
Kirjoitimme helmikuun alussa artikkelin J. Kärkkäinen Oy -konsernin sekä sen johtajan Juha Kärkkäisen vuosia jatkuneesta yhteistyöstä natsijärjestö Pohjoismaisen vastarintaliikkeen kanssa. Artikkelissa kävimme läpi muun muassa J. Kärkkäinen Oy:n kustantaman antisemitistisen hörhölehden Magneettimedian historiaa, joka päättyi vuoden 2014 tuomioihin juutalaisvainosta. Yrityssaneeraukseeen vuonna 2010 ajautunut J. Kärkkäinen Oy tuomittiin hovioikeudessa 45 000 euron yhteisösakkoihin ja maksamaan 20 000 euroa asianajajakuluja. Juha Kärkkäinen puolestaan tuomittiin 90 päiväsakkoon ja maksamaan 37 000 euroa asianajajakuluja.
Pian oikeudenkäynnin jälkeen Magneettimedian kustannus siirrettiin virallisesti Pohjoismaisen vastarintaliikkeen yhdistyksen Pohjoinen Perinne Ry:n alaisuuteen. Juha Kärkkäinen ilmoitti perustavansa uuden KauppaSuomi-nimisen lehden Magneettimedian tilalle: “KauppaSuomi on kokonaan uusi lehti, jossa ei ole mitään vanhasta Magneettimediasta. Uusi lehti keskittyy elämisen perusasioihin ja jättää politiikan pois”, Kärkkäinen kertoi STT:lle. Lehteen palkattiin puuhamieheksi pitkän linjan talousrikollinen Arto Merisalo, joka oli vuotta aiemmin tuomittu törkeistä velallisen epärehellisyysrikoksista, törkeistä kirjanpitorikoksista, törkeästä lahjuksen antamisesta, lahjuksen antamisesta, rekisterimerkintärikoksesta sekä kirjanpitorikoksesta 6 vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen suuressa Keskustapuolueen ja Kokoomuksen korruptiovyyhdissä.
Kärkkäinen ei kuitenkaan malttanut pitää KauppaSuomea etäällä natsistista salaliittoteorioista. Lehden uusimmassa numerossa julkaistussa artikkelissa “Kouluista tehtiin poliittisia aivopesukeskuksia – ketkä ovat syyllisiä?” Arvi Pihkala hyökkää muun muassa juutalaisia, “homolobbaajia” ja “kulttuurimarxisteja” vastaan ja esittää, että Suomen koululaitos toimii kutakuinkin Leninin ja Bela Kunin oppien mukaan.

Kun KauppaSuomen päätoimittajalta Reetta Reinmanilta tiedusteltiin miten tällainen hyvin perinteistä natsipropagandaa edustava kirjoitus päätyi sekatavarakaupan mainoslehteen, hän vastasi, että “Suomen juhlavuotena meillä on juttusarja, jossa tarkastellaan suomalaista yhteiskuntaa eri näkökulmista”. Magneettimedian tyyliin mitä villeimmätkin antisemitistiset salaliittoteoriat ovat vain näkökulmia muiden joukossa, ja Reinmanin mielestä kirjoituksen julkaisu oli jopa perusteltua, koska “se on herättänyt paljon keskustelua ja huomiota”.
Mistä “näkökulmasta” jutussa sitten oli kysymys?
Väestörekisterikeskuksen mukaan Suomessa ei ole yhtäkään elävää Arvi Pihkala -nimistä henkilöä. Sen sijaan Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen perustaja, sittemmin natsismin hylännyt Esa Holappa sanoi jo vuosi sitten ylelle antamassaan haastattelussa, että Arvi Pihkala on Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen entisen johtajan ja Hitleriä varauksetta ihailevan Juuso Tahvanaisen käyttämä nimimerkki. Samalla nimimerkillä onkin kirjoitettu Magneettimedian verkkosivuille jo vuonna 2015 neliosainen teksti “Juutalaiset ja rasismi”, johon KauppaSuomen artikkeli perustuu. Juuso Tahvanainen toimi tuohon aikaan Magneettimedian epävirallisena päätoimittajana.
Kun KauppaSuomen päätoimittajalta Reetta Reinmanilta kysyttiin kuinka on mahdollista, ettei jutun kirjoittajaa löydy väestörekisteristä, hän vastasi “[sanovansa] ainoastaan sen, että tämän jutun on kirjoittanut Arvi Pihkala”. Kun haastettelija painotti uudelleen, ettei sellaista henkilöä ole olemassa, Reinman vastasi: “muuta en tähän asiaan kommentoi”.

Kun Juha Kärkkäisen kantaa tiedusteltiin, hän löi toimittajalle luurin korvaan. KauppaSuomen nettisivuilla myöhemmin julkaisemassaan vastineessa hän seisoo artikkelin takana, kutsuu väestörekisteristä puuttuvaa Arvi Pihkalaa “toisinajattelijaksi” ja toistelee natsien perinteistä vaatimusta juutalaisvihan sisällyttämisestä sananvapauden piiriin. Hänen kantansa ei siis ole muuttunut miksikään sitten vuoden 2014 juutalaisvainotuomioiden, eikä KauppaSuomen toimituksellinen linjakaan oleellisesti eroa Magneettimediasta.
Kärkkäinen valitteli jo hovioikeudenkäynnin yhteydessä, että Magneettimedian kirjoitukset ovat johtaneet boikottikampanjoihin yritystä vastaan ja mainostajien katoon lehdestä. Mainosten ja asiakkaiden katoamisesta hän syytti tietysti “juutalaislobbaajia”. Antisemitismi ja yhteistyö uusnatsien kanssa ovat Kärkkäiselle selvästi sydämen asia, sillä hän on tehnyt sitä yrityksensä taloudellisen edun kustannuksella. Kehotammekin edelleen kaikkia tavarantoimittajia vetämään tuotteensa Kärkkäisen yrityksistä, työläisiä boikotoimaan yritystä työnantajana, ja asiakkaita boikotoimaan tavarataloja ostospaikkoina.
Kärkkäisen ja natsien yhteistyökuvioista laajemmin: