
“Muistotapahtuma oli samana päivänä kun hovioikeuden käsittely Andreas Carlssonia ja Martin Clausenia vastaan alkoi. Molemmat natsit ovat syytettynä hyökkäyksestä feministien kimppuun Naistenpäivänä 9.3.2014. Tuona synkkänä päivänä kaksi vuotta sitten oli aivan liian lähellä, että me malmöläiset olisimme menettäneet läheisemme ja rakkaamme samanlaiselle fasistiselle väkivalle, joka on nyt aiheuttanut yhden ihmisen kuoleman Suomessa. Se on meille jälleen yksi traaginen muistutus siitä, että paras puolustus fasismia vastaan on jatkuva kamppailu, joka poistaa fasismin kasvualustan ennen kuin äärioikeisto pääse valloilleen.
Lähetämme suruvalittelut Jimi Karttusen perheelle – koska tunnemme kipunne – ja voimauttavat terveiset antifasistisille ystävillemme Suomessa – koska tunnemme kamppailunne.
Solidaarisuutta yli rajojen – antifasismi on aina itsepuolustusta.”
Toista sataa ihmistä koonneessa muistotapahtumassa luettiin Varisverkoston puhe tukholmalaisille tovereille. Ote puheesta (koko puhe ruotsiksi):
“Olemme nähneet aivan liian monta kertaa mihin fasismi johtaa jos emme kamppaile sitä vastaan kaikilla yhteiskunnan tasoilla. Antifasisteina meidän tulee jatkuvasti olla varuillamme fasismin uusille muodoille ja taktiikoille, joita fasistit käyttävät tavoitellessaan valtaa yhteiskunnassa ja yrittäessään tukahduttaa liikkeemme. Tarvitsemme antifasismia, joka on ankkuroitunut paikalliselämään ja pystyy keräämään isoja massoja. Samoiten tarvitsemme militanttia antifasismia, joka voi puolustaa meitä fasistien hyökkäyksiltä. – –
Emme voi eristää itseämme omiin piireihimme tai kaveriporukoihimme, vaan meidän täytyy olla kansainvälisiä, johdonmukaisia, päättäväisiä ja konkreettisesti tukea toisiamme kamppailussa fasismia vastaan. – –
Älkäämme antako Jimin kuoleman olla turha. Muistuttakoon se meitä näinä taantumuksellisuuden synkkinä hetkinä tarpeellisuudesta jatkuvaan, määrätietoiseen ja kansainväliseen antifasismiin itsepuolustuksena ja hyökkäyksenä. Yhdessä olemme vahvoja! Yhdessä voimme murskata fasismin ja lopulta kapitalismin, joka mahdollistaa fasistiset suhteet!”
Uppsala: Manifestation för Jimi Karttunen (SUF Uppsala)
AFA Helsingborg: Solidaarisuutta Ruotsista Suomeen
“Tiedämme että joka kerta kun natsien annetaan järjestää tapahtumia kaduilla ovat rodullistetut, HBTQ-ihmiset, vasemmistolaiset, muslimit, juutalaiset, romanit ja antifasistit kohteina natsien väkivallalle. Sen takia meidän tulee murskata fasistinen liike. Antifasismi on aina itsepuolustusta.
Lähetämme syvimmät solidaarisuudenosoitukset Jimin läheisille ja antifasistiselle liikkeelle suomessa!”
“Madridista Helsinkiin, Antifasistista Solidaarisuutta!
Emme unohda, emmekä anna anteeksi!”
Bure:
“Jimi on kaatunut, mutta me olemme yhä nousussa kaikkialla – Buresta Helsinkiin”
“Jimi Karttunen on läheistensä kanssa ajatuksissamme ja sydämissämme. Kuten myös kaikki muut, jotka ovat joutuneet äärioikeiston hyökkäysten kohteiksi. Ajatuksemme suuntautuvat myös antifasistisen solidaarisuuden tulevaisuuteen: Emme voi välinpitämättöminä antaa Helsingin ja Bautzenin kaltaisten hyökkäysten – nimetäksemme vain kaksi tuoreinta tapausta – vaipua unholaan samalla kun ahdistelijat ympäri maailmaa juhlivat näitä raukkamaisia tekoja. Poliittiset tuhopolttajat ja pahoinpitelijät on nimettävä ja saatettava vastuuseen.
Taistelemme unohdusta vastaan emmekä anna natseille hetken rauhaa – emme Hampurissa, emmekä missään muuallakaan!“
Lue koko viesti: linksunten
“Osoittakaa paljon rakkautta Jimin läheisille ja toisillenne! Nämä ovat vaikeita aikoja, mutta nyt pitää laittaa korkeampi vaihde päälle ja tehdä tuplasti enemmän töitä. Minä sain saman päävamman kuin Jimi. Älkää pelätkö käyttää tätä poliittisesti vaikka joku kritisoisikin, koska se on poliittista! Ja muistakaa että rasismin ja fasismin kieltämisellä ei voiteta mitään. Pitääkää huolta toisistanne ja kamppailkaa nyt!”
“Emme koskaan unohda tai anna anteeksi sitä, että jälleen yksi ihminen joutui natsistisen väkivallan uhriksi. Se ei toisaalta tullut meille yllätyksenä. Pohjoismainen vastarintaliike on useiden vuosien ajan käyttänyt väkivaltaa niitä kohtaan, jotka eivät mahdu heidän ahtaaseen kansallissosialistiseen muottiinsa. Ruotsissa näemme uudelleen samanlaista natsien katuterroria kuin 1990-luvulla. Meille Jimin kuolema on muistutus siitä kuinka tärkeää solidaarisuus on niiden välillä, jotka joutuvat natsismin, fasismin ja kapitalismin uhreiksi.”
Northern California Anti-Racist Action (NoCARA) -ryhmän terveiset:
“Koko Northern California Anti-Racist Action suree Jimi Karttusen kuolemaa. Osoitamme solidaarisuutta hänen perheelleen, ystävilleen ja tovereilleen. Jokainen meistä Pohjois-Kalifornian ja Helsingin välillä ymmärtää, että fasismin uhka on aivan liian todellinen sivuutettavaksi ja että meidän on kamppailtava sitä vastaan. Kunnioitamme suuresti Jimin halua vastustaa natseja silloinkin, kun kaikki todennäköisyydet olivat häntä vastaan.
Aiemmin tänä kesänä Pohjois-Kaliforniassa sadat antirasistit ja antifasistit valtasivat natsien mielenosoituksen kokoontumispaikan ja häätivät väkivaltaisen järjestön Sacramentosta. Tiedämme hyvin että fasistien vastustaminen voi olla vaarallista – yhdeksän toveriamme joutui sairaalaan natsien puukottamana. Muistamme edelleen helpotuksen, joka seurasi toverien kotiutumista sairaalasta, ja huolen, joka meitä painoi toveriemme puolesta. Mietimme nyt Töölön sairaalaa ja tunnetta, joka ihmisillä on kuultuaan uutiset Jimin kuolemasta.
Sen takia meidän on taisteltava vastaan niin kauan kuin fasistinen uhka on olemassa. Antifasismin soihtu on nyt tippunut Jimin kädestä. On meidän tehtävä nostaa se ilmaan ja sytyttää kamppailumme sen hiilloksista!”
Lue koko viesti englanniksi: nocara
Jos tiedät solidaarisuustapahtumia tai terveisiä, joita listastamme puuttuu, ole ystävällinen ja ilmoita niistä Variksen toimituksen osoitteesseen: varistoimitus(ät)riseup.net