GONG perui äärioikeistolaisten bändien soittamisen Turussa

gong

Kirjoitimme viime viikon torstaina Turku Saatanalle V -festareilla esiintyvästä kreikkalaisesta bändistä Naer Mataron, jolla on suora yhteys Kultainen aamunkoitto -natsipuolueeseen. Myös “anti-islamistista black metallia” soittavan Sielunvihollisen oli määrä esiintyä tapahtumassa. Puolisen tuntia tekstimme julkaisun jälkeen festivaalin tapahtumapaikkana toimiva GONG ilmoitti, etteivät nämä kaksi räikeän rasistista sanomaa levittävää bändiä saa esiintyä sen tiloissa. Tästä uutisoivat valtamediassa mm. Åbo Underrättelser ja Turun sanomat.

Perumisen nopeudesta päätellen muutkin tahot ovat jo ennen juttumme julkaisua olleet yhteydessä GONGiin, joka teki bändien poliittiseen sanomaan ja yhteyksiin tutustuttuaan suoraselkäisen päätöksen perua bändien esiintyminen tiloissaan. Suurimmalle osalle ihmisistä on itsestään selvää, ettei natsibändien esiintymistä tule sallia. Keikan peruminen on kuitenkin aiheuttanut ärtynyttä kommentointia mm. keikkajärjestäjä Metallihelvetin taholta.

Tieto Naer Mataronin ja Sielunvihollisen esiintymisestä Turussa tuli Varikselle bläkkis-skenessä tiiviisti mukana olevilta ihmisiltä, jotka ovat huolissaan siitä, että skenessä annetaan tilaa rasismille sekä avoimen natsistisille aatteille ja bändeille. Olemme ilahtuneita siitä, että nämä ihmiset ottivat yhteyttä Varikseen ja näkivät toimintamme sellaisena kuin se on: pyrimme estämään ja vaikeuttamaan natsien julkisia esiintymisiä ja hyväksytyksi tulemista, järjestäytymistä, verkostoitumista sekä propagandan levittämistä. Päätimme tiedottaa asiasta, koska katsoimme, että mainittujen bändien esiintyminen GONGin kaltaisessa julkisessa konserttipaikassa olisi edistänyt järjestäytyneen natsismin ja rasismin sanomaa. Vastaamme seuraavassa pariin bändeistä esitettyyn väitteeseen.

”Georgios Germenis ei soita Naer Mataronin riveissä keikoilla, joten bändi ei voi olla natsistinen. Yksityiset mielipiteet ovat yksityisiä eivätkä liity bändin toimintaan.”

“Ei-natsistinen” Naer Mataron esiintyy myöhemmin tänä vuonna natsistisilla Hot Shower -festivaaleilla Italiassa. Germenis on Naer Mataronin perustajajäsen ja bändin keulakuva. Hänen natsisminsa, toimintansa Kultaisessa aamunkoitossa, siirtolaisten vastaisten väkivallantekojen johtaminen sekä niihin yllyttäminen ovat bändin jäsenten tiedossa. Jatkamalla työskentelyä Germeniksen kanssa bändin jäsenet ilmaisevat hyväksyntänsä Germeniksen natsistiselle toiminalle. Väkivaltainen natsismi ei ole mitään vaaratonta yksityisajattelua tai mielipide muiden joukossa, jota täytyisi ymmärtää.

”Sielunvihollisen teksteissä haukutaan yhtä lailla kristinuskoa kuin islamia ja ylistetään saatanaa, joten bändin tekstit eivät voi olla rasistisia.”

Sielunvihollinen osallistuu Hot Showeriin Naer Mataronin tavoin. Sielunvihollisen biisien sanoituksissa suhtaudutaan kristinuskoon ja islaminuskoon hyvin eri tavoin. Kristinusko näyttäytyy teksteissä lähinnä abstraktina vihan kohteena – jumala siellä jossain mätänee ja saatana on herra jne. – mutta kristittyjä ei pidetä minään uhkana eikä heitä uhata väkivallalla tai maastakarkoituksella. Kristittyjä kohtaan ei vaadita oikeastaan mitään tehtäväksi (esim. kappale ”Valtakunta, voima ja kunnia”).

Islamista ja muslimeista puhuttaessa sävy on aivan erilainen: puhutaan ”Suomineitoa raiskaavista Allahin äpäristä” joiden ”kieli on väkivaltaa”, ”kasvaimista kasvoissa isänmaan”, ”likaisista sioista vaeltamassa Suomeen” jotka ”väkisin ajavat läpi mielipuoliset lakinsa”. Aseisiin tarttumisesta lauletaan ja vaaditaan ”sisältäpäin nakertavan syövän kitkemistä” ennen kuin on liian myöhäistä (kappaleilla ”Tämä kansa, tämä maa” ja ”Varoituslaukaus”). Tekstit ovat kuin lainauksia jonkun vihaa ja väkivaltaa siirtolaisia ja jo maassa asuvia siirtolaistaustaisia ihmisiä kohtaan lietsovan harhaisen “isänmaallisen” islamofobin blogikirjoituksista. Sielunvihollisen sanoituksia täytyy kyllä katsoa melkoisen vahvojen lasien läpi mikäli näkee bändin rienaavan kristinuskoa ja islamia “yhtä lailla”.

sielunv rac
Kuvakaappaus natsistiselta Valkoinen Kapina -blogilta, missä mainostetaan Sielunvihollisen keikkaa yhdessä muiden natsististen bändien kanssa. Tapahtuma on tägätty sivulle mm. sanoilla “national socialist black metal” ja “nsbm”.

Miten toimia jatkossa? Tässä esimerkki ryhmästä, joka toimii skenessä rasismia ja seksismiä vastaan:

Ruotsissa on perustettu Hårdrock mot rasism Facebook-sivu. Suosittelemme seuraamaan sivua ja perustamaan omia vastaavia. Täällä voi kuunnella ryhmän perustajan Emelien tarinan (ruotsiksi). Hän on itse ollut osa natsistista metallialakulttuuria ja tehnyt muiden kanssa hitler-tervehdyksiä keikoilla. Hän kertoo natsismin normalisoinnista metalliskenessä, ryhmäpaineesta, sekä siitä mitä tapahtuu, jos ei halua tuulettaa kainaloita keikoilla tai yhtyä juutalaisvihaan. Emelie ei enää kestänyt natsistista ja seksististä ilmapiiriä ja perusti Hårdrock mot rasism -ryhmän. Järjestäytymisaloite ja ryhmä saivat valtavan määrä tykkäyksiä sosiaalisessa mediassa, huomiota perinteiseltä medialta ja ylipäänsä positiivisen vastaanoton. Toisaalta Emelie kertoo, että hänet pahoinpideltiin ryhmän perustamisen takia. Hän ei kuitenkaan pelkää tai aio lopettaa toimintaansa, vaan jatkaa ilman muuta fasismin ja seksismin vastaista toimintaa.

Ottakaa toki yhteyttä jatkossakin, jos tiedätte tulevista järjestäytyneeseen natsismiin tai äärioikeistoon kytkeytyvistä keikoista ja tapahtumista. Jos käytte Turku Saatanalle -festareilla, voitte välittää meille infoa tapahtuman luonteesta.

varisturku [ät] riseup.net

Katso myös:

Kreikkalaisen natsipuolueen kansanedustaja esiintyy Turku Saatanalle V -hevifestareilla

1 Trackback / Pingback

  1. Love Metal Hate Fascism: Mörkt Moln (SE), Garden of Worm, Kevätuhri – Turun Kirjakahvila

Comments are closed.