Feministinen katuparturointi Turussa 8.3

(for English, see under)

Feministinen katuparturointi Turussa 8.3

Naistenpäivändemo

8.3.2017. Kokoontuminen kauppatorilla klo 18.00

Feministinen katuparturointi leikkauspolitiikkaa ja rajoja vastaan
Uusin hitti, uusin trendi – joka on tullut jäädäkseen! Myös Turkuun!

Otetaan taas kadut haltuun naistenpäivänä – näinä synkkinä aikoina
tarvitaan enemmän yhteistyötä ryhmien välillä jotka arvostavat aitoa
tasa-arvoa ja vapautta.

Kun kapitalismi on kriisissä, trumpien, erdoganien, le penien, orbánien ja halla-ahojen lietsoma radikaalikonservatiivinen, naisvihamielinen, nationalistinen ja rasistinen retoriikka valtaa entistä enemmän tilaa maailmalla ja myös Suomessa. Keskeisimpiä seurauksia ovat köyhien, työttömien, naisten, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen ja rodullistettujen vapauksien rajoittaminen ja turvattomuuden lisääminen.

Trumpin kaltaiset miehet eivät ole meidän johtajiamme. Eikä ole myöskään Sipilä, Orpo tai Soini. Sipilän hallitus on ajanut leikkauspolitiikkaa, joka on vähentänyt naisten vapautta, varsinkin heikossa asemassa olevien naisten. Perussuomalaiset yhteistyössä Kokoomuksen ja Keskustan kanssa ovat myös sulkeneet rajat ja ajaneet läpi rasistisia lakimuutoksia. Ne vaikuttavat kaikkien ihmisten elämään, mutta etenkin niiden, jotka elävät ilman turvapaikkaa.

Äärimmäisen tiukka turvapaikkapolitiikka ajaa ihmisiä takaisin keskelle kuoleman ja kidutuksen pelkoa, ja perheenyhdistämisen tekeminen käytännössä mahdottomaksi rajoittaa useimmiten nimenomaan naisten ja lasten liikkumisvapautta.

Meitä ei kiinnosta näennäinen tasa-arvo, millä suomibrändi myy itseään ulkomaille, sillä samalla Suomi lähettää ihmisiä kuolemaan ja kyykyttää suomalaisia matalapalkkaisia ja työttömiä.

Otetaan yhdessä kadut haltuun, koska yhdessä olemme vahvoja. Näytetään
raivomme – vaikka naisen ei kuuluisi olla vihainen. Naisella on kaikki syy olla vihainen tässä maailmassa, missä vahvat, varakkaat miehet ja myös naiset allekirjoittavat papereita, jotka määräävät naisten kehon rajoittamisesta ja joissa hyväksytään seksuaalista väkivaltaa. Papereita, jotka määrittelevät jotkut maat terroristimaiksi ja haluavat rakentaa muureja.

Täällä Turussa kävelemme vapaasti missä vaan. Kukaan puoliso, fasisti, konservatiivi tai liikemies, ei määrää sitä, missä me voimme olla. Emme hyväksy feminismin käyttämistä keppihevosena rasismin oikeuttamiselle ”naisten turvallisuuden” nimissä. Feminismi ja antirasismi leikkaavat toisensa, eikä kumpaakaan voi ajaa ilman toista. Toisten turvallisuutta ei voida ostaa toisten turvallisuutta uhkaamalla. Emme ole vapaita ennen kuin kaikki ovat vapaita.

Demokraattinen konfedralismi, missä vapaus ja demokratia toimii käsi kädessä toimii Rojavassa. Siellä naiset sekä miehet taistelevat yhdessä kansojen vapauden puolesta. YPJ eli Naisten Puolustusjoukot ovat nousseet esimerkillisesti koko maailman edessä tahoksi, jotka puolustavat kansojen ja ennenkaikkea naisten oikeuksia.

Naistenpäivänä 2017 mennään kadulle vaatimaan vapautta meille kaikille. Olemme sitten mitä vaan; matalapalkkaiset naiset, lesbot, kaikenväriset naiset, queerit, transnaiset, köyhät naiset, femmet, kodittomat, meidän miespuoliset ystävämme ja tukijamme, homot, transmiehet ja ennen kaikkea parturit!

Murskataan kapitalismi ja fasismi kaikkien tasa-arvon puolesta!

Kokoontuminen kauppatorilla klo 18.00

Nähdään siellä ja marssitaan yhdessä vapauden puolesta!

Mielenosoituksessa mukana:

Vapaa Liikkuvuus Turku
Varisverkosto
KJAR (Itä-Kurdistanin Vapaiden Naisten Yhteisö)
Aura-ryhmä
Varsinais-Suomen vasemmistonuoret
Koulutuslakko
Osuuskunta Turun Kirjakahvila
DRRD Dirty River Roller Derby
Tidskriften Astra
Turun yliopiston sukupuolentutkimuksen ainejärjestö F-piste
Åbo Gröna Vänster
ViVa (Turun yliopiston vihreä vasemmisto)
Genusvetenskapliga ämnesföreningen Judith vid Åbo Akademi
Feministinen puolue / F! Turku
Aputehdas

 

….…………………………………………….

Women’s day’s demo TURKU

8.3.2017. klo 18.00

Feminist street patrolling agains austerity politics and borders

The newest trend – and it’s here to stay! Also in Turku!

Once again we will take control over the streets on Women’s Day – in  these dark times we need more cooperation between groups that appreciate real equality and freedom.

When capitalism enters crises, the radical conservative, misogynist, nationalist and racist rhetoric fuelled by the trumps, the erdogans, the le pens, the orbáns and the halla-ahos of the world conquers yet more terrain, around the world and in Finland. Among the most central consequences are that freedom is restricted and insecurity increases for the poor, for unemployed, women, gender and sexual minorities and racialised people.

Men such as Trump are not our leaders. Nor are the likes of Sipilä, Orpo or Soini. Sipilä’s cabinet has driven austerity politics that has lessened the freedom of women, especially women in an insecure position. The Finns’ Party in collaboration with the National Coalition party and the Centre Party have also closed our borders and pushed through racist changes in the law. These affect everybody’s life but especially, they affect those that live without asylum protection.

The incredibly harsh asylum policy drives people back to the middle of death or fear of torture, and making family reunion nigh on impossible restricts the mobility particularly of women and children.

We are not interested in the make-believe equality that is used to further Finland as a marketing brand abroad, while Finland at the same time sends people to die and pushes down on its citizens on low income or unemployed people.

So let’s take control of our streets together, because together we are strong. Let’s show our rage – although women aren’t supposed be angry. Women have more than good reason to be enraged at this world where strong, well-to-do men and women, too, sign papers to decided over what restrictions apply to a women’s body and to approve of sexual violence. Papers that designate some countries as terrorist and that strive to build walls.

In Turku we roam freely wherever we wish. No husband, no fascist, no conservative, no businessman can tell us where we are allowed to be. We don’t accept feminism being co-opted in order to justify racism in the name of “women’s safety”. Feminism and antiracism collude and the one cannot be furthered without the other. The safety of some cannot be defended at the price of the safety of others. No one is free until we are all free.

Democratic confederalism where liberty and democracy go hand in hand  work in Rojava. There, both women and men fight together for the freedom of the peoples. YJP, or the Women’s Protection Units, have risen to the challenge and are now an example to the world of a force that defends the rights of peoples and above all, of women.

On Women’s Day 2017 we will take to the streets to demand freedom for
all. We can be women on low income, lesbians, women of all colours, queers, trans women, poor women, femmes, homeless people, male friends
and allies, gays, trans men and above all, barbers!

Let us smash capitalism and fascism in defence of equality!

We gather at the Central Square at 18:00.

See you all there and let’s march together for freedom!

Posted in In English, Tapahtumat Tagged with: , , , , , , ,