman tuottamisesta. Syyskuussa 2015 hänet tuomittiin kuudeksi vuodeksi rangaistussiirtolaan.
Vlad Lenkon tukijat yrittävät kerätä rahaa valittaakseen tuomiosta. He toivovat vankeusajan puolittuvan valituksen seurauksena. Lisäksi heidän on kerättävä 1000 euroa tuomioistuimen määräämiin vahingonkorvauksiin.
Fundraising WebMoney:
$ Z418615316084
€ E146518161935
Vladille voi kirjoittaa venäjäksi tai yksinkertaisia lauseita englanniksi.
Lenko Vlad Igorevich
211300 Vitebskaya obl.
Vitebskiy rajon, Vitba, IK-3
BELARUS
Maxim Yahnieshka (Valko-Venäjä)
Maxim Yahnieshka pidätettiin 1.4.2015 tapahtuneen tappelun seurauksena, jolloin hän joutui sairaalaan otettuaan yhteen oikeistohuligaanien kanssa. Sairaalan henkilökunta soitti poliisit, ja Maxim kieltäytyi nimeämästä hyökkääjiään. Hankittuaan valvontakameranauhat, poliisit tunnistivat oikeistohuligaanit ja Maximia syytettiin aiemmista konflikteista. 7.9.2016 hänet tuomittiin kolmeksi vuodeksi valvontarangaistukseen (custodial restrainment) pahoinpitelystä, varkaudesta, omaisuuteen kohdistuvasta vahingonteosta sekä uhkauksesta tappaa oikeistohuligaanit. Valitukset korkeimpaan oikeuteen marraskuussa hylättiin, ja 12.6.2016 hänet siirrettiin avovankilaan.
Valko-Venäjän AMR kannustaa auttamaan Maximin perhettä hänen tuomiostaan koituvissa kuluissa. Avovankila edellyttää Maximilta ruoan ja muiden palveluiden maksamista hänen omasta taskustaan. Näistä menoista vastaavat pääasiassa hänen vanhempansa, jotka itsekin ovat erittäin huonossa taloudellisessa tilanteessa.
Jos haluat tukea Maximia, lähetä hänelle rahaa Valko-Venäjän AMR:n kautta:
- PayPal belarus_abc@riseup.net
- Bitcoin 1CcxWEswKjXZgXQCds5KcHfemzrAASVbuv
- Bank account
Account Holder: VpKK e.V.
IBAN: DE 4085 0205 0000 0361 5700
BIC: BFSWDE33DRE
Bank für Sozialwirtschaft
Note: Donation ABC-B
Maximille voi kirjoittaa venäjäksi tai yksinkertaisia lauseita englanniksi.
Maxim Yahnieshka
IUOT No. 7
225140, Pruzhanski r-n, d. Kuplino
BELARUS
Jock Palfreeman (Bulgaria)
Jock Palfreeman on australialainen poliittinen vanki Bulgariassa, joka vangittiin fasistien vastustamisesta. Hän kärsii 20 vuoden vankeustuomiota uusnatsihuligaanin sangen salaperäisestä kuolemasta. Uusnatsi kuului kahden romanimiehen kimppuun Sofiassa vuonna 2007 hyökänneeseen ryhmään. Jock riensi romanien apuun joutuen itse hyökkäyksen kohteeksi. Bulgarialainen esivalta teki kaikkensa taatakseen, ettei Jock saisi reilua oikeudenkäyntiä. Tuomion tultua viranomaiset kielsivät vastoin omia sitoumuksiaan häneltä siirron suorittamaan loput vankeudestaan Australiaan lähemmäksi perhettään. Jock haluaa hänelle osoitetut lahjoitukset lähetettäväksi bulgarialaisten vankien yhdistykselle, johon hän kuuluu (https://bulgarianprisonersassociation.wordpress.com/).
Hänelle voi kirjoittaa englanniksi tai bulgariaksi.
Jock Palfreeman
Sofia Central Prison
21 General Stoletov Boulevard
Sofia 1309, BULGARIA
http://www.brightonabc.org.uk/jock.html
Aleksandr Kolchenko (Venäjä)
Aleksandr Koltšenko pidätettiin useiden muiden kanssa Krimillä 17. toukokuuta 2014. Venäjän viranomaiset syyttivät häntä osallistumisesta ”terroristiryhmään”, joka suunnitteli räjäytyksiä Ikuisen tulen muistomerkin ja Leninin patsaan läheisyyteen Simferopolissa sekä sabotoi rautateitä ja voimalinjoja. Aleksandrin väitetään myös tehneen kaksi tuhopolttoa huhtikuussa, Yhtenäinen Venäjä -puoluetta ja Krimin venäläisyhteisö -nimistä järjestöä vastaan. Hänet siirrettiin Moskovaan ja häntä pidetään ankarissa oloissa. Hänen asianajajansa on määrätty pysymään vaiti ja heiltä on kielletty perustavanlaatuiset oikeudet puolustaa Kolchenkoa. Häntä uhkaa 15–20 vuoden tuomio vankityöleirillä.
Venäläiset viranomaiset väittävät, että Aleksandr kuuluu Oikeaan sektoriin, ukrainalaiseen äärioikeistolaiseen nationalistijärjestöön. Aleksandrin sukulaiset ja ystävät kuitenkin vahvistavat, ettei hänellä ei ole mitään yhteyttä ryhmään. Sitä paitsi Aleksandr on antifasisti ja anarkisti, joka on johdonmukaisesti vastustanut nationalistisia liikkeitä Krimillä jo joutunut aktivistina jatkuvien fasistihyökkäysten kohteeksi. Esimerkiksi murhatusta fasisminvastaisesta journalistista Anastasia Baburovasta kertovan elokuvan näytöksen jälkeen Aleksandr joutui 30 veitsin aseistautuneen natsin hyökkäyksen kohteeksi.
Tapauksen varsin poliittisen luonteen vuoksi Aleksandrin oikeuskulut ovat korkeat, noin 850 euroa kuukaudessa. Rikostutkinta on langettanut raskaan rahallisen taakan paikallisille Anarkistisen mustan ristin ryhmille, mistä johtuen tukea toivotaan varainkeruussa ja tiedonvälityksessä.
Voitte tehdä lahjoituksia PayPalilla osoitteeseen abc-msk@riseup.net tai pankkitilille (kysy lisätietoja samasta sähköpostiosoitteesta).
Kolchenko Aleksandru Aleksandrovichu, 1989 g.r.
456612
Chelyabinskaya obl, Kopeisk,
ul.Kemerovskaya, 20,
IK-6, otryad 4
RUSSIA
Pyydämme ottamaan huomioon seuraavaa: Moskovan Anarkistinen Musta Risti huomauttaa, että englanninkielisiä kirjeitä hyväksytään harvoin venäläisiin vankiloihin, joten kirjoitathan vain venäjäksi (kokeile käännösohjelmaa) tai lähetä vain valokuvia ja postikortteja.
http://avtonom.org/en/news/repressions-against-crimean-activists-political-context
http://wiki.avtonom.org/en/index.php/Aleksandr_Kolchenko
Joel Almgren (Ruotsi)
Joel Almgren tuomittiin viideksi vuodeksi ja kuudeksi kuukaudeksi siitä, että hän puolusti paikallisyhteisön Tukholmassa järjestämää rasisminvastaista mielenosoitusta raakaa natsihyökkäystä vastaan 15. joulukuuta 2013. Fasistisia pahoinpitelyitä ja kouluissa tapahtunutta natsipropagandan levitystä vastaan pidettyyn rauhanomaiseen mielenosoitukseen hyökkäsi puukoin, kepein ja lasipulloin varustautunut joukko Ruotsin militanteimman natsiryhmän jäseniä. Paikalla olleet antifasistit puolustivat mielenosoitusta ja monet heistäkin loukkaantuivat.
Joelilla on sakkoja yli 4080 dollarin edestä, ja hänen tukijansa pyytävät apua rahan keräämiseen. Ryhmään saa yhteyden alla olevasta nettiosoitteesta.
Lahjoitukset:
IBAN: SE0680000832799438650120
Bic: SWEDSESS
Joelille voi kirjoittaa ruotsiksi tai englanniksi.
Osoite:
Joel Almgren
KVA Tidaholm
Skogsholmvägen
522 85 Tidaholm
SWEDEN
Lue lisää Joelin tapauksesta sivuiltamme: #freejoel – Fasismin vastustaminen on aina itsepuolustusta! & #FreeJoel: kirje Joelilta
Lisää aiheesta:
Vuosittainen Kansainvälinen solidaarisuuspäivä antifasistivangeille 25.7.2016
Kansainväliset solidaarisuuspäivät Venäjän anarkisti- ja antifasistivangeille 1.–10.7.2016
Kansainvälinen solidaarisuuspäivä antifasistivangeille 25.7.2015
On the International Day of Solidarity with antifascist prisoners, from Finland with Love (Raportti viime vuoden solidaarisuuspäivästä Suomessa)
Vapautta Valentinille!
#freejoel – Fasismin vastustaminen on aina itsepuolustusta!
#FreeJoel: kirje Joelilta