Skenen haltuunotosta puolueen haltuunottoon – mikä on Suomen Sisu? 1/2

Kesäkuun alun kenties puhutuin aihe on ollut Perussuomalaisten ajautuminen suomensisulaisten fasistien käsiin, ja sitä seurannut niin kutsuttu hallituskriisi. Tämä teksti on osa kaksiosaista artikkelikokonaisuutta, jonka tarkoitus on selventää mikä on Suomen Sisu ja mistä sen politiikassa oikeastaan on kysymys. Ensimmäinen osa käsittelee Suomen Sisun historiaa ja poliittista strategiaa. Toinen osa käsittelee Suomen Sisun aktivoitumista sen nykyisen puheenjohtajan Olli Immosen kaudella 2013 eteenpäin. Tämä kaksiosainen teksti on ladattavissa myös tulostusvalmiina pdf-tiedostona, jos haluat tulostaa ja levittää sitä työpaikallasi, koulullasi, lähikirjastoissa tai asuinalueellasi.

Suomen Sisun logo.

Suomen Sisu (SS) on nykyään Suomessa toimivista fasistisista järjestöistä pitkäikäisin. Teemu Lahtinen, Mika Purjesalo ja Mikko Mikonmaa perustivat järjestön Hakkapeliittojen päivänä 6.11. vuonna 1998 Suomalaisuuden liiton nuorisojärjestöksi. Emojärjestö katkaisi kuitenkin siteensä Suomen Sisuun vain kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 2000. Sisu oli aiemmin samana vuonna muun muassa järjestänyt tukimielenosoituksen itävaltalaisen Jörg Haiderin Vapauspuolueelle ja sitä pidettiin yleisesti ja aivan oikeutetusti “natsihenkisenä”. Esimerkiksi Suomen Sisun verkkosivuilleen kokoamassa “kansallismielisille suositeltavaa kirjallisuutta” –listassa mainostettiin muun muassa natsi-Saksan nuorisokasvattajan Helmut Stellrechtin, natsi-ideologi Alfred Rosenbergin, Ku-Klux Klanin suurlohikäärmeen David Duken, hindufasisti Savitri Devin ja englantilaisen uusfasistin Derek Hollandin kirjoja. “Ihmislajin taksonomisten ryhmien eroista”-nimiseen kategoriaan oli listattu kirjallisuutta, joka käsitteli rotuoppeja ihmisryhmien välisistä älykkyyseroista. Natsistinen kirjalista poistettiin SS:n sivuilta vasta vuonna 2013, kun järjestö uudisti sivujensa ulkoasua.

Suomalaisuuden liiton tuen ja toimistotilojen menetys oli kova isku nuorelle järjestölle, mutta SS sai organisoitua toimintansa uudelleen vuosien 2000 ja 2001 aikana. Samaan aikaan myös Suomalaisuuden liitto, joka oli aiemmin toiminut lähinnä nationalistisena perinneyhdistyksenä, ajautui fasistien, tai järjestön entisen puheenjohtajan Martti Häikiön sanoin “höyrypäisten fundamentalistien”, valtaan. Suomen Sisu on siis (muutaman paikallisen skinikerhon lisäksi) ainoa fasistinen järjestö, jonka juuret ulottuvat katkeamattomasti 90-luvun fasistiseen ja natsistiseen liikehdintään.

Kansallista ja kansainvälistä verkostoitumista

2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen ajan Suomen Sisu toimi lähinnä fasistien, nationalistien ja rasistien yhteisenä kohtaamis- ja verkostoitumispaikkana sekä ”keskustelukerhona”, jonka tarkoitus oli luoda ja ylläpitää fasistista vastakulttuuria. Vuoden 2000 huhtikuussa Sisuun liittyneen sen kenties tunnetuimman jäsenen ja Perussuomalaisten nykyisen puheenjohtajan, Jussi Halla-Ahon, mukaan järjestön alkuvaiheen ”keskeinen strateginen tavoite, jossa myös mielestäni onnistuttiin, oli skenen haltuunotto” (puhe SS:n suurkäräjillä 10.3.2013). Hänen mukaansa vuonna 2000 kansallismielisyys rinnastettiiin lähinnä valtakunnanjohtaja Pekka Siitoimeen. SS:n tavoite oli ensin saada hallitseva asema tässä “skenessä” ja tarjota ohjelmallaan fasisteille ulospääsy 90-luvun natsiskini-imagon painolastista. Esikuvia uudelle poliittiselle identiteetille haettiin niin Ranskan ”uuden oikeiston” metapoliittisista fasisteista kuin Suomen valkoisesta historiasta, Suojeluskunnista, Lapuan Liikkeestä ja Isänmaallisesta Kansanliikkeestä mustapaitoineen.

Teemu Lahtinen suunnitteli partiokokemuksensa pohjalta IKL:n nuorisojärjestölle sotilaallisen organisaation. Sinimustat hajosi kuitenkin nopeasti ja Lahtinenkin siirtyi perustamaan Suomen Sisua.

Suomen sisu tähtäsi ennen kaikkea suomalaisten fasistien verkostoitumiseen ja yhdistämiseen, mutta se osallistui aktiivisesti myös kansainväliseen yhteistyöhön eurooppalaisten fasististen ja natsististen järjestöjen kanssa. Jo vuonna 1996 SS:n perustajajäsen ja pitkäaikainen puheenjohtaja Teemu Lahtinen  oli osallistunut parin muun suomalaisen fasistin kanssa ranskalaisen Front Nationalen vappumarssiille ja onnistunut keräämään materiaalista tukea Isänmaalliselle kansanliikkeelle (IKL).

Vuonna 2003 SS:n delegaatio osallistui Ruotsissa uusnatsipuolue Nationaldemokraternan kokoukseen. Vuonna 2005 SS osallistui Front Nationalen järjestämään festivaaliin Bleu Blanc Rouge – Fête de la fierté française (Sininen Valkoinen Punainen – Ranskalaisen ylpeyden festivaali), johon osallistuivat myös italialainen fasistipuolue Forza Nuova, brittiläinen natsipuolue British National Party (BNP), espanjalainen Democracia Nacional, Nationaldemokraterna ja saksalainen uusnatsipuolue NPD. Vuosina 2005–2006 SS osallistui myös ruotsalaisen uusnatsiryhmän Nordiska Förlagetin järjestämille “Nordiska Festivalen” -festivaaleille, jonka pääpuhuja vuonna 2005 oli yllä jo mainittu Ku Klux Klanin David Duke. Nordiska Förlaget oli kustantamo ja levy-yhtiö, jonka juuret olivat Ruotsin 90-luvun valkoisen vallan musiikin jakelussa ja “kulttuuritaistelussa”. Nordiska festivalen oli yritys yhdistää valkoisen vallan konsertit ja kansainväliset kirjailijavieraat, jotka edustivat sekä vanhaa antisemitististä rotuteoriaa David Duken hengessä, että tuoreempaa ranskalaista uuttaa oikeistoa.

Metapolitiikasta puolueiden riveihin

Verkostoitumisen ja fasistisen “skenehegemonian” lisäksi toinen Sisun keskeinen tavoite oli synnyttää yhteiskunnallista painetta poliittisen keskustelun ajamiseksi haluamaansa suuntaan – maahanmuutto- ja identiteettikysymyksiin – sekä luoda näiden aiheiden käsittelyyn uusi kieli, joka ei yhdistäisi järjestöä niihin hitleristisiin virtauksiin, joista se vaivoin yritti pyristellä eroon. Edelleen Halla-Ahon mukaan ”Sisu on ollut ennen kaikkea keskustelukerho, sekä virtuaalinen että konkreettinen. Se on viiteryhmä, jossa suuri joukko ihmisiä on voinut rakentaa poliittista agendaansa ja identiteettiään samanmielisessä seurassa”. Modernia eurooppalaista uusfasistista ajattelua toi Suomeen erityisesti 1990-luvulla aloittaneen ja pitkän fasistiuran tehneen Tapio Linnan toimittama Näköpiiri-lehti, jonka kanssa SS teki yhteistyötä. Sisulaisia värvättiin lehden asiamiehiksi, ja lehteä myytiin Sisun piirijärjestöjen kautta.

2000-luvun alkuvuosina Suomen Sisun kotisivuillaan pyörittämä foorumi oli merkittävä fasistien keskusteluareena, jonka kautta mm. Jussi Halla-Aho kiinnostui järjestöstä ja liittyi sen jäseneksi. Myöhemmin Suomen Sisun foorumin merkitys väheni nopeasti, kun sen käyttäjät siirtyivät vuoden 2003 jälkeen Halla-Ahon Scripta-blogin ja muiden äärioikeistolaisten blogien kommenttipalstoille, ja myöhemmin Halla-Ahon ympärille muodostuneen internetyhteisön perustamalle Hommaforumille. Juuri Suomen Sisun foorumilla, äärioikeiston blogeissa ja Hommaforumilla luotiin se uusi fasistinen kieli ja identiteetti, joka loi pohjan 2010-luvulla nousseelle muukalaisvihamieliselle liikehdinnälle: muslimiviha korvasi antisemitismin, rotuopit tekivät tilaa “uudelle” kulttuurirasismille ja sloganit ”kulttuurimarxistisesta eliitistä” kehittyivät kokonaisvaltaisiksi salaliittoteorioiksi. Osana tätä uuskieltä alettiin puhua myös epämääräisestä “kansallismielisyydestä” fasismin sijaan, ja termi on korvannut fasismin ja natsismin myös Pohjoismaisen vastarintaliikkeen ja uusfasistisen Sarastus-verkkolehden ulospäin suunnatussa retoriikassa.

Järjestön perustajajäsen ja ensimmäinen puheenjohtaja Teemu Lahtinen vahvistaa Halla-Ahon näkemyksen Suomen Sisun alkuvuosien strategiasta. Samoihin johtopäätöksiin voi päätyä myös tutkimalla järjestön toimintaa ja kannanottoja (katso esim. Äärioikeisto Suomessa, Into, 2012). Lahtisen mukaan:

”Sisu on metapoliittinen järjestö ja sen sisässä käytiin 2000-luvun alussa keskustelua siitä, että tulisiko pysyä kokonaan puolepolitiikan ulkopuolella vai mennä mukaan vaikuttamaan. Kun yhteisymmärrys poliittisen vaikuttamisen välttämättömyydestä asiamme edistämiseksi oli saavutettu, alkoi keskustelu siitä, että pitäisikö liikkeellä olla oma puolue vaiko vaikuttaa olemassa olevien kautta […] Ensin pääasiassa hahmoteltiin uutta kansallista puoluetta, mutta lopulta päädyttiin siihen, että rintaman on oltava leveä ja vaikutusta on tapahduttava läpi puoluekentän. Tätä varten kuitenkin tarvittiin yksi painostuspuolue, jonka uhka muuttaisi muitakin.” (Teemu Lahtinen: Poliittinen historiani, vaan ei Taisteluni, 4.1.2011)

Painostuspuolueeksi valikoitui tunnetusti Perussuomalaiset. Sisulaiset lähtivät soluttamaan persuja – opportunistisen populistipuolueen ottaessa fasistit avosylin vastaan – vuoden 2004 kunnallisvaalien yhteydessä. Tuolloin sisulaiset eivät kuitenkaan saavuttaneet merkittävää menestystä, ja esimerkiksi Espoon kunnanvaltuustoon tähdännyt Teemu Lahtinen sai vaivaiset 49 ääntä. Pitkäjänteinen myyräntyö alkoi kantaa hedelmää vasta vuosikymmenen loppupuolella. Perussuomalaisten yhteydessä puhutaan usein lähinnä vuoden 2011 ”jytkystä”, mutta sisulaiset saavuttivat ensimmäisen merkittävän voittonsa jo vuoden 2008 kuntavaaleissa. Vuonna 2007 SS järjesti rahankeräyksen sisulaisten ehdokkaiden tukemiseksi saman vuoden eduskuntavaaleissa. Keräys tuotti noin 10 000 euroa, joista valtaosa meni Jussi Halla-Ahon kampanjaan, mutta myös muita ehdokkaita tuettiin useissa vaalipiireissä. Halla-Aho ei päässyt läpi reilulla 2000 äänellään, mutta vaalityö palkittiin seuraavana vuonna. Vuoden 2008 kuntavaaleissa sisulaisista eteni kunnanvaltuustoihin ainakin Jussi Halla-Aho Helsingissä, Teemu Lahtinen Espoossa ja järjestön silloinen puheenjohtaja Johannes Nieminen Vantaalla. Sisun menestys jatkui vuoden 2011 eduskuntavaaleissa, jolloin useita järjestön jäseniä eteni eduskuntaan Perussuomalaisten listoilta. Suomen Sisu ja Perussuomalaiset ovat toimineet tiiviisti yhdessä, ja seuraavina vuosina useita sisulaisia nousi puolueen johtoon, valiokuntapaikoille ja ministeriasemiin.

Vuosien työn tuloksena sisulaiset kiipivät Perussuomalaisten puolue-eliittiin. Kuvassa pitkäaikaisten sisulaisten Olli Immosen ja Jussi Halla-Ahon välissä “kansojen luonnotonta sekoittumista” vastustava Sampo Terho, joka siirtyi Sininen tulevaisuus -ryhmän johtoon Perussuomalaisten hajottua kesäkuussa 2017. Terho ei ole SS:n jäsen.

Puolueen riveistä puoluejohtoon

Perussuomalaisten ja Suomen Sisun rinnakkainen ja jännitteinen taival päättyi 10.6.2017 jälkimmäisten saatua ylivoimaisen otteen puolueen johtopaikoista. Tuolloin pidetyssä Perussuomalaisten puoluekokouksessa Sisun pitkäaikainen jäsen Jussi Halla-Aho nousi Perussuomalaisten puoluejohtajaksi ja puolueen johtajisto täyttyi sisulaisista tai heidän poliittista linjaansa edustavista ihmisistä. Syrjäytetty puheenjohtaja Timo Soini valitteli blogissaan Suomen Sisun jäsenen pyrkineen korvaamaan myös puoluevaltuuston itse esittämällään vaihtoehtoisella listalla: “Kaiken huippu puoluekokouksessa oli puoluevaltuuston valinta. Se tehdään yleensä nuijan kopautuksella piirien esitysten perusteella. Jyväskylässä käsitykseni mukaan Suomen Sisun jäsen esitti vaihtoehtoisen listan ja vei sen äänestykseen. Sillä olisi muutettu demokraattisia piirien päätöksiä ja korvattu ne toisilla henkilöillä, keneltäkään kysymättä.” (Timo Soinin blogi 13.6.2017).

Kolme päivää myöhemmin 20 Soinin linjaa edustavaa kansanedustajaa erosi Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä ja perusti uuden Uusi vaihtoehto -nimisen eduskuntaryhmän. Viikkoa myöhemmin Uusi vaihtoehto -ryhmä otti uudeksi nimekseen Sininen tulevaisuus, joka on tarkoitus rekisteröidä myös puolueeksi. Lähes 20 vuotta fasisteja hyysänneet ja suojelleet oikeistopopulistit joutuivat nyt itse fasistisen voimapolitiikan tulilinjalle. ”Vanhat SMP:läiset, sadat Perussuomalaiset saivat osakseen pilkkaa ja antikristillinen retoriikka rehotti erilaisilla keskustelupalstoilla”, Soini valitteli plokissaan. Perussuomalaisten puoluelehden Suomen Uutisten päätoimittaja, Halla-Ahon kannattaja ja Hommaforumin perustaja Matias Turkkila joutui rauhoittelemaan keskustelua verkkolehden kommenttipalstoilla, jotka täyttyivät fasistien tappofantasioista soinilaisia kohtaan.

Suomen Sisu toteutti pitkään metapoliittista strategiaa, eli pyrki vaikuttamaan koko puoluekenttään ja poliittiseen keskusteluun yhden fasistipuolueen perustamisen sijaan. Nyt sisulaisilla ja järjestön välittömään läheisyyteen kuuluvilla tai sen poliittista näkemystä tukevilla ihmisillä on puolue hallussaan. Tämän kehityskulun ymmärtämiseksi on välttämätöntä tuntea Suomen Sisun lähihistoria eli järjestön aktivoituminen Olli Immosen puheenjohtajakaudella vuodesta 2013 eteenpäin, jota artikkelikokonaisuuden toinen osa käsittelee.

Lue myös artikkelikokonaisuuden toinen osa Uusi aktivoituminen Olli Immosen johdolla 2013 – 2017 – Mikä on Suomen Sisu? 2/2.

Tämä kaksiosainen teksti on ladattavissa myös tulostusvalmiina pdf-tiedostona, jos haluat tulostaa ja levittää sitä työpaikallasi, koulullasi, tai lähikirjastoissa tai asuinalueellasi.

Muita kirjoituksia Suomen Sisuun liittyen:

• Rasismia ja fasismia Tampereella: Perussuomalaisista erotetun Terhi Kiemungin ura 2015-2017
• Suomen Sisu ei saanut ämpäreitä kaupaksi Seinäjoella. Rajakit kuihtumassa pois?
• Immonen on pelkkä sätkynukke isommassa kuviossa
• Hallituspuolueen poliitikot, natsit ja kansallismielisen vallankumouksen haikailu
• Äärikansallismieliset marssivat Helsingissä itsenäisyyspäivänä
• Katupartioista