Vanhoillislestadiolaisen miljonäärin Juha Kärkkäisen J. Kärkkäinen Oy -konserni on yksi Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) tärkeimmistä taloudellisista tukijoista Suomessa. Yhteistyö alkoi jo vuosia sitten salaliittoteorioista, pseudotieteellisistä artikkeleista ja antisemitismistä tunnetun huuhaalehden Magneettimedian ympärillä. Tammikuun 24. päivä 2017 Iltalehti uutisoi, että Kärkkäinen toimittaa nykyään myös tavaroita natsien verkkokauppaan.
Antisemitismi ja yhteistyö uusnatsien kanssa on Kärkkäiselle selvästi aatteen asia, sillä hän on tehnyt sitä yrityksensä taloudellisen edun ja oikeustuomioiden kustannuksella. Kehotamme boikotoimaan Kärkkäisen liiketoimintaa kaikin keinoin: tavarantoimittajia vetämään tuotteensa Kärkkäisen yrityksistä, työläisiä boikotoimaan yritystä työnantajana, ja asiakkaita boikotoimaan tavarataloja. Ei yhtäkään senttiä, ei yhtäkään työtuntia natsien tukijoille!
Magneettimedia – hörhölehdestä uusnatsien äänitorveksi
Magneettimedia on ilmaisjakelulehti, joka aloitti ilmestymisensä Kärkkäinen-tavarataloketjun mainosjakeluna. Vuosien ajan lehteä jaettiin noin 350 000 kappaleen painoksena Juha Kärkkäisen omistamien tavaratalojen lähikunnissa. Sen keskeisin sisältö oli Kärkkäisen yrityksen sesonkitarjoukset sekä mainosten ympärille kirjoitetut uutiset ja artikkelit. Kyse ei kuitenkaan ollut mistä tahansa artikkeleista, vaan Magneettimediassa julkaistiin lähinnä kirjoituksia ja käännöksiä salaliittoteorioista, “vaihtoehtohoidoista” ja mitä eriskummallisimmista pseudotieteellisistä selvityksistä. Vuosikymmenen vaihteessa hörhölehden maine kasvoi jo niin suureksi, että vapaa-ajattelijain yhdistys Skepsis Ry myönsi sille vuoden 2011 Huuhaa-palkinnon.
2010-luvun puolella Magneettimedian julkaisemat salaliittoteoriat saivat huomattavasti aiempaa juutalaisvastaisempia piirteitä. Tämä ei sinänsä ole yllättävää, sillä useat salaliittoteoriat perustuvat eurooppalaisen antisemitismin vuosisatojen perinteeseen. Nykyaikaisillakin salaliittosivustoilla törmää ennemmin tai myöhemmin sellaisiin 1900-luvun alun konservatiivien ja natsien luomuksiin, kuten salaliittoteoriat “juutalaisbolshevikeista” tai Sionin viisaiden pöytäkirjoista, jotka on kerta toisensa perään osoitettu vääriksi. Salaliittoteoriat ovat aina olleet keskeinen osa natsi-ideologiaa, joka on käytännössä perustunut erilaisten salaliittojen, kuten “juutalaiseliitin” tai “kulttuurimarxistisen eliitin”, eikä itse järjestelmän, eli valtion ja pääoman vallan, vastustamisen. Natsismi ja fasismi pyrkivät viemään nyky-yhteiskunnan valta- ja alistussuhteet äärimmäiseen huippuunsa, joten salaliittoteoriat ja niissä kehitellyn kuvitteellisen “eliitin” vastaisuus ovat olleet natseille keino esiintyä vallankumouksellisina ja hankkia kannatusta alemmista yhteiskuntaluokista, jotka ovat todellisuudessa natsismin suurimpia kärsijöitä (etnisten sekä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen ohella).
Magneettimedia nousi vuonna 2012 valtakunnallisiin uutisiin, kun siitä tehtiin kaksi rikosilmoitusta. Molemmissa ilmoituksissa lehteä syytettiin kansanryhmää vastaan kiihottamisesta, ja ilmoitukset koskivat lehdessä julkaistuja artikkeleita Maailmanmahti USA on sionistien sätkynukke, Juutalainen ylivalta, ja – yllätys yllätys – Siionin viisaiden pöytäkirjat. Syyttäjän mukaan kyse oli laajamittaisesta kampanjasta juutalaisia vastaan, jossa on (aivan oikein) nähtävissä yhtymäkohtia natsi-Saksan antisemitistiseen propagandaan. Heinäkuussa 2013 Magneettimediasta tehtiin uusi rikosilmoitus, syynä yhdysvaltalaisen Ted Piken kirjoitus. Magneettimedian suomentamassa ja julkaisemassa artikkelissa Pike esittää muun muassa, että juutalaisten kirjoituskokoelma Talmud yllyttää pedofiliaan.
Voisi olettaa, että tuolloin Suomen vastarintaliike -nimellä toiminut natsijärjestö Pohjoismainen vastarintaliike olisi kiinnostunut lehdestä sen antisemitististen kirjoitusten vuoksi, mutta asia oli itse asiassa päinvastoin. Vuonna 2014 julkisuuteen vuotaneet Pohjoismaisen vastarintaliikkeen sisäisen foorumin viestit osoittavat, että aloite Magneettimedian ja natsijärjestjö PVL:n yhteistyöhön tuli suoraan itse Juha Kärkkäiseltä. Foorumilla PVL:n jäsen Janne Kujala viittaa 21.3.2013 Ali Kaurilalle lähettämässään viestissä järjestön silloisen Suomen johtajan Juuso Tahvanaisen viestiin, jossa Tahvanainen sanoo Juha Kärkkäisen ottaneen henkilökohtaisesti yhteyttä ja pyytäneen lupaa uudelleenjulkaista natsien tekstejä Magneetimediassa.
Magneettimedia siirtyy kokonaan natsijärjestön hallintaan
Ted Piken artikkelin julkaisun jälkeen Magneettimedian kustantaja vaati lehden omistajaa ja päätoimittajaa Juha Kärkkäistä muuttamaan linjaansa. Lokakuussa 2013 J Kärkkäinen Oy:n toimitusjohtaja Riku Ilvesluoto erosi ja kertoi, että eron taustalla olivat hänen ja Juha Kärkkäisen välillä vallinneet näkemyserot Magneettimedia-lehdestä. Samassa kuussa Ylivieska-Raahen käräjäoikeus langetti päätoimittaja Juha Kärkkäiselle 90 päiväsakkoa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Lisäksi lehden kustantaja tavarataloyhtiö J. Kärkkäinen Oy tuomittiin 45 000 euron yhteisösakkoon. Kolme päivää käräjäoikeudenkäynnin jälkeen Magneettimedia julkaisi käännöksen yhdysvaltalaisella äärioikeistosivustolla vuonna 2009 julkaistusta artikkelista, jonka mukaan “juutalaiseen ajattelutapaan” kuuluu sananvapauden vastustus.
Juha Kärkkäinen valitti päätöksestä hovioikeuteen. Siellä Kärkkäinen jatkoi rasistien vakioargumentin toistoa ja intti juutalaisvihan kuuluvan kansainvälisten sopimusten turvaaman sananvapauden piiriin. Se ei tietenkään pidä paikkaansa. Syyskuussa 2014 pidetystä hovioikeudenkäynnistä tuli surullinen farssi, jossa Kärkkäinen todistajineen yritti todistella antisemitisten salaliittoteorioidensa paikkansapitävyyttä. “Juutalaiskysymyksen asiantuntijana” Kärkkäinen kutsui todistajakseen kenet muunkaan kuin PVL:n silloisen johtajan Juuso Tahvanaisen. Hitleriä varauksetta ihailevan Tahvanaisen “asiantuntemus” ei kuitenkaan vakuuttanut hovioikeutta, joka piti tuomion ennallaan. Niinpä myös oikeudenkäyntikulut jäivät syytettyjen maksettavaksi: Kärkkäiselle noin 37 000 euroa ja yhtiölle hiukan yli 20 000.
Pian hovioikeudenkäynnin jälkeen, marraskuun 2014 alussa, Kärkkäinen ilmoitti perustavansa uuden KauppaSuomi-nimisen lehden Magneettimedian tilalle. “KauppaSuomi on kokonaan uusi lehti, jossa ei ole mitään vanhasta Magneettimediasta. Uusi lehti keskittyy elämisen perusasioihin ja jättää politiikan pois”, Kärkkäinen kertoi STT:lle. Lehteen palkattiin puuhamieheksi pitkän linjan talousrikollinen Arto Merisalo, joka oli vuotta aiemmin tuomittu törkeistä velallisen epärehellisyysrikoksista, törkeistä kirjanpitorikoksista, törkeästä lahjuksen antamisesta, lahjuksen antamisesta, rekisterimerkintärikoksesta sekä kirjanpitorikoksesta 6 vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen suuressa Keskustapuolueen ja Kokoomuksen korruptiovyyhdissä. Lehden tarkoitus oli ilmestyä tuttuun tapaan Lahden, Oulun ja Ylivieskan ympäristöissä 366 000 talouteen. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut Magneettimedian loppua.
“Magneettimedia-lehti on jatkanut ilmestymistään myös paperisena ilmaisjakelulehtenä […] Lehteä ei enää julkaise J. Kärkkäinen Oy vaan Pohjoinen Perinne ry”, uutisoi Yle 20. huhtikuuta 2015. Pohjoinen Perinne ry on Pohjoismaisen vastarintaliikkeen Suomen osaston yhdistys, jonka kautta natsijärjestö hallinnoi rahaliikennettään. Yhdistyksen nimenkirjoittajia olivat tuolloin Jesse “Eppu” Torniainen, Tomi Tiihonen ja Tuomas Illikainen. Tiihonen on toiminut PVL:n suomalaisten nettisivujen vastaavana toimittajana. Illikainen puolestaan on pyörittänyt järjestön verkkokauppaa. Magneettimedian uudeksi päätoimittajaksi nimettiin Ruotsissa asuva Markku Juutinen. Juutinen ei kuulu PVL:ään, mutta on vuonna 2014 perustanut jopa natsipiirien mittapuulla marginaalipuuhasteluksi jääneen Vastarintakaarti-yhdistyksen.
Magneettimedian kustannus siirrettiin siis J. Kärkkäinen Oy:ltä PVL:n hallintaan. Uutta työnjakoa oli valmisteltu kulissien takana jo aiemmin: jo 15.2.2014 PVL:n Suomen osaston perustajiin kuulunut sekä sittemmin natsiliikkeen jättänyt ja tuominnut Esa Henrik Holappa onnitteli järjestön sisäisellä foorumilla Juuso Tahvanaista hänen “uudesta asemastaan Magneettimediassa”. Ensimmäisessä uudessa numerossa julkaistiin muun muassa kirjoitukset Juutalaistaustaisten mediavalta Pohjoismaissa ja Miksi Yle valehteli holokaustiohjelmassaan?. Siitä lähtien myös Magneettimedian nettiversio on keskittynyt yhä vahvemmin juutalais- ja maahanmuuttajavastaisiin teksteihin, mutta sivuilla julkaistaan edelleen myös lehden perinteitä vaalivia huuhaajuttuja, kuten artikkeli syövän ja Alzheimerin taudin parantamisesta kookosöljyllä. Kärkkäinen ei ole täysin katkaissut siteitään magneettimediaan, mutta on siirtynyt selvästi taka-alalle. Hänen yrityksensä omistama isomagneetti.fi ohjaa edelleen Magneettimedian sivuille, ja on epäselvää ovatko “vaihtoehtohoitoja” ja muita pseudotieteiden saavutuksia käsittelevät jutut vanhan toimituskunnan vai “germaanisen tieteen” edustajien käsialaa.
Yhteistyö tiivistyy
J. Kärkkäinen Oy:n ja natsien yhteistyö ei ole jäänyt vain “ajatustenvaihtoon” Magneettimedian sivuilla. Magneettimediassa on myös mainostettu Pohjoismaisen vastarintaliikkeen sivuja, MV-lehteä sekä muutamaa muuta äärioikeistojulkaisua. Huhtikuussa 2015 twiittasimme Kärkkäisen Iin tavaratalon kauppaavan yhdysvaltalaisen natsin ja entisen “klaanilaisen” (KKK:n jäsenen) David Duken kirjaa Juutalainen ylivalta. Kyseisen kirjan esipuheen käännös julkaistiin jo vuonna 2012 Magneettimediassa ja se on yksi kolmesta artikkelista, joista Kärkkäinen yrityksineen tuomittiin. Kirja on myynnissä edelleen ainakin Kärkkäisen verkkokaupassa. Tämä “Virossa omakustanteena kustannettu” kirja on ilmeisesti Pohjoismaisen vastarintaliikkeen tai sen yksittäisten jäsenten tuotos, ja PVL kauppaakin sitä yhä omassa verkkokaupassaan. Järjestöllä, erityisesti sen entisellä johtajalla Esa Henrik Holapalla, on ollut tiiviit yhteydet David Dukeen.
Uusin käänne J. Kärkkäinen Oy:n ja PVL:n yhteistoiminnassa on Kärkkäisen tavaratoimitukset natsien verkkokauppaan. PVL:n verkkokauppaa uudistettiin alkuvuodesta, ja tuotevalikoimaan lisättiin natsipropagandan lisäksi muun muassa retkeily- ja hygieniatarvikkeita sekä elintarvikkeita. Tavarat tulivat natsijärjestölle Kärkkäisen kautta. Ilalehti uutisoi 24.1.2017, että useat natsikaupan tuotteista ovat myynnissä lähes identtisen kuvin ja tuotekuvauksin myös Kärkkäinen-tavaratalon verkkokaupassa.
Yrityksen kaupallinen johtaja Antti Korkiakoski myöntää, että osa tuotteista on siirtynyt natseille Kärkkäisen ja mystiseksi jäävän “välikäden” kautta. Hänen mukaansa uusnatseihin yhdistäminen on tavarataloketjun henkilökunnalle vähemmän mieluinen asia, joka “vaivaa häntä henkilökohtaisesti”. Samaan aikaan hän kuitenkin sanoo, että “J. Kärkkäinen Oy ei tue vastarintaliikkeen toimintaa millään tavalla”, mikä on täysin ristiriidassa kaiken yllä esitetyn kanssa.
J. Kärkkäinen Oy horjuu – annetaan sen kaatua
Vuonna 2010 J. Kärkkäinen Oy hakeutui yrityssaneeraukseen, kun yhtiöllä oli saneerausvelkaa yhteensä yli 37 miljoonaa euroa. Käräjäoikeus laati yritykselle 10 vuotta kestävän takaisinmaksuohjelman, josta on vielä 3 vuotta jäljellä.
Kärkkäinen valitteli jo hovioikeudenkäynnin yhteydessä, että Magneettimedian kirjoitukset ovat johtaneet boikottikampanjoihin ja mainostajien katoon lehdestä. Mainosten ja asiakkaiden katoamisesta hän syytti tietysti “juutalaislobbaajia”. Vähentyneet mainostulot ja tavaratalojen boikotointi eivät saaneet Kärkkäistä lopettamaan Magneettimedian julkaisua ennen hovioikeudenkäyntiä, mutta saattoivat hyvinkin olla syy siihen, että lehti erotettiin J. Kärkkäinen Oy:stä ja siirrettiin natsiyhdistys Pohjoinen Perinne ry:n hallintaan. Näin ehkä saataisiin pelastettua se, mitä yrityksen maineesta oli vielä jäljellä. Kustantajanvaihdokseen Kärkkäinen sanoi, että se oli välttämätöntä jotta “kriittinen yhteiskunnallinen kirjoittaminen voisi jatkua Suomessa”.
Kun Magneettimedia alettiin huhtikuussa 2015 julkaista uudelleen, suomalainen tekstiilialan yritys Finlayson ilmoitti lopettavansa yhteistyön tavaratalo Kärkkäisen kanssa Magneettimedian “vastenmielisen ja ahdasmielisen propagandan” takia. Viisi kuukautta myöhemmin Keskisuomalaisen kirjapaino ilmoitti, ettei se enää paina lehteä sen antisemitistisen sisällön vuoksi. Nyt uusimman kohun myötä yhä useammat tavarantoimittajat ovat alkaneet selvittää Kärkkäisen kytköksiä. Esimerkiksi suomalainen Roselli Oy sanoi Iltalehdelle aikovansa ottaa yhteyttä Kärkkäiseen ja pyytää selvitystä siitä, miten sen tuotteita on päätynyt uusnatsijärjestön verkkokauppaan. “Eihän tällainen voi jatkua”, yrityksestä sanotaan.
Myös Pohjoismainen vastarintaliike on ajautunut yhä ahtaammalle. Syyskuussa 2016 suomalainen webhotelli Hostinger potki PVL:n sivut ja verkkokaupan palvelimiltaan, kun niiden luonne kävi ilmi. Noin kuukautta myöhemmin Osuuspankki katkaisi maksuvälityspalvelun tarjoamisen verkkokaupalle. Viimeisin takaisku tuli aiemmin tällä viikolla 29.1., kun verkkokauppojen teknisiä sovelluksia tarjoava Vilkas Group katkaisi sopimuksensa uusnatsien kanssa. Pohjoismaisen vastarintaliikkeen verkkokauppa onkin tammikuun 29. päivän illasta lähtien ollut “huoltokatkolla”.
Vilkas Group Oy ei tue uusnatsistisia arvoja. Kansanryhmiä vastaan tapahtuva kiihotus on arvojemme vastaista. https://t.co/4QZaQyqvTw
— Vilkas Group (@vilkasgroup) January 29, 2017
Antisemitismi ja yhteistyö uusnatsien kanssa on Kärkkäiselle selvästi sydämen asia, sillä hän on tehnyt sitä yrityksensä taloudellisen edun kustannuksella. Kehotamme kaikkia tavarantoimittajia vetämään tuotteensa Kärkkäisen yrityksistä, työläisiä boikotoimaan yritystä työnantajana, ja asiakkaita boikotoimaan tavarataloja ostospaikkoina. Ei yhtäkään senttiä, ei yhtäkään työtuntia natsien tukijoille!
Katso myös: