16 vuotta Aitor Zabaletan murhasta – Frente Atletico tappaa taas!

teksti: Juan Caradura

30. Marraskuuta tapahtunut Deportivo la Corunhan antifasistisen “ultran” Francisco “Jimmy” Javier Romero Taboadan murha ei ollut mitään uutta, vaan “Frente Atletico” on ennenkin tappanut antifasisteja. Aitor Zabaleta oli Real Sociedadin antifasistinen kannattaja, jonka “Frenten” fasisti Ricardo Guerra tappoi vuonna 1998. Viime viikonloppuna kuultiin Vicente Calderonilla huutoja Guerran vapauttamiseksi ja “Aitor Zabaleta oli osa Jarraita”, joka on militantti sosialistiryhmä Baskimaassa ja ilmeisesti laillinen kohde fasistien terrorille. Poliisi ja ultrat ovat jo myöntäneet että viime viikonlopun yhteenotto ei ollut ennalta sovittu, kuten ensin valtamediat väittivät. Se oli laskelmoitu fasistien suorittama murha.

Deportivon “Blue Riazorin” antifasistiset ultrat

Ricardo Guerra vangittiin, mutta sijoitettiin – fasisteille sopivasti – “rotta-osastolle” vasikoiden, raiskaajien, kyttien ja muiden natseja vastaavien paskiaisten kanssa. Silti Guerran kimppuun on hyökätty useita kertoja baskien toimesta ja Guerra on muun muassa joutunut pakenemaan selliinsä ja vetämään itse oven perässään kiinni.

Ainakin yhden lääkärin lausunnon mukaan Jimmy kuoli puukoniskusta sydämeen, tosin La Vanguardia väittää edelleen, että Jimmy kuoli iskuun “metalliputkesta”, joka aiheutti aivoverenvuodon. Tällä ei ole kovinkaan paljon merkitystä, mikään ei tuo toveriamme takaisin. Virallinen ruumiinavaus on vielä edessä. Erään todistajan lausunto kuitenkin kertoo sen, että Jimmyä hakattiin kaikella käteen sattuneella, ennen kuin hänet heitettiin Manzanares – jokeen, jossa hän vielä ehti kellua useita minuutteja ja kärsi jo hypotermiasta kun hänet saatiin ylös.

Kaikki 21 sunnuntaina kiinniotettua ollaan vapautettu ehdonalaiseen. Atletico Madridin tiedottaja Miguel Ángel Gil Marín on ilmoittanut että “Frente Atletico” on bännätty Vicente Calderonin stadionilta. Deportivo la Corunhan “Blue Riazorin” fanit ovat ilmoittaneet peruvansa tulevan matkansa vierasmatsiin ja että seuraavassa kotiottelussa he tulevat pysymään hiljaa koko ottelun ajan kunnioituksesta Jimmyn muistolle.

Poliittiset jännitteet, jotka olivat tämänkin murhan takana, eivät kuitenkaan katoa bännäämällä yhtä useista fasistiryhmistä, jotka harjoittavat terroriaan Espanjan alueella. Taistelu fasismia vastaan jatkuu, eikä meidän tule odottaa valtiolta mitään palveluksia. Itse asiassa valtio näytti jälleen sunnuntaina oman kantansa näihin asioihin, poliisien seistessä tumput suorina kun sadat “ultrat” ottivat yhteen.

Kytät, fasistit ja poliitikot – kaikki samaa paskaa!

Aitor Zabaleta

Solidaarisuutta Jimmyn läheisille ja tovereille! Sekä kaikille jotka jatkavat taistelua fasismia vastaan katsomoissa ja kaduilla!  Ja muistakaa fasistit, vielä se päivä koittaa kun hirsipuu odottaa!

Lähteet: La Haine La Vanguardia

Artikkeli julkaistu alkuperäisesti 3.12.2014 Takku.net

Posted in Mielipidekirjoitukset Tagged with: , , , , , , , ,