

Kaksi natsia on pidätetty vuodenvaihteessa Saksassa epäiltynä terrori-iskun valmistelemisesta. Kotietsinnöissä heidän hallustaan löytyi 155 kilogrammaa räjähdeaineita sekä hakaristilla ja SS-logolla koristeltu kotitekoinen pommi. Pidätetyt ovat tällä hetkellä tutkintavankeudessa epäiltyinä räjähdeainerikoksesta ja terrori-iskun valmistelemisesta.
18- ja 24-vuotiaat syytetyt kiistävät terrorismisyytteet ja yhteyden natsiliikkeeseen. He sanovat ainoastaan tehtailleensa kotitekoisia ilotulitteita uudeksivuodeksi. Syytetyt kuitenkin myöntävät käyneensä äärioikeistolaisen Oldschool Societyn (OSS) kokouksissa kesällä.
OSS on vuonna 2014 perustettu natsistinen järjestö, joka on suunnitellut iskuja vastaanottokeskuksiin. Oldschool Society on luokiteltu potentiaalisesti vaaralliseksi järjestöksi, mutta sitä on kutsuttu myös “Saksan typerimmäksi terroristiryhmäksi”, sillä sen jäsenet ovat keskustelleet suunnitelmistaan avoimesti facebookissa.
Neljä Oldschool Societyn jäsentä Münchenissä on tällä hetkellä syytettynä terrori-iskun valmistelusta. Syyttäjän mukaan natsit suunnittelivat hyökkäystä vastaanottokeskukseen Bornan kaupungissa ja matkustivat sen takia Tšekkiin ostaakseen räjähteitä. Räjähteistä oli tarkoitus valmistaa pommeja yhdessä naulojen ja bensan kanssa.
Äärioikeistolainen väkivalta on lisääntynyt Saksassa nopeasti viime vuosina. Saksan sisäministeriö tilastoi 14 000 äärioikeistoon kytkeytyvää rikosta vuonna 2015, mikä tarkoittaa 30% kasvua edelliseen vuoteen verrattuna. Vuodelta 2016 ei vielä ole vastaavaa tilastotietoa, mutta tammi-huhtikuussa 2016 koko maassa tehtiin poliisin mukaan keskimäärin 3 hyökkäystä päivässä vastaanottokeskuksia vastaan. Määrällisen kasvun lisäksi äärioikeiston tutkijat ovat varoitelleet äärioikeiston militarisoitumisesta sekä kohonneesta valmiudesta terrori-iskuihin.
Lähteet: Independent, Guardian